Oli silloin pilvessä taivas, kevät sai, kevät sammui pois; oli silloin sun vaikein vaivas, kun kukkinut onnesi ois.
Ne mennehet mieleen jäivät kuin tuskainen arvoitus, kuin routaiset kukkimapäivät, kuin kuollehen kaipaus…
MA RIEMUN SULTA…
Ma riemun sulta, sa murheen multa;
ma yö, sa yöhöni tuikit tulta.
Pois riensi riemu, ei murhe menne,
Kaikk' olleet, tunnen ma turhuutenne.
Niin raskaat varjot ne lankee varhain;
on mustiin harsottu muisto parhain.
Pois riensi riemu, mut murhe säilyy.
Sen päärlyt silmissäs salaa päilyy.
Käy väkevämmäksi välkkehenne,
yön tähdet. Yllä on talven enne.
DANSE MACABRE.
Syystuuli ja keltalehti
jo kartanollani karkelehti.
Nyt siis se aika ehti!