Persian valtakunta.
Persialaisten alkuperä ja uskonto.
Arjalaiset läksivät läntisen Ylä-Aasian vuoristosta liikkeelle. Osa heistä siirtyi etelään päin ja asettui Indus- ja Ganges-jokien seuduille. Nämä, sittemmin niin sanotut indialaiset eli hindulaiset kohosivat hyvin korkealle sivistysasteelle; he rakensivat suurenmoisia kalliotemppelejä, perustivat ominaisen yhteiskunta-järjestyksen ja kasvattivat rikkaan kirjallisuuden. Toinen osa heimosta pysyi alkuperäisillä kotipaikoilla taikka siirtyi länteen päin. Siten perustivat arjalaiset Baktraan (Balkiin) vanhan valtakunnan, jonka aikoinaan suuri sivistys on jo ammoin kadonnut, sekä levisivät myöskin Indus-joen lännenpuoliselle laajalle ylängölle. He sanoivat aluettaan Iraniksi (arjalaisten maaksi) ja kävivät pitkällistä ja veristä sotaa pohjaisia tatarilaisheimoja vastaan, joiden alueen nimi oli Turan. Siten he tottuivat katsomaan koko olemassa oloa ainoastaan hyvän ja pahan tasaväkisten voimain keskinäiseksi taisteluksi.
Läntisten arjalaisten keskellä esiytyi kaukaisessa muinaisuudessa (ei tiedetä varmaan milloin) uskonnonperustaja Zaratustra (Zoroaster), joka eli hyvin kunnioitettuna suurvaltaisen kuninkaan Gushtaspin hovissa. Hänen sanotaan tehneen kokonaisen oppijärjestelmän niistä mielikuvitelmista ja uskonnollisista menoista, jotka olivat tavallisia hänen maanmiehillänsä. Tämän opin mukaan oli alussa kaksi rajattoman ajan synnyttämää jumaluusolentoa: valon jumala Ormuts, joka ilmestyi aurinkona, ja pimeyden paha henki Ahriman, yön herra. Molempain käskyläisinä on koko joukko ylempiä ja alempia eriarvoisia henkiä, jotka lakkaamatta taistelevat toiset toisiansa vastaan, kunnes ajan lopussa, jolloin Ahriman voitetaan, ilmestyy maailman sovittaja tekemään ijäistä rauhaa. Ahrimanista silloin tulee hyvä henki, ja kaikki pahuus häviää. Alimmat henget ovat ferverit, ihmissielujen alkukuvat. Kun jokaisella ihmisellä on sekä hyvä että paha ferver ja hän on molempain vaikutuksen alainen, niin raivoaa siis jokaisen kuolevaisen rinnassa sama taistelu kuin koko maailmassa. Ormutsin palvelijain pitää palvella jumalaansa siveällä elämällä, rukouksilla ja puhdistuksilla, maanviljelyksellä ja puiden istutuksella sekä vahingollisten eläinten ja kasvien hävittämisellä.
Zaratustran oppi on säilytettynä myöhemmin kirjoitetussa Zend-Avestassa, jossa uskonnonkirjassa on monta eri aikoina syntynyttä kirjoitelmaa. Magilaisten mahtava pappiskasti johti uskonnollisia menoja ja uhreja.
Kyron tarina.
Persian pohjoisosa on jylhää vuoristoa, jyrkkiä kukkuloita ja syviä rotkoja, mutta niiden välillä on myöskin ruohoisia laidunmaita. Eteläpuoli sen sijaan on alavaa, auringon paahtamaa seutua, joka päättyy aavikkoon. Sen asujamet, yksinkertaisen paimenkansan, korotti naapurikansain vallitsijaksi Kyros (eli Kuru, kuten nimi oikeastaan oli; latinaksi Cyrus). Tämän valloittajan elämänvaiheista on ollut montakin kertomusta, joista Herodotos on muistiin kirjoittanut sen, joka hänestä näytti luonnollisimmalta. Se on tällainen.
