Tämän hallituksen aikana kehittyi Venetia verrattomaksi merivallaksi ja anasti itselleen suuret alueet maata. Jo edellä on kerrottu, mitkä edut ja maa-alat tämä tasavalta sai neljännen ristiretken kautta. Se anasti pian koko Istrian ja Dalmatian rannikon sekä myöhemmin Kypros-saaren. Se koetti myöskin saada haltuunsa ja viimein saikin yksinomaisesti Aleksandrian kaupan, joka tähän aikaan oli Välimeren tärkein kauppakaupunki ja Indian kaupan pääpaikka.
Kansaa pidettiin tyytyväisenä runsaalla tarpeiden tuonnilla ja iloisilla juhlilla; neuvoskunnan viisaus yksin ajatteli ja hallitsi yhteiskuntaa. Kerran vuodessa pidettiin suuri juhla, jolloin tasavalta ikäänkuin vietti häitänsä meren kanssa. Doge silloin virkapuvussaan laski runsaasti koristellulla laivalla ulommaksi kaupungista ja heitti meren syvyyteen kalliin sormuksen. Toisen kerran vietettiin iloinen "karnevaali", jolloin asujamet, kaikilla naamukset silmillä, iloisesti remuten kuljeksivat kaduilla ja toreilla. Sellainen se elämä oli. Kaupunki, rakennettu saarillensa ikäänkuin keskelle merta, sen suurenmoiset palatsit, kanavat veneinensä ja kirjava elämä olivat todella perin lumoavan näköiset.
Genua, Venetian kilpaveli, seisoi merenlahden kaltevalla rannalla, toinen palatsirivi toistaan korkeammalla. Tämäkin kaupunki sai haltuunsa melkoiset maa-alueet. Paitsi itse kaupungin läheistä rannikkoa anastivat genualaiset myöskin Korsikka-saaren arabialaisilta. Sittemmin he auttoivat Palaiologos-sukuisia kreikkalaiskeisareja kukistamaan "latinalaista keisarikuntaa" ja valloittamaan Konstantinopolia takaisin (1261). Korvaukseksi siitä avustaan saivat he esikaupungin Galatan ja Kios-saaren. Sitä paitsi oli heidän hallussaan Krimin niemellä Kaffa (Teodosia) ja siitä käsin onnistui heidän anastaa Mustanmeren koko kauppa ja karkoittaa sieltä venetialaiset. Mutta sen sijaan kuin Venetiassa vallitsi luja, horjumaton yhteiskuntajärjestys, oli Genuassa päinvastainen näytelmä nähtävänä. Lakkaamattomat hallituksen ja kansan, guelfein ja ghibellinein sisälliset riidat runtelivat onnetonta kaupunkia. Vallankumouksessa vuonna 1339, jolloin doge asetettiin johtamaan hallitusta, hävisi ylimysten valta ja kansanvalta alkoi, kunnes kaupunki yhä karttuvassa sisällisessä eripuraisuudessa vuodatti verivirtoina kuiviin koko itsenäisyytensä.
Florensissa raivosivat aina vuoteen 1266 asti guelfein ja ghibellinein keskinäiset puolueriidat. Mutta sinä vuonna voitti guelfein puolue ja tehtiin hallitusmuoto, joka joksikin ajaksi turvasi kaupungin rauhan. Päin vastoin Venetian jähmettynyttä paikoillaan pysymistä ja Genuan myrskyisiä vallankumouksia, näkyi Florensissa yhä edistyvää kehitystä täydellisempään kansanvaltaan. Jotenkin samaan aikaan kuin ylhäiset suvut Venetiassa anastivat hallitusvallan, suljettiin Florensissa aateli pois kaikista viroista, jonka tähden tuli tavaksi palkita ansiokkaita aatelismiehiä siten, että heidät ylennettiin porvarissäätyyn, ja rangaista levottomia porvareja aateloimisella. Täällä niinkuin muinaisessa Atenassa kansavalta kasvatti päivän valoon inhimillisyyden kauneimmat kukat; kuvaamataide, runous ja tutkimus tuottivat Florensissa kuihtumattoman kukoistavia tuloksia.
Saksalaiset valtakunnan-kaupungit.
