SENSITIVA.
Arempi kuin lehti haavan!
Leikkisanasesta saavan
tunsin tuiman haavan.
Mitä sitten tosi! — salaa,
sanoiks saamatta mi palaa,
hiiltää sydän-alaa!
Kesää etsi hennoin kerkin,
anoi aatos arin, herkin —
alta talven merkin.
Talven täytymys suo sovat
kovemmat, kuin kuolon-kovat
rinnan riidat ovat.
Minne, aatos arka, väikyit,
kunne, syvä kyynel, läikyit,
sävel lämmin, säikyit?
Kussa, sovitusta vailla,
vieras hento, vieno, mailla
vieret vilukkailla?
Mieli heinän-hempeyinen, palkkas onko pakko hyinen, syksy murhansyinen?
ARVOITUS.
Ei koskaan, ei koskaan palaa se hetki, mi rauhan vei, ne vuodet kärsityt salaa; ne haavoitti, haavaan valaa ne voidetta voineet ei.