Median kuninkaalla Astyageella oli tytär Mandane. Hänestä näki isä unta, että hänen sylistään juoksi vesivirta, joka peitti tulvallansa koko Aasian. Hän kertoi unensa niille magilaisille, jotka selvittelivät unia, ja hämmästyi, kun heiltä kuuli, mitä uni muka merkitsi. Sentähden hän ei naittanut tytärtänsä kellekään medialaiselle, joka olisi ollut kyllin arvokas hänelle puolisoksi, vaan eräälle tyyniluontoiselle persialaiselle Kambyseelle. Sen jälkeen näki Astyages vielä toisen unen. Hänestä näet näytti niinipuu kasvavan saman tyttären sylistä ja ulottuvan yli koko Aasian. Sen selittivät unien tietäjät niin, että hänen tyttärensä poika oli tuleva kuninkaaksi hänen sijaansa. Astyages nyt tuotti luoksensa Mandanen, ja kun Kyros syntyi hänestä, antoi hän pojan surmattavaksi Harpagolle, joka oli erittäin uskollinen hänelle ja hänen suvullensa. Harpagos jätti lapsen eräälle Astyageen lammaspaimenelle, käskien heittää sen jollekin vuorelle. Mutta paimen veikin vuorelle oman vaimonsa kuolleena syntyneen lapsen ja jätti Kyron eloon kasvamaan paimenpoikana. Kun Kyros oli kymmenen vuoden ijässä, leikitteli hän kerran muutamien samanikäisten kanssa tiellä. Leikissä valitsivat pojat hänet kuninkaaksi, ja hän määräeli heille töitä, pannen muutamat rakentamaan taloja, toiset olemaan keihäsmiehinä, ja yhden hän nimitti "kuninkaan silmäksi" (päällysmieheksi). Eräs leikkikumppaneista oli ylhäisen medialaisen poika, ja kun hän ei tehnyt, mitä hänelle oli määrätty, kuritti Kyros häntä ruoskalla oikein kovasti. Rangaistu poika valitti isällensä ja isä ilmoitti asian kuninkaalle. Astyages kutsui Kyron eteensä ja kysyi häneltä äkäisesti: "kuinka sinä, niin alhaisen miehen poika, uskallat sellaisella tavalla kohdella tätä, joka on valtakunnan ylimysten poikia?" Mutta Kyros vastasi: "O, herrani! sen tein syystä kyllä, sillä pojat asettivat minut kuninkaaksi. Ja kun hän ei totellut minua, sai hän ansaitun rangaistuksensa." Pojan näin puhuessa huomasi Astyages hänen kasvonsa samanlaisiksi kuin omansa, ja hänen vastauksensakin oli kuin kuninkaan pojan; samalla näytti hänestä myöskin aika, jolloin Kyros oli jätettävä kuolemaan, soveltuvan pojan ikään. Pakotettuaan paimenen tunnustamaan päätti Astyages julmasti kostaa Harpagolle. Hän kutsutti Harpagon luoksensa ja ravitutti häntä hänen oman poikansa lihalla, jonka pojan Astyages oli Harpagon tietämättä tapattanut. Atrian lopulla toivat palvelijat peitetyn vadin pyytäen vierasta ottamaan siitä, mitä mielensä teki. Harpagos nostaessaan peitettä näki poikansa pään, kädet ja jalat. Kyros lähetettiin sitte Persiaan, jossa hän kasvoi nuorukaiseksi. Jänikseen kätketyllä kirjeellä kehoitti Harpagos häntä nousemaan kapinaan Astyagesta vastaan. Kyros luettuaan kirjeen kutsui persialaiset yleiseen kokoukseen ja ilmoitti Astyageen muka nimittäneen hänet heidän sotapäälliköksensä. Sitte käski hän heidän seuraavana päivänä tulla työkaluinensa ja raivata suuren orjantappuraisen kentän. Kun persialaiset saivat loppuun heille määrätyn päivätyön, käski Kyros heidän palata seuraavana aamuna puhtaina ja juhlapuvussa. He saivat asettua siloiselle niitylle, jossa Kyros heille toimitti pidot. Atrian jälkeen kysyi Kyros, kumpiko päivä heitä paremmin miellytti. Kun persialaiset sanoivat toista päivää paremmaksi, lausui hän: "Kaikki teidän päivänne ovat työpäiviä, jos palvelette medialaisia, mutta tällaisia juhlapäiviä, jos luovutte heistä. Tehkää siis itsenne pian vapaaksi." Persialaisten noustua kapinaan nimitti Astyages medialaisten päälliköksi Harpagon, joka heti meni joukkoineen Kyron puolelle. Silloin Astyages itse läksi taisteluun, mutta hänet voitettiin ja otettiin vangiksi. Herruus siirtyi näin medialaisilta persialaisille (560).
