Tästä lapsenjutusta voi oppia paljon. Minä kerron tässä vielä kertomuksen suurista ihmisistä, joka on luonteeltaan aivan toisenlainen, mutta kumminkin yhtä opettavainen. Tämän kirjoittaja tuli muutaman herran luokse, joka oli hänen ystäviänsä, tehdäksensä pienen pyynnön suuren asian hyväksi. Mutta se, jonka olisi tullut antaa oli hyvin huonolla tuulella ja sanoi soimaten: "Mitäs te nyt taas tahdotte?" "En yhtään mitään!" vastasin minä, te'in käännöksen ja menin. Hän juoksi minun jälkeeni ja kysyi jo vähän lempeämmin: "Minkä tähden te sitten olette tulleet, joll'ette te mitään tahdo?" Vastaus: "Minä tulin tapaamaan ihmistä, jossa Jesus hallitsee. Tätä ihmistä aioin pyytää tekemään jotakin Kristuksen asian hyväksi; mutta minä tapasin miehen, jota paha henki sattui riivaamaan, enkä minä sen tähden tahdo mitään." Sitten vastasi hän hymyillen: "Tulkaahan nyt edes huoneeseni ja sanokaa, mikä teillä on huolena. Minä tahdon nyt pahanhengen kiusaksi olla ystävällinen mies". Ensiksi ruvettiin kunnon saksalaisen tavan mukaan polttamaan sikaria; sitten minä vedin esille pyyntöni ja herra jokseenkin pi'an koko kasan rahoja. Tällä tavoin oli meillä kummallakin oivallinen päivä. Mutta tältä kunnon kristityltä olin minä saanut sen hyvin hyvän opetuksen, että, niin pian kuin huomaa pahanhengen hyökänneen päällensä (olkoon se sitten pahan tuulen tahi ylpeyden tahi ahneuden henki tahi se henki mitä kutsutaan "hermoiksi") että silloin tulee rohkaista mielensä sanoen: "No nytpä minä kerrankin annan vanhalle aatamille kunnon potkun ja vedän häntä aika lailla nenästä ja suututtaakseni häntä juuri tänään tehdä jotain oikein erinomaisen hyvää".
Tästä kaikesta näkee lukija olevan monenlaisia syitä ja aiheita hyviin töihin. Kuu minä siis puhun Herralle annettavasta säännöllisestä verosta, niin en minä sillä tarkoita, että siinä muka jo olisi kerrassaan tarpeeksi. Mutta minä tarkoitan, että meillä joka tapauksessa tulee olla määrättyjä menoja. Määrätyn osan tuloistamme tulee meidän antaa rakkauden palvelukseen ja sillä tavoin perustaa varsinainen rahasto. Kymmennyksistä ei missään paikassa uutta Testamenttia puhuta enemmän kuin muustakaan la'ista; mutta apostoli sanoo kyllä ett'ei vanhurskaalle ole mitään lakia pantu. Mutta vapaasta rakkaudesta tulee itsellensä tehdä lakia, jos niitä enään la'eiksi tahtoo sanoa. Se on erinomainen asia, jos on rahasto Jumalan varalta joka ilman mitään kiistaa ja epäilystä on kerrassaan Herran oma. Se, minkä tämä rahasto sisältää, olkoon siinä sitten 10 tahi 10,000 markkaa, ei ole enemmin meidän kuin nekään rahat, mitkä ovat naapurimme rahalaatikossa. "Rahat tässä Jumalan rahastossa ovat pyhät; ne ovat eroitetut rakkauden palvelukseen, ja minulla on kunnia järjellisten perusteiden mukaan niitä jokaisessa yksityiskohdassa hoitaa."
Kuinka helppoa ja iloisaa nyt on antaminen! Aivan toisenlaisilla silmillähän nyt katselee kolehtienkokoojia ja keräyslistoja! Jos ennen pyytäjät olivatkin muka ankaroita sanansaattajia, rasittavia muistuttajia, veronkokoojia ja nylkijöitä — niin muuttuvat ne nyt rakkaiksi henkilöiksi, jotka saattavat ihmisen hyviin ajatuksiin. He auttavat nyt meitä muuttamaan "väärää mammonaa" elämän puuksi, "joutavia rahoja" ijäiseksi riemunsadoksi. Minä voin omasta kokemuksestani todistaa, että tehtyäni semmoisen rahaston Jumalan varalta, antaminen minusta on muuttunut siksi, mikä se järjelliseltä ja kristilliseltä näkökannalta katsoen tulee ollakin, nimittäin huviksi ja iloksi.
