Rannalle kokoutui saaren asujamia kummastelemaan outoa näytelmää. He olivat alastomat, kuparin karvaiset ja parrattomat. Aseina oli heillä nuolet ja puiset, luukärkiset heittokeihäät; rautaa he eivät tunteneet. Muuten he olivat hyväntahtoisia, viattomia ihmisiä, jotka lapsellisella uteliaisuudella lähestyivät parrakkaita, suurikasvusia vieraita ja ihmettelivät outoja laivoja. Espanjalaiset lahjoittivat heille lasihelmiä, kulkusia, tyhjiä pulloja ja muuta sellaista rihkamaa, joka kaikki otettiin ihastuksella vastaan; niinpä maanasujamet ja muukalaiset kohta tulivat hyviksi ystäviksi. Espanjalaisten kysyessä, mistä saarelaiset olivat saaneet kultakoristuksensa, joita heillä oli nenässään, osoittivat he etelää kohti. Viivyttyään pari päivää purjehti Kolumbus siis sille taholle.
Kohta näkyi suuri saari, jota mukaan lähteneet indiaanit sanoivat Kubaksi. Siellä näkyvä luonnon rikkaus ja kauneus kummastutti kaikkia. Mereen laski siinä joki, jonka äyräillä kasvoi komeita palmuja. Tiheitä metsiä näkyi etempää ja niiden takaa kohosi korkeita vuoria. Kauniita laaksoja pilkutti kukkulain väliltä täynnänsä rikkainta kasvullisuutta. Asujamet, ollen täälläkin alastomat ja hyvänluontoiset, tulivat vieraille vastaan. Kun heille näytettiin kultalevyjä, huusivat he Haiti ja osoittivat itää.
Espanjalaiset seurasivat viittausta ja saapuivat suuren hedelmällisen saaren Haitin luo, jonka Kolumbus nimitti Hispaniolaksi, koska sen vuorinen maa, kaunis luonto ja rikas kasvullisuus oli hänestä niin Espanjan näköistä. Asujamet pakenivat arasti vuorille, jättäen majansa tyhjiksi. Moneen kertaan koetettiin heitä houkutella sieltä alas, mutta turhaan. Viimein onnistui muutamain merimiesten saada kiinni kaunis, alaston nainen, jonka he veivät kanssansa laivaan sekä lähettivät helmillä ja muilla koruilla kaunistettuna takaisin. Siitä alkoi tuttavampi lähestyminen. Asujanten huomattiin olevan jakautuneina useampaan heimoon, joita kutakin ruhtinas eli kazik hallitsi. Saarelaiset myöskin selittivät espanjalaisille, että läheisten saarien vihamielinen, ihmissyöjä kansa usein raastoi tämän saaren asujamia syödäksensä. Kolumbus lupasi heidän suojakseen rakentaa pienen linnan ja jättää siihen osan espanjalaisiansa.
Kolumbus itse luuli näiden nyt löydettyjen saarien olevan lähellä Aasian itärantaa ja kuuluvan Indian alueesen, jonka tähden hän myöskin nimitti asujamet indiaaneiksi. Hän aikoi käydä mongolilaisten kaanin puheilla, jolle hänellä oli kuningas Ferdinandilta kirje vietävänä, ja siihen saada vastausta, sitte lastata laivoihinsa kultaa, jalokiviä ja maustimia ja purjehtia Atlantinmeren yli riemuissansa takaisin Espanjaan.
Mahdoton oli kuitenkin edes yrittääkään sen aikeen toimeen panoa. Alonzo Pinzon oli jo Kuban luota eronnut laivoinensa, omin neuvoin etsiäkseen kultamaata ja sitte ehkä palatakseen Espanjaan. Suuri alus Santa Maria tarttui jouluyönä koralliriutalle ja joutui auttamattomasti häviöön. Nyt täytyi Kolumbuksen lähteä paluumatkalle. Kolmantena päivänä tapasi hän Pinzonin ja katsoi viisaimmaksi jättää hänet rankasematta. Alussa kävi matka onnellisesti. Mutta helmikuussa nousi hirvittävä myrsky ja uhkasi kokonaan murskaksi särkeä heikot alukset. Laivaväki jättäytyi toivottomuuden valtaan, vaan Kolumbus koetti Europalle säilyttää tämän tärkeän löydön sanomaa. Hän kirjoitti pergamentille kertomuksen matkastaan, sulki sen sinetillä, kirjoitti päällekirjoituksen Kastilian hallitukselle ja merkitsi, että ken sen toimitti eheänä perille, hänen piti saaman palkinnokseen tuhat dukaattia. Öljyttyyn kankaasen käärittynä pantiin kirjoitus tynnyriin ja heitettiin mereen.
