Temppeliritaristo syntyi 1118, kun muutamat ranskalaiset ritarit yhtyivät puolustamaan pyhiinvaeltajoita ja sotimaan uskottomia vastaan. Sitä paitsi he tekivät samat ritarilupaukset kuin johanniititkin. Eräs Jerusalemin kuningas antoi heille osan palatsistansa, joka oli Salomonin temppelin vieressä; siitä he saivat nimensä. Heidän ritaripukunsa oli valkoinen mantteli ja siinä punainen risti, ja sodassa käyttivät he lippua, jonka toinen puoli oli musta, toinen valkoinen. Tämä ritaristo saavutti hurskasten lahjoista suuret rikkaudet ja paljon maa-aloja, joita oli kaikissa maissa, varsinkin Ranskassa. Rikkauden karttuessa levisi ritaristoon siveellinen turmelus ja paljo paheita. Ne ne olivat kaksinkertaisena syynä temppeliherrain perikatoon; sillä Ranskan kuningas Filip Kaunis, haluten sen ritariston rikkauksia ja ollen tyytymätön sen valtiosta riippumattomaan asemaan, panetti sen jäseniä vastaan toimeen osaksi oikeita, osaksi myöskin vääriä ja luonnottomia syytöksiä paheellisesta elämästä. Viimein koko temppeliritaristo hajoitettiin ja sen viimeinen suurmestari kuoli polttoroviolla (1314).
Saksanritaristo perustettiin kolmannella ristiretkellä ja alkuaan tarkoitti se ainoastaan saksalaisten pyhiinvaeltajain suojelemista. Näillä ritareilla oli virkapukuna mustaristinen valkoinen mantteli. Pyhän maan menetettyä siirtyivät he Venetiaan, josta heitä puolalaiset kutsuivat avukseen pakanallisia preussilaisia vastaan. Pitkällisen ja urhollisen taistelun jälkeen valloittivat he preussilaisten maan ja pakottivat asujamet ottamaan vastaan kristinuskon. He rupesivat yhteyteen toisen kunnan, Kristuksen ritariston, sittemmin niin sanottujen kalparitarien kanssa, jotka levisivät Liivin- ja Kuurinmaahan sekä viimein ostivat Tanskan kuninkaalta Vironmaan.
Ritarilaitoksen rappeutuminen. Itse ristiretket, jotka olivat niin suuresti korottaneet ritaristoa, tulivat yhdessä suhteessa sen rappeutumisen syyksi. Sillä kun moni herra varustautuessaan ristiretkelle möi tiluksensa ja maksusta antoi vapauden alamaiskaupungeille, jäi sangen monta sukua kykenemättömäksi kyllin arvokkaasti esiytymään. Ristiretkien lakattua lakkasi myöskin jalo ja vakava tehtävä, johon ritarit olivat voimansa pyhittäneet; he alkoivat tuhlata urhollisuuttaan mitättömiin riitoihin ja haeskella joutavia seikkailuja. Taistelut, joita he kävivät kukistaakseen tai ryöstääkseen vapaita kaupunkeja, antoivat kovan iskun sekä heidän arvolleen että mahtavuudelleen. He kun olivat tottuneet aina vetoamaan miekkaan, halveksimaan tuomioistuimia ja ratkasemaan keskinäiset riitansa väkivaltaisen nyrkkioikeuden mukaan, joutuivat he alinomaa ristiriitaan yhteiskunnallisen järjestyksen kanssa, joka kauan kyllä pysyi heikkona, vaan viimein voimistui heitä mahtavammaksi.
Pahaan maineesen joutui varsinkin saksanritaristo sinä laittomuuden aikana, joka alkoi Fredrik II:sen kuolemasta. Aina vuoteen 1273 ei näet Saksassa ollut yleisesti tunnustettua keisaria, jonka tähden tätä ajanjaksoa onkin sanottu suureksi interregnumiksi eli hallitsijattomuudeksi. Sinä aikana harjoittelivat ritarit useasti vain ryöstöä ja hävittelyä. Vuorten kukkuloille ja kallioiden huipuille rakentelivat rosvoritarit uhkeat linnansa, joista sitte miehinensä tekivät tiheitä retkiä ryöstelemään talonpoikia ja matkustavia kauppiaita. Jokien varsille, etenkin Reinin, ilmestyi tiheäkseen linnoja, joiden herroille ohi purjehtijain täytyi maksaa tullia. Nyrkkioikeus harjoitti vehkeilyänsä ja teki veristä väkivaltaa. Niinpä ritaristo tähän aikaan oli Saksan maan vitsauksena.
Ranskassa säilyi ritariston parempi henki yleensä paraiten. Mutta unhottuipa sielläkin taistelussa vapaita kaupunkeja vastaan usein ritarin kunnia ja velvollisuus. Täälläkin kehittyi kerskaileva komeus ja narrimainen turhamaisuus niin, että turnajaisia ja kohteliaisuutta katsottiin jalon ritarin tärkeimmäksi tehtäväksi. Näitä turnaussankareja ne Englannin kaupunkien jousimiehet sittemmin niin tuntuvasti löylyttivät.
