Muien paioiksi pellava kasvaa, minä vaan sen kitken. Muien iloiksi iloan, mut itsekseni itken.
Katselen päivän laskua,
ja kaunis on pilven rusko.
Ennen minä uskoin, mitä minä uotin,
nyt en enää usko.
Pilvet on pilviä, vaikka ne kuinka kullassa ruskotelkoot. Toivot on turhia, vaikka ne kuinka onnea uskotelkoot.
Joutsenet.
Yli soiluvan veen ne sousi, ne aallon ulpuina ui, kun aurinko nuorna nousi, yöt pohjan kun punastui.
Lumikaulat kaartehin ylpein
veen kuultoon kuvia loi.
Povet aamun kullassa kylpein
ne outoja unelmoi.
Vain joskus onnensa julki
ylen suuren ne joikuivat,
ja soinnut aalloilla kulki
niin aavistuttelevat
kuin hyminä huomenkelloin salokappelin kaukaisen; ja aallot vienosti velloin ne kantoi kaikua sen. —
Ne rauhassa souti ja solui
suven kerkeän kestämän,
jonot lumme-valkeat jolui
syvän päällitse päilyvän.
Kohos siiville kerran ne sitten,
suvi kun oli muisto jo vain,
kukat laulavat lainehitten,
unet valkeat ulappain.