6.
Gringel eli Goldener Ring, niinkuin tätä ravintolaa muualla olisi nimitetty, oli näöltään toisenlainen kuin Heleijan talopahanen. Sen ankariin piirteisiin ei säiden, tuulten eikä korkean ijän ollut onnistunut vielä piirtää noita mieltäkiinnittäviä merkkejä, mitkä olivat pajukossa piilevälle talolle ominaisia. Sen lisäksi se komeili pyylevänä ja mahtavana pienen kaupungin korkeimmalla kunnaalla, täydessä päivänvalossa kuin auringonkukka. Oikeastaan voi Gringeliä verrata paraiten omistajattareensa, Gringelin Walleriinaan, minkä nimen hän oli saanut siitä että hänen miesvainajansa oli ollut Walleri nimeltään.
Kohtalo on toisinaan leikkisä. Niinpä se nytkin asetti Gringelissä vastakkain istumaan kaksi naismaailman ruumiillista vastakohtaa, Gringelin Walleriinan ja suursepän emännän. Walleriina teki saman vaikutuksen kuin äyräittensä yli paisunut virta. Onnekseen ei sepän emäntä ole istuutunut hänen viereensä nahkasohvalle, silloin hän olisi auttamattomasti hänen lihavuuteensa hukkunut. Walleriinan vartalolla on siinä määrässä ulottavaisuutta, että sisään astuva vieras, joka ensin on näköelimensä hänen suuruussuhteensa mukaan sovittanut, tulee miltei kykenemättömäksi enää huomaamaan vastapäätä istuvaa sepän emäntää.
Grunden markkinoista on nyt kulunut noin neljä viikkoa. Siitä johtunee että yksikään niistä vieraista, jotka äskenmainittujen rouvien kanssa ovat kokoontuneet Gringelin ravintolatupaan, ei enää niitä muistele. Huone tekee yleensä paljoa kodikkaamman vaikutuksen kuin talon ulkopuoli. Siihen vaikuttaa varsinkin seinien ruskea laudotus. Pitkät pöydät ovat likistäytyneet sitä vasten niin lähelle kuin mahdollista.
Keskellä huonetta oleva tyhjä tila näyttää suuruutensa puolesta varsin kuin Walleriina-emännän ulottuvaisuussuhteitten mukaan sovitetulta. Tässä hän astuskelee valtavan pyylevänä vieraan luota toisen luo, jotenkin samaan tapaan kuin jos itse Gringelin ravintola lähtisi liikkeelle. Sillä vaikka hän onkin suuri rouva, niin hän on kuitenkin sangen suosiollinen ainakin kantavieraitansa ja heidän omaisiaan kohtaan.
Hänen tyttärensä, Gringelin Walleriinan Eeva, ei ole läheskään niin kansanomainen. Hän moittiikin sydämessään äitiään, ettei tämä ole niin ylpeä kuin hän arvoonsa nähden voisi ja Eevan mielestä pitäisi olla. Tytär tulee harvoin ravintolatupaan eikä olisi siellä nytkään, ellei vieraitten joukossa olisi Liebin Aatami, jonka jo ennestään tunnemme. Ei niin että hän olisi tähän nuorukaiseen erikoisesti kiintynyt, mutta Aatami on häneen ihastunut eikä hänestä tunnu lainkaan vastenmieliseltä olla ihailun esineenä. Kenties myöskin sentähden, että Liebin Aatamin täytyy tuntea Hurjan-Fritzin seikkailuja. Näistä viimemainituista on paraillaan puhe.
"Tehän kävitte myöskin tuonoin hänen luonaan", sanoi eräässä nurkassa istuva suurseppä mestari Schrammille.
Tämä ihmetteli tai ainakin oli ihmettelevinään. Häneen oli eräästä halvauskohtauksesta jäänyt alituinen hiljainen pääntutiseminen, ja tämä teki hänet sen näköiseksi kuin hän olisi ihmetellyt kaikkea, jopa omaa puhettaankin.
"Kävin", vastasi mestari hautajaismenojen ohjaajan äänellä. "Kävinhän minä, vaan enpä ole moista ihmistä vielä eläessäni tavannut."
"Puhutteko Holderista?" kysyi Liebin Aatami tekeytyen niin miehekkääksi kuin suinkin.