Kaukana sälöinen sauna, jonne ei polku tuo, kanna ei vieraan kauna, ei osu ystävä luo.
Ympäri korpi aava,
katseen kantamaton,
johonka haihtuu haava
iskemä inehmon:
pieni kuokittu tilkku hallaisen halmemaan, ensi vihanta pilkku kohdussa korven raan.
Taisto ankara, armon
saamaton, antamaton,
mittelö miehen tarmon
kanss' iki-sankeikon.
Viikot, vuodet ne verkkaa
kulkevat kulkuaan;
raataja raataa ja perkkaa
pintaa pimeän maan.
Korven rannalt' ei raiku
naapurin kirveen käy,
naapurin kasken haiku
silmän siinnolt' ei näy.
Kunne astunut jalkaa
ihminen ennen ei lie,
kaunis on alkajan alkaa,
aukaista täyttäjän tie.
Isku iskulta aukee
auringon voittomaa;
konsa raataja raukee,
raataja rauhan saa.
Korven korkean syliin
terve, sa toukomies!
Enteheks ihmis-kyliin
leimahti ensi lies!
Terve sa, jolle on maalis
saavuttamattomat maat
kallihimmat kuin saalis
kaikki, min milloin saat!