Noin kymmenen vuoden kuluttua kukisti Kyros toisen suuren valtakunnan, Lydian, joka oli Vähä-Aasian länsiosassa. Siellä hallitsi Kroisos-niminen kuningas (latinaksi Croesus), joka oli yli koko Aasian tunnettu suuresta rikkaudestaan. Hänen luoksensa kerrotaan kerran tulleen viisaan atenalaisen lainsäätäjän Solonin, ja hänet otetun hyvin vierasvaraisesti vastaan. Kroisos näytteli hänelle aarrevarastoansa ja kysyi sitte: "Atenalainen vierasystävä! Minulle on ylistelty sinun suurta viisauttasi. Sanoppas nyt, kuka sinun mielestäsi on onnellisin kaikista ihmisistä?" Solon vastasi: "O kuningas, atenalainen Tellus: hän näki isänmaansa vaurauden, hänellä oli hyvät lapset ja hän kaatui voitollisessa taistelussa isänmaansa puolesta." "Kenen asetat häntä lähimmäksi?" kysyi Kroisos. Solon vastasi: "Kleobis- ja Bitonveljekset. Kun heidän äitinsä, joka oli pappi, kerran oli lähtemässä ajaen temppeliin, mutta härjät eivät joutuneet oikeaan aikaan kedolta, kävivät nuorukaiset itse valjaihin ja vetivät äitinsä. Temppelissä äiti astui jumalattaren kuvan luo ja rukoili, että hänen poikansa saisivat, mikä ihmiselle olisi parasta. Kohta sen jälkeen nukkuivat molemmat nuorukaiset itse temppelissä hiljaisesti ijäiseen uneen." Silloin Kroisos pahastuen lausui: "No, etkö sitte katso minun onneani minkään arvoiseksi?" Solon vastasi: "Nykyään olet kyllä mahtavan rikas ja monen kansan hallitsija; mutta onnelliseksi en voi sanoa sinua, ennenkuin saan kuulla, että elämäsi päivät ovat myöskin päättyneet yhtä onnellisesti. Montakin, joille jumala on näyttänyt onnea, on hän sitte sitä syvemmälle kukistanut." Jonkun ajan kuluttua alkoi Kroisos sodan Kyroa vastaan, mutta joutui perin tappiolle. Hänen pääkaupunkinsa Sardes valloitettiin ja hän itse jäi voittajan käsiin, joka hänet tuomitsi elävänä poltettavaksi. Kun vangittu kuningas jo seisoi roviolla, johtui hänelle mieleen, mitä Solon oli sanonut. Ja sitä ajatellessaan huokasi hän ja lausui kolme kertaa: "Solon!" Kyros käski kysyä, mitä hän sillä tarkoitti, ja Kroisos kertoi keskustelunsa viisaan miehen kanssa. Kyros, peljäten koston hetkeä ja miettien, mitenkä ei mitään ole pysyväistä ihmiselämässä, käski sammuttaa jo sytytetyn tulen sekä otti Kroison ystäväksensä ja ainaiseksi kumppanikseen.