sun pyrkimykses pyhin syy unt' ollut ei, sua ilku ei; niin aikain aatteet siementyy, — vei sielus, ken ne sulta vei.
Min korkeinta sun etsi ties, kaikk' elo kerran saavuttaa. Sa rauhaan astu: aamunmies käy aamunmiehelt' aikain taa.
KEN?
On maassa hetki Hellaan. Maass' onko henki Hellaan, edestä kaiken kalleimman kun maassa kamppaellaan?
Kun vainonuolet taajat
pimittää ilmat laajat,
ken vastaa: sitä vilppaammin
sivaltaa siimeen saajat?
Tuhannet eestä, takaa
kun tulvii, kellä vakaa
on ryhti mieheen viimeiseen,
kuin vuori tulvan jakaa?
Siin' onko kirkkaat kalvat
ja jäykät jänner-salvat,
vai kaattavaksi kansan, maan
myy osto-oppaat halvat?
Myy Efialteen eljet
Thermopylaiset teljet,
kun kuuliaisna synnyinmaan
laeille kaatuu veljet!
On joka lämmin povi
maan portti, puolto-ovi,
jost' ylivoima yksikään
ei suostumatta sovi.
On sola soukin, ahtain,
miss' yksi, miesnä mahtain,
mont' uhmaa, jotka ruoskitaan
päin solaa sulloin, ahtain.