KUNINGAS: No, puhu selvää kieltä, ukkoseni.
LARSSON: En tiedä uskallanko…
KUNINGAS: Eikö Ruotsin kuninkaalle uskalleta puhua suoraan totuutta?!
LARSSON: Jumala siunatkoon teidän majesteettianne!… Eilen mateli käärme huoneeseeni ja koetti erään toverinsa avulla vietellä tytärtäni hyveen tieltä. Mutta sekä onneksi, että onnettomuudeksi sai hän sensijaan hyvän selkäsaunan… Ja sen sanon, että niin prinssi kuin hän olikin, ei hän parempaa ansainnutkaan… Ja sen jälkeen on kaikki käynyt hullusti… Prinssin kylvettäjä, joka aina oli mitä parhain poika ja työmies … vaikka ei hän sotamieheksi kelpaa ollenkaan … hän istuu nyt vankilassa odottamassa kuolemantuomiotaan, niinkuin kerrotaan… Mutta tämä tyttöseni on korviaan myöden rakastunut … ja jos he Rudolf'in tappavat, niin ei tyttökään enään kauvan eläne … ja se olisi kova isku minulle vanhoilla päivilläni.
INGRID (Rientää kuninkaan eteen ja lankeaa polvilleen). Armoa, suuri kuningas, armoa! Huhu kertoo teidän olevan hyvän ja jalon herran. Olkaa nyt myös jalomielinen minuakin kohtaan, niin olen minä, jos mahdollista vielä hartaammin, kuin tähän saakka rukoileva Jumalalta menestystä teidän majesteettinne toimille!
KUNINGAS: Nouse ylös, lapsukainen! Ei Pohjolan tyttären turhaan tarvitse kuningastaan rukoilla. Luutnantti Breitfelt! Käskekää korpraali Stål tänne!
BREITFELT (Menee ovelle ja viittaa, Stål tulee sisään).
KUNINGAS: Päästäkää vanki irti!
INGRID (Iloissaan). Oi! (Stål menee arestihuoneeseen ja tulee sieltä
Rudolf'in kanssa).