Kristillisen järjen taas tulee määrätä, milloinka tulee antaa, milloin tulee olla antamatta, milloinka tulee antaa paljon, milloinka vähemmin. Tarpeista tulee ottaa selko ja myöskin kristillisen kanssakäymisen ja senmoisten kirjoitusten kautta, jotka sitä asian käsittelevät, saada tieto siitä. Varjelkoon Jumala meitä kevytmielisestä antamisesta! Hyväntekeväisyys on työtä, vieläpä vakavatakin työtä. Tämä koskee tosin etupäässä vaivaishoitoa, jossa saa aikaan ymmärtämättömillä lahjoilla useinkin kauhean suurta vahinkoa. Mutta sisä- ja pakanalähetyksellekin tulee lahjoja antaa ymmärtäväisesti. Sveitsiläisestä sanomalehdestä usein lu'en niiden rakkauden lahjain joukossa, jotka lähetetään toimitukselle: "für wo's am nöthigsten ist" (N. N:ltä 4 frangia j.n.e.). Sekin on hyvin hyvä, jos ei itsellä ole selvillä asiat, mutta paras on kuitenkin, jos itse tietää; sillä lahjaa tulee seurata rukous, ja rukoilla minä voin paremmin, jos tunnen hädän, kuin jos sitä en tunne. Mitä nyt vihdoin pääkysymykseen tulee: "No kuinkas paljon sitten tulee antaa?" — niin siihen en voi vastata, ja jos minä voisinkin, niin minä en tahdo. Jo olen sanonut, ett'ei Jumala uuden Liiton lapsilta vaadi kymmenyksiä; ylipäänsä hän ei vaadi mitään. Apostolit eivät lii'oin mainitse, tuleeko enemmän, vaiko vähemmän kuin kymmenykset; he sanovat vaan, että Jumala rakastaa iloista antajaa ja että tulee tehdä, mitä voi. Yleistä prosenttisuhdetta koskevaa määräystä rakkaudenlahjojesi sekä kiitosuhriesi ja säännöllisten tulojesi välillä ei voi tavata. Jolla on hyvin pienet tulot, ainoastaan se ehkä antaa enemmin, jos hän antaa 1/10 prosenttia kuin rikas mies, joka antaa 10 prosenttia, siis sata kertaa niin paljon. Tämä sata kertaa niin paljon on ehkä 3,000 markkaa ja edellinen 1/10 prosenttia on ehkä 3 markkaa. Kuitenkin voipi 3 markkaa erityisissä oloissa olla suurempi uhri kuin 3,000. — Jos sinulla on monta lasta, joidenka kasvatuksesta ja tulevaisuudesta sinun täytyy pitää huolta, tahi jos sinä olet lapseton; jos sinulla on köyhiä tahi rikkaita sukulaisia; jos sinä itsellesi ja perheellesi voit odottaa perintöä tahi et; jos sinä olet kivuloinen mies tahi jos sinun täytyy pitää huolta suuresta "elinkorosta" tahi ei; jos asiasi menestyvät hyvin tahi huonosti j.n.e. — Kaikki nämät ja monet muut seikat vaikuttavat hyvin suuresti sinun määräämääsi prosenttiin Jumalan veroksi. Mutta olkoonpa sitä nyt kuinka hyvänsä, enemmin tahi vähemmin, jokseenkin paljon tahi jokseenkin vähän pää-asia on se, että on varma rahasto Jumalan varalta, johonka tulee sisältö säännöllisestä, tulevasta maksusta. Ja'ettakoon tämä sitten: 1) niin paljon köyhille ja hätää kärsiville, 2) niin paljon sisälähetyslaitoksiin, 3) niin paljon pakanalähetykselle, 4) niin paljon kirkko-kolehteihin. Nyt minä pidän niin paljon edeltä arvaamattomain menojen varalta, jos jotakin jää, niin on minulla tulevan vuoden varalta sitä enemmän. — Jospa kaikki kristityt (ne jotka voivat antaa tuhansia ja jotka voivat antaa vaan muutamia markkoja) tahtoisivat tehdä tämän suunnitelman mukaan, niin olisi piankin kaikilla hankkeilla Jumalan valtakunnan hyväksi, jos ne sitä nimeä ansaitsevat, yltäkyllin varoja, ja niiden asioita voitaisiin ajaa paljoa suuremmalla innolla, voimalla, ilolla ja menestyksellä. Silloinpa saisivat vihdoinkin loppunsa nuokin alituiset hätähuudot varojen puutteen johdosta ja kaikki nuo puoleensa vetävät ja kuitenkin useinkin niin arvottomat pikku keinot varojen hankkimiseksi, kuten esim. arpajaiset, myyjäiset, laulajaiset ja muut. Tämä olisi suuri asia. Mutta vielä suurempi asia olisi se, että tuhannet kristityt sen kautta saisivat sydämmensä vapaiksi ja omat tuntonsa iloisiksi ja rohkeiksi.