Saksan kaupunkien ensimmäistä heikkoa alkua auttoivat frankilaiset keisarit, arvaten niistä tulevan varsin soveliaan vastapainon liian mahtaville vasalleille. Täälläkin ristiretkien aikana kauppa ja elinkeinot ripeästi kehittyivät. Vähitellen anastivat kaupungit melkein täydellisen itsehallituksen. Tavallisesti muutamat hallitsevat suvut, jonkinlainen aatelisto, jota usein sanottiin patriseiksi, otti haltuunsa hallitustoimet. Mutta ammattiseurat ja käsityöläisten yhdistykset samalla kuitenkin olivat elinvoimaisena kansanvaltana. Etevimmät näistä kaupungeista olivat Etelä-Saksassa Nürnberg, Augsburg, Speier, Ulm, Mainz ja Frankfurt sekä Pohjois-Saksassa Hamburg, Lübeck, Bremen, Köln ja Magdeburg. Laittomuuden aikana, joka vallitsi Fredrik II:sen hallitusajan lopulla, sekä sitte seuraavana suuren hallitsijattomuuden (interregnumin) aikana, jolloin ei ollut mitään turvaa kopeita rosvoritareja vastaan, yhtyivät Saksan kaupungit liitoiksi. Niitä oli Reinin liitto ja Shwabin liitto Etelä-Saksassa sekä hansaliitto pohjoispuolella.
Näistä liitoista tuli varsinkin "hansa" mahtavaksi ja laajaksi. Alussa kuului siihen ainoastaan Lübeck, Rostock ja Wismar, jotka jo 1200-luvun keskipalkoilta asti olivat olleet liitossa: mutta vähitellen tuli yhä uusia lisäksi, niin että tähän yhdistykseen viimein kuului lähes 100 kaupunkia sekä Saksanmaassa että sen ulkopuolella.
Vapaat kaupungit olivat ympäröidyt vahvoilla, usein kaksinkertaisilla muureilla; niistä yleni korkeita torneja, joista vartiat tähystelivät pitkin teitä, ilmoittaakseen, milloin uhkaava hyökkäys tai joku kauppiasretkikunta oli lähestymässä. Linnoituksen sisällä kiemurteli ahtaat, mutkikkaat kadut, joista muutamat olivat ainoastaan toisesta päästä auki, mutta toisesta suljetut. Säännöllistä kivitystä ja valaistusta ei ollut ajatteleminenkaan. Porvarein talot, usein tehdyt hirsiristikon päälle, seisoivat korkea ja huippuinen pääty katua kohti. Ylemmät asuinkerrat ulottuivat alempia etemmäksi, niin että kadun kummallakin puolella seisovat kartanot näyttivät pyrkivän kaatumaan vastakkain ja asujamet voivat kapeilta kaduilta nähdä ainoastaan kaitaisen viirun taivaasta ja saada hiukan hämärää valoa. Muita rakennuksia korkeammalle nousi kunnioitusta herättävässä komeudessa neuvoshuone, jonka tornista vartia katseli yli koko lähiseudun ja kellolla kutsui tarpeen tullen porvarit kokoon. Kirkot, joita oli monta, seisoivat rakennustaiteen suurina mestariteoksina ja kohottivat rohkeasti torninhuippunsa pilviä kohti sekä avasivat porttinsa hurskaalle yleisölle, samalla myöskin ollen kallisten tavarain ja arvokasten kirjoitusten luotettavana säilöpaikkana. Porvaristo oli eri käsitöiden mukaan jaettu ammattikuntiin, joiden jäseneksi päästiin vasta asianmukaisesti tehtyjen näytteiden suorittamisella. Joka ammattikunta kokoutui juhlallisissa tilaisuuksissa ammattiseuroiksi, joilla oli omat kokouspaikkansa ja erityiset suojeluspyhänsä. Jos kaupunkia vastaan hyökättiin, muuttui joka porvari sotamieheksi; ammattikuntain mestarit olivat silloin itseoikeutettuina johtajina; joka ammattikunnalla oli oma lippunsa, jonka ympärille käsityöläisten tuli kokoutua, kun he aseinensa riensivät ulos työhuoneistaan.
Keskiajan taide ja tiede.
Kaupunkien muurein sisällä, ritarilinnain huippukattojen alla, luostarien himmeissä lukusaleissa ja yliopisto-rakennusten hiljaisessa hämärässä liikkuivat keskiajan korkeammat henkiset voimat, joiden yllä kirkko piti pyhittävää, vaan välistä myöskin musertavaa kättänsä.