Joka puolella on laitoksia, joilla on äärettömiä varoja ammoin ajoista saakka. Minä huomautan vaan Oxford'in 25 colleg'ista, jotka yhteensä muodostavat ihanan, göötiläiseen valliin rakennetun kaupungin ja joissa on monelle sadalle ylioppilaalle sangen loistavat turvakodit. Minä huomautan Greenwich-hospitaalista invaliideiksi joutuneita merisotamiehiä varten; sillä ei ole vähempää, kuin noin kuusi miljoonaa markkaa vuotuisia tuloja. Nyt on siinä myöskin koulu meriupseereiksi aikovia varten, sitäpaitsi uiva hospitaali — entinen sotalaiva — kaikkien kansojen merimiehille. Havainto-opetusta varten on tuleville merisankareille rakennettu leikkipaikalle suuri täydellinen laiva. Lähellä olevassa linnassa on hyvin kallisarvoinen taulukokoelma, jossa tulevien meri-upseerein nähtävänä ovat kaikki Englannin suuret merisankarit kaikilta ajoilta ja kaikenmoisista meritappeluista. Semmoista ylellisyyttä emme me köyhät saksalaiset, paha kyllä, voi käsittää. Ja kuitenkin minä voisin tunnittain puhua semmoisista asioista.
Näiden vanhojen laitosten rinnalle voi asettaa yhtä arvokkaina nyky-ajan esiintuomat. Lukemattomat ovat laitokset kykenemättömiä työmiehiä, leskiä ja orpoja, kaikenlaisia sairaita varten, ja kaikissa näissä laitoksissa Englannissa on semmoinen loisto ja komeus, että se tekee meidät mannermaan asukkaat oikein alakuloisiksi. Erinomaisen hyvän vaikutuksen teki minuun suurenmoinen turvalaitos köyhiä rinta- ja keuhkotautisia varten. Bentnor'in luona olevilta valkoisilta liitukallioilta luo se katseensa sadoin akkunoin etelään siniselle merelle ja pohjoiseen paratiisilliselle Wight'in saarelle. Sen oli rakentanut kiitollisuudesta Jumalata kohtaan rikas englantilainen, jonka sairaat keuhkot olivat paranneet Bentnor'issa. Jo olen maininnut suuret, oivalliset ravintolat, joita kansan tarpeeksi monessa kohden Englantia on toimitettu. Muullakin tavoin tehdään hyvin paljon köyhien hyödyksi, ja joka haaralla tapaa yleisiä puistoja useinkin mitä loistavimpine palmustoineen, kasvihuoneineen, museeoineen j.n.e., (kuten esim. Kew'issä), jotka aina ovat avoinna kelle tahansa ja joissa saa liikkua sangen vapaasti. Myöskin kaikki Lontoon suurenmoiset kokoelmat ja museeot ovat määrättyinä päivinä avoinna ilman maksua; niinpä hyvin harvoin tarvitsee nähdä vaivaa ihmisistä, jotka kärttivät juomarahaa. Köyhässäkin englantilaisessa näkyy olevan paljon ylpeyttä, yksin pienet katupojatkin city'ssä tahtovat jollakin konstitempulla ansaita penny'n, jonka heille antaa. Mutta kuitenkin on köyhyys rajaton Englannin suurissa kaupungeissa. Rahat niinkuin maaomaisuuskin ovat verrattain harvojen hallussa; pienempien maanomistajien luku tuskin ansaitsee mainitsemista, keskiluokka on verrattain harvalukuinen, mutta sitävastoin niiden luku, jotka menettävät varansa sitä myöten, kuin ne ansaitsevatkin, on kauhean suuri. Jo toisessa jaksossa olen maininnut, että seitsemännen osan kaikista englantilaisista ylläpitää kuntain köyhäinhoito; mutta sitäpaitsi on ehkä miljoonia, jotka saavat apunsa tahi ylläpitonsa yksityisiltä tahi lukemattomista laitoksista. Pahin seikka kuitenkin on, että tämä luonnoton tila kaikesta päättäen pahenemistaan pahenee; se kasvaa samassa suhteessa kuin suuret kaupungit. Eikä kukaan tiedä pelastuskeinoa. Huolimatta tarumaisesta ja sananparreksi käyneestä Englannin rikkaudesta — huolimatta Englannin yksityisistä ja yleisistä loistorakenuuksista, joiden lukumäärä nousee kymmeniin tuhansiin, — eivät olosuhteet ole lainkaan loistavia. Jos missään, niin ainakin Englannissa, koneitten maassa, on uudenaikainen kehitys muodostanut luonnottomia ja ihmisille arvoa-alentavia olosuhteita.
