KUNINGAS: Vaiti!… Sinun tulee muistaa, että minä kuitenkin tuomitsen lopullisesti kaikki … ja minun tuomioltani te ette jää… Luutnantti Breitfelt! Menkää heti tuomaan tänne häpäisemänne tyttö ja hänen isänsä!… Mars! (Breitfelt kumartaa ja menee). Ja sinulle Fredrik pari sanaa! Kun pyrit mukaani Suomeen, luulin sinulla olevan siihen vakavat syyt. Luulin sinun tahtovan oppia tuntemaan ja rakastamaan tätä maata ja kansaa, jonka tahdot omaksesi… Niin luulin … tai ainakin toivoin. Mutta miten olenkaan pettynyt toivossani! Minkä tahran olit vähällä nimellesi hankkia. Sinulla ei ole Suomessa enää mitään tekemistä. Tuollaisia herttuoita ei Suomi tarvitse. Huomenna saat lähteä Tukholmaan. Kas niin, nyt tiedät tuomioni. Voit mennä valmistamaan matkaasi. Vie korkealle äidillesi terveiseni ja kerro hänelle tuomioni jos tahdot! Hyvästi! Me näemme toisemme; jollemme ennen niin Tukholmassa. (Prinssi suutelee isänsä ojennettua kättä, menee ulos liikutettuna ja sanaakaan sanomatta).

KUUDES KOHTAUS.

KUNINGAS KUSTAA: Tuomitsinko liian ankarasti!… Oma poikani hän oli!… Ei, oikein olen tehnyt. Kansan kirouksen olisi hän kenties itselleen hankkinut, jos kauvemmin saisi täällä olla. Ja sellaisia herttuoita ei Suomi tarvitse, sanon vielä kerran. Niinkauvan kuin minulle on elinaikaa suotu, tahdon itse huolehtia tästä kansasta, joka kumminkin on tähteni niin paljon uhrannut ja joka on käynyt minulle niin rakkaaksi. Viihdyn niin hyvin täällä, näitten yksinkertaisten, mutta rakkaiden ja urhoollisten sotilaitteni parissa, jotka taas ovat oppineet voittamaan…

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Kuningas Kustaa, Breitfelt, Larsson'in ja Ingrid'in seuraamana.

BREITFELT: Teidän majesteettinne käsky on täytetty.

KUNINGAS: Hyvä. Te jäätte tänne odottamaan enempiä määräyksiä!
(Toisille). Tulkaa lähemmäksi, ystäväni, elkää peljätkö kuningastanne.

LARSSON: Teidän majesteettinne on liian armollinen. (Kumartaa).

KUNINGAS: Sinun nimesihän on Larsson ja olet tämän nuoren tytön isä?

LARSSON: Niin, armollinen herra… Olen jo kauvan asunut tässä kaupungissa harjoittaen käsityötä, jolla olen hankkinut vähäisen toimeentuloni… Näin lapseni kasvavan ja varttuvan soreaksi immeksi ja minä iloitsin siitä. Toivoin kerran saavani nähdä hänet alttarin edessä valitsemansa kunniallisen nuorukaisen kanssa… Mutta eilen tuntui minusta siltä kuin koko onnemme olisi kadonnut, sillä eilen tuli eräs … eräs…