SYYS-ILLAN LAULU.
Syys-illan suuret tähdet syvihin vilkkuu vesiin. Näin kerran, näinkö lähdet ikuisten unten kesiin?
Kun liioin kasvaa kaipuu
vakaasen vaihe-säistä,
kun viimeisin jo taipuu
syysviljan tähkäpäistä.
Sa multa pois, ma sulta!
Käy kutsu illan-hiljaa,
kun uinuu maassa multa
uneksuin uutta viljaa.
Se vartoo, tuskan-harras
hyvästiheiton hetki,
veen ikivievän parras,
paluuton viime retki.
Syys leikkaa kevään liitot,
ja tyhjää sulkee syli.
Vaan muistavasti viitot,
yön tähti, vetten yli.
Syvälle vilkut, päilyt, suruisa, suuri tähti, kuin viime katse säilyt sa kaiken sen, mi lähti.
KUUN SIRPPI.
Nyt tummaan salmeen kuun sirppi kiiltää, kuin viljaa halmeen se aikois viiltää.
Niin hiotulta
se hiiluu, siirtyin,
kuin piirros tulta
yön seinään piirtyin,