STÅL: Ei, Hurtti!… Nyt panet omiasi…
ERÄS SOTILAISTA: Niin, hän valehtelee!
HURTTI: Vai niin, vai valehtelen minä! Tahdotte kai todistuksia? Mutta lempo soikoon! Unhotanhan vallan, että minun pitää mennä kuninkaan puheille sen pojan tähden. (Aikoo mennä).
STÅL (Pidättää). Odotahan! Me tahtoisimme todistuksia…
HURTTI: Ei ole aikaa! Kuningas odottaa minua.
STÅL: Mutta sinähän juuri kysyit josko me tahdomme todistuksia.
HURTTI: Toisen kerran sitten! Hyvästi, pojat! Nyt ei ole aikaa.
Hyvästi! Edes mars! (Irroittaa itsensä ja marssii ulos perältä).
KOLMAS KOHTAUS.
Edelliset paitsi Hurtti. Sitten Prinssi Fredrik ja Breitfelt.
STÅL: Hän on aina vaan sama Hurtti. Sama nyt kuin ennen taistelutantereellakin. Yhtä iloinen ja lystikäs. Tosin ei hän siitä paljon piittaa puhuuko hän totta tai valetta, mutta siitä viisi! Kumminkaan ei hän koskaan ole pettänyt ketään. Niin hyväsydämminen on ukko pohjaltaan. Ja urhoollinen oli hän sodassa; kun komennettiin hyökkäykseen ryntäsi hän eteenpäin kuin tuulispää… (Prinssi Fredrik ja Breitfelt astuvat sisään perältä. Sotilaat tekevät kunniaa).