Vapaat kaupungit.
Italian vapaat kaupungit.
Kaupungit olivat suurimmaksi osaksi joutuneet lääniherrojen valtaan, jotka niitä rasittivat kovilla kiskomisilla ja ankaralla sorrolla; mutta Etelä-Europassa ne monin paikoin säilyttivät vapaat hallitusmuotonsa, jotka muistuttivat roomalaishallituksen aikaisia oloja. Niinpä mainitaan 900-luvulla konsuleja, jotka joka vuosi valittiin; niin eri ammattien jäsenillä oli niinkuin ennen Rooman aikana yhdistyksiä, jotka monessakin asiassa käyttivät itsenäistä valtaa.
Italian kaupungit, jotka olivat jo ennen ristiretkiä melkoisesti vaurastuneet, tulivat niiden kautta yhä mahtavammiksi, varsinkin merikaupungit, joiden laivurit kalliista maksusta kuljettivat pyhiinvaeltajia ja ristiretkeläisiä pyhään maahan sekä palatessaan toivat pohjapainona sieltä vettä ja maata, joita sitte kotimaassaan möivät hyvästä hinnasta. Kun ristiretkien ensi kiihko lakastui, alkoi kauppa itämaiden kanssa pian kehittyä hyvin vilkkaaksi. Sen johdosta tuotiin silkinviljelys jo 12:lla vuosisadalla Sisiliaan. Vielä aikaisemmin tuotiin sinne sokuriruoko, jonka kuningas Roger oli oppinut tuntemaan retkellänsä pyhään maahan. Moni meidän hedelmäpuistamme ja puutarhakasveistamme tuotiin myöskin tähän aikaan itämaista. Pohjoisitalialaiset kauppiaat, niin sanotut lombardit, harjoittivat kaikkialla sekä länsi- että itämaissa tuotteliasta vaihtoliikettä ja ensimmäiset pankkilaitokset olivat heidän perustamansa. Varallisuuden karttuessa kasvoi myöskin itseluottamus ja vanhat vapausmuistot alkoivat viehättää mieliä. Edellä jo on kerrottu, miten Milano taisteli mahtavia hohenstaufeja vastaan ja miten tasavallan henki ikäänkuin utuisena varjona tuon tuostakin nousi esiin vanhassa Roomassa. Venetia, Genua, Pisa, Florens ja Amalfi tulivat kaikki vauraiksi tasavalloiksi ja muutamat niistä kohosivat loistavan mahtaviksikin.
Venetiassa oli ennen köyhyyden ja vähäpätöisyyden aikana ollut kansanhallitus, vaan mikäli varallisuus ja ylellisyys kasvoi, alkoivat yksinomaan hallita ylhäiset kauppiassuvut, jotka kehittyivät mahtavaksi aateliksi. Niin sanotun "suuren neuvoskunnan" asettaminen (1172) on ensimmäisiä askelia sillä uralla; mutta vasta noin 1300 hävisi viimeinenkin jäännös kansan itsehallinnosta. Suuren neuvoskunnan jäsenet, joiden nimet olivat kirjoitetut "kultakirjaan", julistivat silloin valtansa perinnölliseksi ja jälkeläisensä oikeutetuiksi istumaan ja käyttämään äänivaltaa, heti kun täyttivät 25 vuotta. Ylimmän päämiehen, dogen, valta jäi tyhjäksi varjoksi. Hän sai asua muhkeassa palatsissa, pitää komeaa pukua ja ottaa vastaan vieraita lähettiläitä; vaan muuten hän oli, kuten sanottiin, "kaupungissa vanki ja sen ulkopuolella yksityinen henkilö". Sittemmin asetettiin kuuluisa kymmenmies-neuvosto, jonka joka vuosi uudestaan valittavilla jäsenillä oli rajaton valta dogen ja kaikkein valtion virkamiesten yli, sekä kolmejäseninen tuomioistuin, joka syvimmässä salaisuudessa tutki ja rankasi pienimpiäkin vehkeilemisyrityksiä voimassa olevaa hallitusta vastaan. Kirjeillä, joita heitettiin Markuksen torille pystytetyin marmorileijonain kitoihin, voi epäiltyä henkilöä kuka hyvänsä ilmi tulematta syyttää, ja saattaa hiljaisuudessa ja nopeasti tuomituksi. Syytetty vietiin ihan salaisesti "huokausten siltaa" myöten kamaloihin "lyijykammareihin", jotka olivat ihan katon alla ja joiden lyijykatto auringon kuumentamana levitti sietämätöntä kuumuutta, taikka maanalaisiin komeroihin, joissa vangin täytyi maata rautaristikoilla ihan vesiropakoiden päällä. Valtiollisia pahantekijöitä salaa hukutettiin kanaviin taikka toimitettiin heidät muulla tavalla pois tieltä niin, ett'ei kukaan tiennyt eikä edes uskaltanut hiiskuakaan siitä.