INGRID: No, nyt puhutte miehen lailla. Ah, jospa minäkin olisin mies! Kuninkaan tänne tultua on kuin sankarimaisuus olisi oikein hurmannut minut… Kerrotaan, että kuningas, joka muutoin on erittäin kohtelias naisväelle, joskus kohtelee heitä kovakätisesti… Kuulin eilen puhuttavan, että kuningas oli taputtanut erästä hovineitiä poskelle niin varomattomasti, että poski tuli mustelmalle…
RUDOLF: Eihän se ihme olekaan, kun ei kolmeen vuoteen ole talutellut muuta kuin miekkaansa. Mutta onhan prinssi Fredrikillä sitävastoin paljon hienommat kädet … ja niillä hän taitaa taputella sekä hovineitejä, että porvarityttöjä.
INGRID: Oikeinko totta! Voi etten minä vielä ole nähnyt prinssiä kertaakaan!
RUDOLF: Vai niin, neiti Ingrid haluaisi nähdä prinssin?
INGRID: Niin, jos se vaan olisi mahdollista.
RUDOLF: Niin, niin, te ette ole ainoa, joka sitä haluaa. Samaa haluavat kaikki, Jumala paratkoon … ja Porvoon urhot eivät myöskään ole muodista paljon jäljellä.
INGRID: Ei suinkaan!… Mutta luulenpa, että Rudolf on tänään huonolla tuulella. Porvoon urhot eivät ole hituistakaan huonommat kuin muutkaan, jos he vaan ovat reippaita ja urhoollisia poikia ja siten kuninkaan rivien kaunistuksena … ja sen minä vaan sanon, että jos joskus ottaisin miehen itselleni, niin…
RUDOLF: No, millaisen pitäisi hänen olla?… Se ei tosin liikuta minua … mutta tiedänpä yhden Porvoon urhon, joka on kokonaan ihastunut teihin, neiti Ingrid.
INGRID: No, kuka sitten?
RUDOLF: Sitä en sano.