HURTTI: No niin, siinä sitä nyt ollaan! Hän oli mustasukkainen … hän tahtoi kurittaa hävytöntä roistoa, joka oli tunkeutunut vierasten ihmisten huoneisiin vietelläkseen kunniallista neitoa … ja jos minä olisin ollut Rudolf'in sijassa, niin olisin tehnyt samoin. Prinssillä ei siellä olisi ollut mitään tekemistä!
STÅL: Hiljaa, ukkoseni! Muista kenestä puhut!
HURTTI: Siitä minä viis välitän!… Mutta Kustaa kuningas on jalo herra ja oikeutta rakastava. Minä menen hänen luoksensa ja kysyn josko hän vielä tuntee vanhaa Hurttia. Ja sitten kerron hänelle koko jutun ja sanon, ettei ole oikeuden mukaista ampua sotamiestä kuin mitähän koiraa, kun hän ei ole tehnyt muuta, kuin suojellut armastaan … ja kun hän sitäpaitsi on ainoa iloni, ja toivoni ja turvani… Niin, tämän kaiken kerron hänelle!… Mitäs pidätte siitä, pojat? Luuletteko, että kuningas päästää minut puheilleen?
SOTILAAT: Kyllä! Päästää!
HURTTI: Ja luuletteko, että hän kuuntelee mitä on sanomista vanhalla sotilaalla, joka uskollisesti on palvellut häntä ja isänmaataan?
SOTILAAT: Kuuntelee!
HURTTI: Hyvä! te tunnette hänet siis yhtähyvin kuin minäkin … vaikka te kaikki olette kuin vasta munasta päässeitä linnunpoikia.
ERÄS SOTILAISTA: Hm, eipä niinkään. Olemme mekin olleet mukana kuumissakin otteluissa.
TOINEN SOTILAS: Niin, Utilla esimerkiksi!
HURTTI: Vai niin, vai olitte te jo silloin sotaväessä… Hurraa! pojat. Se oli sukkela temppu vihollisille. Se leikki pitäisi vielä uudistaa!… Vaikka ette te kumminkaan ole niin paljon kokeneet kuin minä. Muistan vieläkin, kun meidän Pommerissa kerran piti mennä erään joen yli, joka oli täynnä ajojäitä — niin ja vihollinen seisoi toisella rannalla. Silloin kutsui päällikkö minut puheilleen ja sanoi: "Kuules Hurtti, sinä joka olet olevinasi niin viisas ja urhoollinen, sanos nyt miten voisimme päästä tämän kirotun joen yli!" sanoi. "Jumala varjelkoon herra päällikkö!" sanoin minä, "se on minusta sangen helppoa. Ja jos päällikkö antaa minulle käytettäväkseni rykmentin niin olen karkoittava vihollisen tuolta." No, hän tietysti antoi minulle yhden rykmentin. Minä marssitin sen eräälle jäälautalle, ja itse uin perässä ja ammuin. Mutta juuri kun olimme tulleet keskelle virtaa lohkesi jäälautta kahtia ja siinä olisi voinut käydä hullusti koko rykmentille, jollen minä olisi molemmin käsivarsin pitänyt palasia koossa, minulla oli näet siihen aikaan hirmuinen käsivoima. Mutta hiki tuli päähäni, vaikka olikin 75 asteen pakkanen…