Sanottakoon mitä tahansa: — tuhansissa tapauksissa se rahakukkaro vuoren tavoin painaa sydämiä ja estää vapaasti hengittämästä, ja iloisalla mielellä rukoilemasta. Useinkin se seikka, ett'ei rahakukkaro ole käännetty, on sielun rauhan viimmeinen vihollinen. Kun vihdoinkin tämä vihollinen on joutunut tappiolle, niin kajahtaa vanha ja uusi riemuhuuto: "Meidän sielumme pääsi niin kuin lintu lintumiehen paulasta. Paula on rikki ja lintu on pois!"
VIITESELITYKSET:
[1] Dosterzeen ystäville (kentiesi hänen vihamiehilleenkin) toivon tekeväni mieliksi kertomalla pari kohtausta tämän merkillisen miehen elämästä. Kun "evankeelisen alliansin" kokous oli Baselissa, olimme me kaksi, Dosterzee ja minä saaneet asuntomme saman katoksen alla muutamassa hyvin hauskassa schweitsiläisessä perheessä. Emäntä teki kaikki, mitä ajatella voi, sulostuttaaksensa meidän siellä oloamme ja katkeroittaaksensa jäähyväishetkeä. Kun eräänä päivänä aioimme käydä Münstern'issä pidettävää jumalanpalvelusta kuulemassa, niin mukavat vaunut odottivat meitä ovella. (Ukko Dosterzeen oli näet vaikea astua). Tämä liikutti suuresti vanhusta, ja kun hän vaivalla oli saanut jättiläisruumiinsa vaunuihin, sanoi hän huonolla saksallaan: "Muuan vanha virsi alkaa sanoilla: 'Loistaapi elämä sisällinen kristittyin.' Mutta täällä Baselissa pitäisi laulettaman: 'Loistaapi elämä ulkonainen kristittyin.'" Mutta äkkiä kävi hän totiseksi. Laskien kätensä emännän käteen hän jatkoi: "Ja paras emäntä maailmassa ei meille kuitenkaan voi lahjoittaa mikä parasta on. Oi, lapsi — elämä! elämä! elämä! Jos emme tietäisi, että elämä on meille ilmoitettu, niin kadehtisin noita vaunuhevoisia." — — Eräänä aamuna hän unettoman, tuskallisen yön jälkeen tuli aamiaiselle. Hän oli nähtävästi hyvin alakuloinen. Minä sanoin: "Isä Dosterzee, emme tahdo suoda perkeleelle sitä huvia, että olemme alla päin." "Veli kulta" — hän vastasi — "älkäämme ottako perkelettä laskuun eikä seuraan; sano mieluummin: 'Emme tahdo tehdä Herrallemme Kristukselle sitä häpeätä!'" — Sitten hän iloisella katseella kääntyi emännän puoleen. "Armas emäntä, tehkää hyvin, antakaa minulle suuri kuppi teidän oivallista teetänne!"
[2] Virkaveljien ja muiden kristittyjen, jotka kirjaani lukevat, sopisi ilmoittaa niille, joiden tietävät olevan aikeissa siirtyä, että Bremenissä evankeelinen jumalanpalvelus pidetään siirtolaisia varten ennen jokaisen höyrylaivan lähtöä, ja että siirtolaiset siinä tilaisuudessa myöskin tapaavat Bremenin "sisällisen lähetyksen" asettaman asiamiehen, joka antaa hyviä ja varmoja neuvoja kaikille sekä myöskin luotettavia osotteita niille, jotka nousevat maalle Amerikassa.
[3] Englantilaisen korvissa soi tämä lause samalla tapaa kuin seuraava lause suomalaisen korvissa: "Ei mitään tullpligtigt ole kofferteissa." Sucm. muist.
[4] Hiljan olen uskottomilta miehiltä kuullut, että monen englantilaisen, eikä suinkaan huonoimpien, on tapana tarkasti välttää sellaisia ravintoloita, joissa tietävät tapaavansa maanmiehiään.