Mutta eivätpä ainoastaan ennen tuntemattoman tien vaivat ja vaarat yksin tehneet Vasko de Gaman retkeä vaikeaksi; hänen täytyi myöskin taistella laivaväen epätoivoa ja tyytymättömyyttä vastaan, miehet kun monestikin uhkasivat heittää uhkarohkean johtajansa mereen. Gama kuitenkin pontevasti voitti vaarat, hän panetti uppiniskaiset merimiehet kahleihin ja ohjasi itse laivaansa. Siten hän viimein saapui Kap-maahan ja purjehti sieltä edelleen pitkin hottentottein maan rannikkoa. Mitä pohjoisemmaksi hän saapui, sitä selvemmin näkyi suurempaa varallisuutta ja Indian liikkeen merkkejä. Mutta täällä tuotti asujamiston uskottomuus löytöpurjehtijoille usein vaaroja ja vastuksia. Sofalan, Mozambiquen ja Mombazin asujamet näyttivät alussa ottavan Gaman ystävällisesti vastaan, mutta koettivat sitte saattaa häntä perikatoon, kun luulivat hänen turvallisuudestaan tulleen huolimattomaksi. Siten hän saapui Melindaan, jossa hänet paremmin otettiin vastaan. Kaupungin kuningas antoi hänelle luotsin, jonka johdolla hän 20 päivän jälkeen ja kestettyään ankaran myrskyn saapui kauan etsittyyn maahan, Indiaan. Toukokuin 19 päivä 1498 tuli merkilliseksi löytömatkain historiassa.
Jo aamun loiste vuoret kultaileepi,
Lähellä Ganges-virtaa valtavaa,
Ja myrskyn jälkeen meri hiljeneepi,
Se ihmismielet myöskin rauhoittaa,
Mies silloin mastohäkist' ilmaiseepi:
"On varmaan tuolla edessämme maa!"
Ja luotsi huudahtaa myös riemuisana:
"Kalikut näkyy siellä kauimpana.
On etsimänne maa tuoll' eessä laivan,
Se sama India, jon näetten.
Jos muuta ette halaa, koht' on vaivan
Pää saavutettu, voitto ikuinen."
Vaan Gama riemust' oli hämill' aivan,
Kun harras toivons' niin ol' läheinen,
Hän kumartui ja kätens' yhteen liitti,
Hartaasti Luojaa rukoili ja kiitti.
Hän rukoili ja heltyi mielensäki,
Hän kiitti Herraa, eikä siitä vaan
Kun monen vaivan, vaaran jälkeen näki
Nyt edessään sen etsimänsä maan,
Vaan siitäki, kun viime hetkilläki,
Kun hirmumyrsky uhkas raivossaan
Hävittää kaikki. Hänpä hädän poisti,
Ett' uusi toivo kirkkahammin loisti.
— — — — —
Niin, onhan vaivan, ahdistuksen rata
Keskellä tuskain, kilvoittelujen,
Mi tuottaa arvoa ja kunniata,
Ja pysyväisen nimen, mainehen;
Ei tukemalla tapaa ontevata,
Esukupuuta entis-aikojen,
Ei loikoellen, maaten pehmoisissa
Moskovalaisten sopulturkiksissa.
Ei pidot yltäiset ja korskeatkaan,
Ei matkustukset turhanpäiväiset,
Ei huvitukset edes hauskimmatkaan,
Ei seurustelut, ajanviettehet,
Sellaista nautintoa saata matkaan,
Sellaist' ei onnea suo sielullen,
Kuin on se jalo mielihyvän tunto,
Min tuottaa uljas toiminta ja kunto.
Amerikan löytö.
Rohkea normandialainen purjehtija Jean Cousin purjehti 1488 Dieppestä Afrikan länsirannalle. Mutta kova merivirta ajoi hänet kauas pois tuntemattomaan maahan, josta hän löysi suuren joen suun. Hänen luullaan silloin käyneen Brasiliassa ja Amazon-joen suussa, vaikka siitä ei mitään varmaa tiedetä. Hänen lähin miehensä oli kastilialainen Alonzo Pinzon, joka sittemmin jonkin palvelusvirheen tähden erotettiin Cousinin laivastosta ja silloin palasi Espanjaan. Varmaan ei tiedetä, mutta luultavasti tämä oli sama mies, kuin esiytyi niin tärkeänä osamiehenä sitte seuraavalla löytömatkalla, joka tehtiin Espanjan satamasta.
Kristofer Kolumbus syntyi Genuassa porvarillisista vanhemmista. Lapsuudessaan ei hänellä ollut juuri mainittavaa opetuksen saannin tilaisuutta. Häntä pidettiin ensin kotona isänsä ammatissa, mutta luultavasti hän sai siihen aikaan tehdä muutamia matkoja Välimerellä. Noin 20 vuoden ijässä huomataan hänen lähtevän Portukaliin, tietämätöntä mistä syystä. Siellä hän oleskeli neljätoista vuotta, laajenteli melkoisesti tietojansa ja nai Porto Santon ensimmäisen vasallin jälkeläisen sekä sai siinä saaressa oleskellessaan tutkia sen vanhan purjehtijan tekemiä karttoja ja laivakirjoja. Porto Santossa oli hän myöskin nähnyt aaltojen maalle ajamia puukaluja, jotka oli tehty ilman rauta-asetta: tuntemattomain puiden runkoja olivat aallot myöskin ajaneet läheisten saarien rannoissa maalle; kerrottiinpa Azoreissa nähdyn kaksi ruumistakin, joilla oli aivan omituinen muoto, tulevan lännestä päin veneessä saaren rantaan. Jo muinainen ajattelija Aristoteles oli osoittanut maan olevan pallon muotoisen ja oppineille tämä totuus oli kyllin tuttu. He olettivat Indian rannan ei olevan niin kaukana länteen päin purjehtijalle ja myöskin selittelivät, että kolmen tunnetun maanosan vastapainona pitäisi olla suuri maa toisellakin maanpuolikkaalla. Kolumbus itsekseen mietiskeli, että hän oli määrätty sen maan löytäjäksi.