Ennen kuolemaansa (1463) sai Henrik ilokseen nähdä laivojensa palaavan äskettäin löydetystä Guineasta ja tuovan täytensä kultahietaa, elefantinluuta, pippuria ja muita kalliita tavaroita. Pitempien merimatkain halu oli nyt herännyt ja seikkailijoita riensi joka taholta Portukaliin lähtemään näille retkille.
Vasko de Gama. Henrik Merenkulkijan kuoltua jäähtyi joksikin ajaksi uusien löytömatkojen into. Mutta kuningas Johan II astuttuaan hallitukseen (1481) ryhtyi jatkamaan Henrikin aikeita ja varusteli uusia meriretkiä. Kohta huomattiin, että Afrikka ei levinnyt etelämpänä, niinkuin oli tähän asti luultu, vaan päin vastoin kapeni. Rohkea purjehtija Bartolomeo Diaz saapui viimein (1487) Afrikan eteläniemeen, jota hän aikoi nimittää myrskyiseksi, koska hän oli saanut siellä kestää ankaraa myrskyä mutta kuningas, joka istui kotona Lissabonissa ja toivoi Indian tien nyt löytyneen, käski nimittämään niemen Hyvän toivon niemeksi.
Kuningas kuoli, ennenkuin se hänen toivonsa toteutui, mutta hänen seuraajansa Emanuel Suuri varusti kolme laivaa ja lähetti rohkean Vasko de Gaman vaaralliselle retkelle. Vasko on Camoensin laulujen kautta tullut maansa kansansankariksi. Runoilija antaa hänen itsensä kertoa matkansa alusta näin:
Kuningas armokatsein, lemmekkäällä
Puheellaan valtas minut kokonaan:
"Mit' ylevää ja suurta maan on päällä,
Se vaivoin taistelulla voitetaan:
Ken pelkää vaaroja, hänp' älköön täällä
Kunnian temppelihin tulkokaan;
Josp' elo sen, ken jaloon toimeen tarttuu,
Kuluukin siinä, niin tok' arvo karttuu.
Mä toimeen rohkeaan ja tärkeähän,
Mut arvokkaasen sinut valitsin,
Mun tähteni siis vaivoistas sä vähän
Lukua pidät, senhän tiedänkin."
"Oi, mieluisesti", virkoin oitis tähän,
"Mä kuumaan, kylmään, taistoon kiirehdin
Sun tähtes, kuninkaani; suren juuri,
Kun ei mun uhrin' ole kyllin suuri."
— — — — —
Kotoiset vuoret vähittäin jo haipuu
Toisensa jälkeen toinen himmeten:
Ei Tajoa näy, Cintran vuori vaipuu
Hämyhyn tuonne taivaan ranteellen;
Mielemme nöyrtyy, rukoukseen taipuu,
Toivomme nousee Herran puolehen,
Vaikk' kaikki peittyy synkkään pilveen aivan,
Nyt nähdessämme meren vain ja taivaan.
Aloille tultiin tuntemattomille,
Jonn' ennen meit' ei kenkään saapunut,
Ohitse saarten, jotka Henrikille
Jalolle vaan ol' ensiks' tunnetut,
Entisten morilaisten seutuville,
Jotk' Antheus ol' alleen laskenut,
Ne maat jäi vasemmalle puolellemme,
Jos mait' on oikealla, tienneet emme.
Ja matkue se kulki kulkuansa,
Afrikan länsipuolta mentihin
Ohitse maiden, joissa outo kansa
Ol' jakaantunut moniin heimoihin;
Mandingan maan, mi rikkaudestansa
Ja hohtometalleist' on kuuluisin,
Ja jota vilvas Gambia virta juottaa
Sit' ennen, kuin se Atlanttihin vuotaa.
Me näimme Kongon vallan, johon valo
On kristin-opin saatu koittamaan,
Siell' juoksee Zaires-virta kirkas, jalo.
Jok' ei myös ollut tuttu vanhastaan;
Nyt oltiin siellä, jonne pohjanpalo
Ei kuuna kulloin pääse paistamaan,
Se viiva on jo meidän takanamme,
Mi kahteen puoliskohon jakaa maamme.