Mutta se ainakin on kiitettävää, että kauheitten vastakohtain tasoittamiseksi tehdään kaikki, mitä voidaan. Ja todella tapaakin se, joka silmät auki matkustaa Englannin läpi, tuhansittain yleviä muistomerkkejä todellisesta ihmisrakkaudesta. Etupäässä tulevat tässä näkyviin, kuten kohtuullista onkin, julkiset kristityt. Eikä ole siinä kyllin, että he ovat etunenässä niissä toimissa, jotka koskekoot ruumiillista ja aineellista hätää, — ei suinkaan, vaan heillä on erityistoimensa, jotka ajallisen hädän auttamisen ohessa myöskin tarkoittavat sielun ijankaikkista pelastusta. Joka tahtoo oppia tuntemaan englantilaisen tahdonlujuutta, etsiköön sitä näistä kristityistä, jotka eivät lainkaan välitä mistään vaikeuksista ja jotka toimillansa toteuttavat englantilaisen sananlaskun: "Missä on tahtoa, siellä on myöskin keinoja". Me olemme jo nähneet paljon näitä asioita, emmekä saisi mitään loppua sanoillemme, vaikka tahtoisimmekin tyytyä ainoastaan siihen, mitä Lontoossa tässä suhteessa on näkemistä. Meidän tarkoituksemme ei ole väittää, että saksalaisten kristittyjen aikaansaamat toimet olisivat halvempia kuin englantilaistenkaan. Ei tarvitse muuta kuin mainita esimerkkinä meidän ajoiltamme nimet Fliedner, Wichern, v. Bodelschwingh — niin on edessämme semmoisia pelastavan rakkauden tekoja, että niillä alallansa tuskin on vertaisia. Mutta kumminkin on jokseenkin terveellistä oppia tuntemaan, mitä muiden maiden kristityt vaikuttavat ja aikaansaavat. Sen kautta saa uusia ajatuksia ja herätyksiä, erittäinkin Englannissa, missä kaikki on niin aivan omituista, missä luonteen sitkeys, uupumaton järjestämisvoima ja suuret rahavarat puolestansa antavat asioille ja tapauksille aivan toisenlaisen muodon kuin meillä. Sanalla sanoen, me tahdomme sydämellisesti iloita toinen toisemme toimista ja ottaa oppia toinen toisiltamme. Ainoastaan siinä tarkoituksessa minä tahdon tässä kertoa vielä vähän enemmän.
Koko nidoksen voisi kirjoittaa Miss Macpherson'ista, joka on armahtanut ja vieläkin eteenpäin armahtaa repaleisia lapsia Lontoon kaduilla (joita kutsutaan "pieniksi arapialaisiksi"). Hän ottaa nämät onnettomat, joista suurin osa ei tiedä isästä eikä äidistä mitään, lempeästi hoitaaksensa ja kasvattaaksensa ja toimittaa heidät sitten yli meren vähäkansaiseen Canada'an. Täällä on kyllin monta rehellistä ihmistä, jotka mielellänsä ottavat heitä vastaan ja antavat heille hyvää ansiota. Enpä tiedä kuinka monta kertaa tämä jalo nainen jo on kyntänyt halki valtameren laivansa lapsia täynnä.
Erinomaiset ovat kristillisen rakkauden aikaan saamat laitokset Mildmay-park'issa Lontoon pohjoisosassa. Ne ovat kehittyneet sinapinsiemenen tavoin ja ne ovat kohonneet pastori Pennfather'in huolesta, jolla ei ollut muuta omaisuutta kuin maailmanvoittava uskonsa. Perustajansa kuoleman jälkeen ovat ne nyt hänen leskensä ja entisen Mathiesson-nimisen pankkiirin johdon alla. Konttooriväen joukossa tapasin minä yhden niistä harvoista englantilaisista, jotka osaavat puhua saksaa ja ovat meille kuin ilmestyksiä. Ja tämä rakas mies, joka oli saanut kasvatuksensa ja sivistyksensä Würtenberg'issä, rupesi minun seurakumppalikseni. Minä tahdon mainita ainoastaan muutamia niistä laitoksista, jotka hänen johdollansa opin tuntemaan.
Ensiksi huomaamme me komean "kokoushuoneen", johon mahtuu viisi tuhatta henkeä ja on käytettävänä kaikenlaisiin juhliin ja kokouksiin. Sitten iltakoulu miehille, jotka vanhoilla päivillänsä tahtovat oppia, mitä he nuoruudessaan ovat laimiinlyöneet; — sillä kuten on tunnettu, kuuluu myöskin englantilaisen "vapauteen", että vanhemmat lähettävät lapsensa kouluun, jos tahtovat, mutta muuten eivät. Sitäpaitsi on täällä työhuoneita työttömille naisille. Nämät saavat täällä opetusta kaikenmoisissa ansiokkaissa toimissa kristillisten naisten johdolla; laitos maksaa hyvästi heidän töistään ja myöpi ne sitten jälleen. Mutta täältä he löytävät myöskin ijankaikkisen rakkauden sanan, jonka rakkauden heijastus kohtaa heitä ihmisrakkaudessa. Edelleen on täällä yhdistys, johon kuuluu viisikymmentä diakonissaa, jotka kukin käyvät haarallansa mailmankaupungin köyhien luona. Näiden ja meidän diakonissojen kutsumuksella ei ole kuitenkaan muuta yhteistä kuin nimi. Joita me raamatun perusteella kutsumme diakonissoiksi, kutsuvat englantilaiset nimellä "nurses", ja niitäkin on Pennfather'in laitoksissa, — vaikka saksalainen diakonissalaitos on paljon etevämpi englantilaista. Mutta niitä, joita Lontoossa kutsutaan "diakonissoiksi", kutsuisimme me "kaupunginlähetyksen nais-saarnaajoiksi", sillä he ottavat hoitaaksensa kaikkea, mikä on meidän kaupunginlähetyssaarnaajoilla huolena. Englantilaisten "diakonissojen" vaikutus kuuluu tuottavan sangen paljon siunausta, erittäinkin syvälle langenneitten naisten joukossa työmieskortteereissa.
