Näin punahunnun, mi väikkyi
äärellä illan,
kauas mi säikkyi
taa sinitaivahan sillan,
meni, ah iäksi mennen, kuin meni päivät niin monet ennen, jotk' elämättäni jäivät.
Kevät-uskoa.
Eilen vielä talvi jäinen kolkon pohjatuulen käyden. Tänään kera kevään täyden vapunpäivä päilyväinen.
Kiuru, kirkkahan jo kellos
kuulen yhä ylennäivän.
Suvelleni suuren päivän
runsas armo rukoellos.
Usko nuori notkon harmaan,
kanna kauas niinkuin kaipuu,
kauas, niinkuin katse haipuu
aamuun kahden silmän armaan.
Korkealle, kunne halaa
sinikirkkos harja kirkkain,
palavinta virttäs virkkain
säveleinä lennä, palaa.
Nää, mit' yksin näkee usko:
loisto luvatusta maasta,
avarasta, autuaasta,
hurmioinen huomenrusko.
Silmähäs mi siellä piirtyy kevätsuurta, kerro mulle, maahan, varjoon vangitulle: ihme täyttyy, vuoret siirtyy.
Lentotähti.