Foinikialaiset.
Kapealla maakaistaleella Välimeren itärannalla asui kansa, joka ei ole sodilla eikä valloituksilla saanut itsellensä paikkaa historiassa, vaan kaupalla ja rauhallisilla toimilla: foinikialaiset. Maa ei juuri soveltunut maanviljelykselle, mutta hyviä satamia siinä oli. Libanonin vuoriseljänne esti kansaa leviämästä itään päin, mutta kasvoi runsaasti sedrimetsää, joka antoi oivallista laivanrakennus-puuta. Itse maan luontokin neuvoi siis ihmisiä merelle. Alussa uskalsivat asujamet harjoittaa meren aalloilla ainoastaan kalastusta. Sidon, kalastajain kaupunki, onkin nimeltään heidän vanhin yhteiskuntansa, joka perustettiin noin 2700 vuotta e.Kr:n syntymää. Kun he alkoivat liikkua vähän ulompana merellä, harjoittivat he ensin merirosvoutta, vaan muuttivat vähitellen ammattinsa kaupaksi.
Sidonin foinikialaiset perustivat Tyros-kaupungin. Näiden molempain pääpaikkojen ympärille kasvoi pitkin lyhyttä rannikkoa monta muutakin kauppapaikkaa. Alussa hallitsivat kuninkaat, joiden valtaa kuitenkin papisto ja mahtavat suvut rajoittivat, kunnes kuninkuus viimein kokonaan lakkasi. Kaikki kaupungit olivat yhtyneinä liittoon, jonka johtajana ensin oli Sidon ja sittemmin Tyros, kun assyrialaiset valloittivat Sidonin. Tyron kukoistusaika oli vuosina 1000-600 e.Kr.
Foinikialaisten merikauppa liikkui alussa Välimerellä. Ollen varovaisia merimiehiä purjehtelivat he aina pitkin rantoja, etsien vähitellen maita, joiden tuotteista he voivat saada voittoa. Kun lyödyn rahan käyttäminen kauan oli heille tuntematonta, oli heidän vanhin kauppansa luonteeltaan vain vaihtokauppaa. Etäisimpiin paikkoihin perustivat he käydessään siirtokuntia, jotka vähitellen kasvoivat kaupungeiksi. Ensimmäinen tämänlaatuinen perustus on tehty Kypros-saarelle, joka monessakin suhteessa oli foinikialaisille hyvin tärkeä. Saari oli rikas metalleista, varsinkin hyvästä kuparista, joka sen saaren mukaan on saanut nimensäkin; siellä kasvoi suurta hirsimetsää, josta saatiin laivanrakennus-puita. Kreta- ja Rodos-saarilla oli foinikialaisilla myöskin ikivanhoja uutisasuntoja. Vähä-Aasian etelärannalla olevaa Tarsos-kaupunkia sanotaan foinikialaisten perustamaksi. Aikaisin oli foinikialaisilla luja jalansija monellakin Arkipelagin saarella, vaikka he sittemmin niistä luopuivat, kun kreikkalaiset alkoivat kilpailla heidän kanssansa. Egyptiin ja Palestinaan oli heillä vilkas liike, he kun kuljettelivat niiden maiden tuotteita muuanne. Punaisella-merellä foinikialaiset aikaisin harjoittivat laajaa meriliikettä, joka ulottui Afrikan eteläisemmille rannoille, Babyloniin, jopa Itä-Indiaankin asti. Raamatussa kerrotaan, miten kuningas Salomo liitossa tyrolaisten kanssa lähetti laivoja rikkaasen kultamaahan, niin sanottuun Ofir-maahan, joksi on arveltu milloin Itä-Indiaa, milloin Afrikan Sofala-rannikkoa. Afrikan pohjoisrantaa kulkivat he aikaisin ja monta tärkeää siirtopaikkaa perustettiin sinne. Niistä mainittakoon Utika ja monta sataa vuotta myöhemmin (noin 800) perustettu Kartago (uusi kaupunki), joka kohta vahvistui ja yleni mahtavammaksi kaikkia muita. Afrikasta siirtyivät foinikialaiset Espanjaan, jonka eteläisistä vuoristoista he löysivät niin paljon jaloja metalleja, että, kuten kerrotaan, heidän merimiehensä eräällä paluumatkallaan käyttivät suuria hopeamöhkäleitä laivanankkureina. Tämä maa, jolle he panivat nimen Tarshish, tuli pian heidän tärkeimmäksi oleskelupaikakseen. Sinne perustettiin monta uutispaikkaa, jotka kohta kasvoivat melkoisiksi kaupungeiksi, niinkuin Gades (= linnoitettu kaupunki), Malaga (= kalansuolauspaikka) ja Sevilla (= vuorikaivoskaupunki). Kauan katsottiin Gibraltarin salmen rannalle pystytettyjä Melkartin (Herkuleen) pylväitä, tuota vanhimpain kauppamatkojen loppukohtaa, maailman ääreksi, mutta viimein purjehdittiin niidenkin ohitse. Tänä viimeisempänä aikana purjehtivat foinikialaiset laivat etelään päin aina kultarikkaasen Guineaan asti, ja ovatpa ne, kuten muinainen tarina kertoo, erään Egyptin kuninkaan käskystä kiertäneet Afrikan ympärikin. On myöskin luultu foinikialaisten käyneen Britannian rannalla ja Itämeren rannoilta koonneen muinaisaikaan niin harvinaista bernsteiniä eli merenkultaa.