Myrsky kuitenkin asettui ja laivat saapuivat Azoreihin pieneen Santa Maria-saareen. Portukalin kuvernööri otatti jonkun väärinkäsityksen tähden löytöpurjehtijat kiinni, mutta päästi heidät jälleen vapaaksi, kuin sai riittäviä selityksiä. Uusi myrsky heitti Kolumbuksen Portukalin rannalle. Siellä kävi hänen luonansa Bartolomeo Diaz ja kutsui häntä kuningas Johanin luo, joka vierasvaraisuuden varjoon kätki kateutensa. Maaliskuun 15 päivänä palasi Kolumbus Palos-satamaan.
Riemuitseva ihmisjoukko oli kokoutunut rannalle. Kellot soivat ja kanuunat paukkuivat, kun Amerikan löytäjä väkinensä astui maalle. Ensin hän meni kirkkoon ja kiitti Jumalaa matkan onnellisesta päättymisestä sekä ilmoitutti sitte tulonsa kuninkaalle ja kuningattarelle. Armollisella kirjeellä kutsuttiin häntä heti käymään hovissa, joka silloin oli Barcelonassa.
Hänen matkansa Espanjassa oli riemusaaton kaltainen. Suuret ihmisjoukot tulvailivat joka taholta näkemään merkillistä miestä. Hänen lähestyessään Barcelonaa tuli hovimiehiä ja ylhäisiä herroja vastaan, kaikki loistavissa puvuissa. Uteliaan, riemuitsevan ihmisjoukon keskitse kulki hän kaupunkiin. Edellä astui kuusi Amerikasta tuotua indiaania, maalattuna maansa tavan mukaan ja koristettuna kaularenkailla ja kultasormuksilla; heidän jäljessänsä astui miehiä kantaen eläviä papukaijoja, topattuja uuden maailman eläimiä ja lintuja, outoja kasveja sekä kultakappaleita ja kultahietaa. Heitä seurasi Kolumbus itse loistavapukuisten ratsumiesten saattamana.
Keskellä toria istuivat korkealla valtaistuimella kuningas Ferdinand ja kuningatar Isabella kuninkaallisessa puvussaan, ympärillä hovin ylhäisimmät herrat ja naiset. Kolumbuksen lähestyessä valtaistuinta nousivat kuningas ja kuningatar seisoalleen ja sallivat hänen istuutua tuolille, joka tuotiin häntä varten; se oli harvinainen suosio tässä hovissa, kun näet muuten ei kukaan saanut istua kuninkaan läsnä ollessa. Kun Kolumbus kertoi matkastaan, tulivat kuningas ja kuningatar syvästi liikutetuiksi; he laskeutuivat polvilleen kiittämään Jumalaa ja suuri ihmisjoukko teki syvässä, juhlallisessa ihastuksessaan samoin. Näytti siltä, sanoo eräs sen tapauksen kertoja, kuin kaikki olisivat olleet osalliset autuasten ilosta taivaassa.
Kolumbus vahvistettiin sijaiskuninkaan ja amiraalin arvoihin, hänen sukunsa korotettiin aatelissäätyyn ja uusi suuri laivasto varustettiin, hänen uudestaan purjehtiaksensa ottamaan löydettyjä maita haltuunsa. Paavi lahjoitti ne maat Espanjalle, ja estääkseen riitoja syttymästä Portukalin kanssa levitti hän kuuluisan julistuspullan, jossa hän jakoi maapallon kahtia linjalla, joka ajateltiin vedetyksi pohjoisnavasta etelänapaan jonkun matkan päässä lännen puolitse Azoreista. Kaikki sen linjan lännenpuoliset maat oli kuuluva Espanjalle.