Sitten näin minä täällä lapsenkodon "parempien" perheitten tyttöjä varten, joidenka perheiden lapset useinkin vanhempain kuoleman jälkeen ovat vieläkin vaikeammassa tilassa kuin köyhän nimellä tunnetut. Sen vieressä on sairashuone korkeammansäätyisiä naisia varten, eikä puutu sairashuonetta oikein köyhiäkin varten. Minä en tarvitse sanoakaan, että evankeliumin henki näissä laitoksissa on kaikkialla vallitseva. Jos minä vaan lisään, että täällä myöskin on laitos pakanalähetystä varten, niin on meillä edessämme kuva komeasta kristillisestä koloniasta, josta elämän lähteitä vuotaa joka taholle kuoleman maailmaan. Tämä kolonia on ikäänkuin kristillisten rakkaudentöitten museo. Joka siis tahtoo tehdä tutkimuksia sisälähetyksen alalla, sen ei tarvitse muuta kuin saapua tänne, niin on hänellä kaikki yhdessä paikassa; sillä minä en ole tässä edellä luetellut läheskään jokaista erikseen.
Mutta kunhan vaan hyvää ei olisi liiaksi kokoon läjätty? Minun miellyttävä seurakumppalini vakuutti minulle, että kaikki yhteensä muodostaa yhden suurenmoisen elimistön, ja että erinlaiset laitokset voivat auttaa, palvella ja täydentää toinen toistansa. Mutta kuitenkaan eivät minun epäilykseni tykkynään poistuneet.
Erinomaisen huolen pitää Englanti merimiehistänsä, ja luonnollistahan se onkin, kun ajattelee, että tämän kansan mahti ja voima riippuu sen laivastosta. Me olemme jo löytäneet useoita laitoksia sairaita ja kykenemättömiä merimiehiä varten. Mutta selvä asia on, että terveetkin ja palveluksessa olevat myöskin saavat osansa. Kaikissa Englannin meri- ja satamakaupungeissa tapaa esimerkiksi kelvollisia laitoksia tässä suhteessa. Lontoon itä-osassa, lähellä London-Docks'ia, on kauhean suuri merimieskoti (sailors home). Täällä saavat sadat merimiehet, pienimmästä laivapojasta kapteeniin saakka, hauskan kodin, jätettyänsä selkänsä taakse valtameren myrskyt ja aallot. Äidillisesti ja samalla ruhtinaallisesti on täällä pidetty huolta kaikista heidän tarpeistansa. Kukin merimies saa täällä ei ainoastaan halvasta hyvän majan ja jokseenkin hyvän ruoan, — onpa täällä vielä myöskin kylpyhuoneita, lukuhuoneita, suuria saleja laivamalleineen kaikilta sivistyshistorian aikakausilta, merikortteineen ja purjehdustieteellisine koneineen, sitäpaitsi vielä musiikkihuoneita ja muita sellaisia, kaikki järjestettyinä oikein loistavalla tavalla. Onpa täällä suuri sali, missä pidetään "hartautta" aamuin ja illoin; kuitenkaan ei osan-otto näihin ole pakollinen. Samassa rakennuksessa on "pankki", mihin merimiehet huoletta voivat panna säästönsä ja missä he voivat vaihtaa vierasta rahaa. Siellä on yksin vaatekauppakin jossa seura myö heille erinomaisia kankaita ostohintaan.
Tämä komea laitos ei tosin ole julkisesti kristillisellä perustalla, mutta kristityt puolestansa ovat kaikin tavoin koettaneet tuoda evankeliumia näille nuorille miehille, jotka ovat kaukana kodistansa ja isänmaastansa ja jotka useinkin vuosittain kuljeskelevat sinne tänne aavoilla merillä tahi ovat viettelyksiä täysissä satamoissa pakanallisissa valtakunnissa. Uivat kirkot, jotka ovat varustetut kristillisillä kirjastoilla, varastoilla raamatuita ja raamatunosia y.m. ovat pastorien hoidettavat, jotka merimiehille osaavat saarnata kaikenlaisilla kielillä. Nämät laivakirkot kulkevat satamasta satamaan ja merimiehet kuuluvat pitävän niistä hyvin paljon.