Foinikialaisten maakauppa kävi karavaani-matkueiden kautta. Ne kulkivat etelässä aina Onnelliseen Arabiaan asti, josta saatiin kultaa, jalokiviä, pyhää savua ja mirhamia. Samalla tavalla tuotiin myöskin Indiasta maustimia ja Afrikasta elefantinluuta. Niniveen ja Babyloniin kulki kauppa Syrian kautta ja Libanonin yli. Babylonista kävivät karavaanit aina Bokarassa ja Tibetissä asti. Niiden kautta tuli Syrian asujamille tutuksi silkki, jota jo profeetta Hesekiel mainitsee. Pohjoisessa pitivät foinikialaiset vilkasta liike-yhteyttä Armenian kanssa, saaden sieltä Kaukasos-maiden metalleja.
Taideteollisuus vaurastui aikaisin tällä kansalla. Ensinnä mainittakoon purpuranvärjäys, joka taito oli niin vanha, että sitä tarinassa sanotaan Helkart-jumalan keksimäksi. Väri saatiin monestakin koteloeläimestä, varsinkin muutamista "murex"-sukuun kuuluvista lajeista, joiden verellä värjättiin pummuli-, liina- tai silkkikangasta, jolloin ne tulivat loistavan ja usein tulipunaisen karvaisiksi. Etevimmät purpuran-värjäyslaitokset olivat Tyrossa. Toinen hyvin kehittynyt teollisuuden haara oli lasinteko Moni vanha kirjailija sanoo foinikialaisia lasin keksijöiksi ja kertoo heidän pitäneen monta vuosisataa sitä taitoaan salassa. Mutta nyt on olemassa varmoja todistuksia, että egyptiläiset tunsivat sen taidon jo kauan ennen foinikialaisten aikaa. Suurimmat lasitehtaat olivat Sidonissa. Savenvalamisessa ja varsinkin kallisarvoisten astiain teossa poltetusta savesta ovat foinikialaiset olleet kreikkalaisten opettajina. Saviastiat olivat heidän paras vientitavaransa ja vielä Tyron mahtavuusajan lopullakin vaihtoivat he juuri niillä kaukaisten saarien asujamilta tinaa. Rauta ja teräs olivat heille vanhimpina aikoina tuntemattomat; sen sijaan he edistyivät hyvin taitaviksi pronssisepiksi. Egyptin hieroglyfi-kirjoituksissa mainitaan foinikialaisia pronssiaseita ja sellaisia kerrotaan heidän tehneen paljo villeille kansoille. Jalometallisia, foinikialaisten taiteilijain tekemiä maljoja pidettiin muinaisajan paraimpina korukaluina.
Ihmissivistykselle ovat foinikialaiset tehneet erittäin tärkeän palveluksen keksimällä kirjoitusaapiston, vaikka se alussa olikin vain lyhennetty hieroglyfi-kirjoitus, samantapainen kuin Egyptissä. Foinikialainen kirjainkirjoitus, joka sitte on tullut kaiken sellaisen kirjoituksen esikuvaksi, keksittiin luultavasti siihen aikaan, kuin hyksot vielä hallitsivat Egyptiä.
Lavea kauppa ja etevä taideteollisuus kokosivat Foinikian kaupunkeihin, varsinkin Tyroon, suuria rikkauksia. Nautinnon himo kasvoi samassa suhteessa, kuin oli keinoja sitä tyydyttää, ja ääretön siveettömyys levisi hillittömällä vauhdilla, osaksi saaden kiihdykettä foinikialaisten paheellisista uskonnonmenoista. Silloin tuli rangaistuksen aika. Tyron rikkaudet olivat jo kauan kiihdytelleet valloittajain saaliinhimoa. Jo noin 900 e.Kr. oli kaupungin täytynyt taipua maksamaan veroa Assyrian kuninkaille. Sittemmin piiritti sitä kuningas Sargon, joka myöskin saattoi alammaisuuteensa sen aluskaupungit sekä vanhan Tyron, joka oli mannermaalla. Mutta toinen kaupunki oli jo ennen kasvanut läheiselle merensaarelle eikä Sargon voinut sille mitään tehdä. Nabukudurassur myöskin kauan turhaan koetti valloittaa saarikaupunkia. Viimein (574) tekivät sen asujamet hänen kanssansa sovinnon, tunnustaen hänen yliherruutensa. Tyros ei sen jälkeen enää koskaan kohonnut entiseen loistoonsa.
Kartago tuli nyt Tyron perijäksi, jopa vaurastui kohta loistavammaksikin ja mahtavammaksi emäkaupunkiansa. Se taistelemalla pääsi muiden Afrikan rannan foinikialaisten siirtopaikkain herraksi ja ulotti vaikutusvaltaansa kauas sisämaahan. Se valloitti Baleari-saaret, Korsikan ja Sardinian sekä osan Etelä-Espanjasta, johon monta kartagolaista siirtokuntaa perustettiin. Mutta yrittäessään valloittamaan Sisiliaa joutui se onnettomaan sotaan ensin kreikkalaisten kaupunkien ja sitte vielä mahtavamman Rooman kanssa.