Terve sa, jolle kallein
voitoista kangastaa
takaa taistelo-vallein,
joitten et saavu taa!
Terve, kun käyt sä kärkein
taajojen syleilyyn,
käyt sotarinnan särkein
valloilta yön ja hyyn!
Saapuu voittava saatto, suureksi raivaa ties. Terve, sa voiton aatto, aavistus, syntyjen mies!
ÄÄRET.
Kuin viipymätön virran vuo heleitä kuohuu kupliaan, niin loppumatta luonto luo, niin kulkee sukukunnat maan.
Kuvastaa kuplan tuokioon
maan mahti, ilmain ihanuus
on into luotu inehmoon,
on elon äärten ankaruus.
Siit' on sen kirkkain riemun sää,
sen murtavaisin murheen ies:
niin korkeall' on määränpää,
niin matalalta mahtaa mies.
Mut arpaa pisar-kohtalon
me turhaks emme tuomaroi,
jos kannast' alkukallion
se kultahietaa hiukan toi.
Pois vierii kuplat, kulta jää,
jos vähän lie, jos paljon lie;
mut väylää yhä väljentää
pisaran kunkin pieni tie.
Ja kaikki suurin, mit' et voi,
mist' unta kaihoisaa sa näit,
ja vapain, mistä viesti soi,
ja kaunein, mistä kauas jäit,