Makedonian Filippos.
Eräältä sotaretkeltä toi Pelopidas panttivangiksi makedonialaisen ruhtinaan pojan Filippon, jonka Epaminondas otti perheesensä ja antoi hänelle hyvän kasvatuksen. Mutta äkisti karkasi nuorukainen Tebestä, kun sai kuulla isänmaassansa alkaneen sisällisen sodan. Kahden vuoden sotain jälkeen makedonialaiset valitsivat hänet kuninkaaksi. Koska hänellä oli yhtä monta vihollista kuin naapuria, sai hän runsaasti tilaisuutta käyttää synnynnäistä viekkauttaan ja yritteliäisyyttään. Lännen puolella kukistettiin Ulyria, pohjoisessa sotaiset paionilaiset; Trakiasta valloitettiin alue, jossa oli melkoiset hopeakaivokset; viekkaudella ja väkivallalla anastettiin monta kreikkalaista siirtopaikkaa, muiden muassa tärkeä Amfipolis.
Kehitellen Epaminondaan taistelujärjestyksen perusti Filippos kuuluisan Makedonian falangin, joka oli tiheään sullottu ryhmä jalkaväkeä, aseina pitkät keihäät. Saatuaan viekkaudella haltuunsa Tessalian omisti hän myöskin sen maan erinomaisen ratsuväen. Ja sen jälkeen katsoi hän itseään kyllin voimakkaaksi sekautumaan Kreikan asioihin.
Tähän aikaan taisteltiin siellä niin sanottua pyhää sotaa. Fokiin asujamet, jotka olivat viljelleet Delfin Apollonin temppelille kuuluvaa maakappaletta, tuomitsi siinä kaupungissa istuva amfiktyonein neuvosto melkoiseen sakkoon, joka lokrilaisten ja tebeläisten piti ottaa tuomituilta. Mutta fokilaiset eivät tyytyneet tuomioon, vaan päin vastoin ryöstivät Delfin temppelin aarteet ja pestasivat niillä varoilla melkoisen sotajoukon, saattaen siten vihamiehensä suurimpaan ahdinkoon. Tebeläiset, ollen nyt liian heikot voittamaan fokilaisia, anoivat apua Filippolta. Hän sitä antoikin mielellään, koska hän siten sai aiheen ottaa haltuunsa tärkeän Termopylan solan.
Tähän aikaan eli Atenassa Kreikanmaan etevin puhuja Demostenes, joka myöskin oli yhtä suuri valtiomies. Hän alunpitäin ryhtyi vastustamaan Filippon vallanhimoisia aikeita. Senpä tähden Filippos sanoikin vähemmin pelkäävänsä atenalaisten aseita ja laivastoja kuin Demosteneen kieltä. Estääkseen atenalaisia lähettämästä Demosteneen neuvon mukaan fokilaisille apua ryhtyi Filippos heidän kanssansa sovinnon hieromisiin, kuluttaakseen siten atenalaisilta aikaa, ja samalla hyökkäsi Fokiisen, joka maa kukistui pelkästä hänen aseittensa pelosta ja sai nyt kokea kovaa kohtelua. Fokilaiset menettivät kaksi ääntänsä amfiktyonein neuvostossa ja Filippos tunnustutti ne itselleen, saaden siten tärkeän ja laillisen toimivallan Kreikassa.
Uusi "pyhä sota" aljettiin pian, sillä kertaa lokrilaisia vastaan. Heitäkin muka piti Filippon rangaista Apollonin omaisuuden ryöstöstä. Mutta marssimatta suorastaan heitä vastaan anasti Filippos Fokiin pääpaikan Elateian, josta hän saattoi uhata sekä Boiotiaa että Attikaa. Sen tapauksen sanoma herättikin sekä Tebessä että Atenassa suuren hämmästyksen. Atenassa kutsuttiin heti kansankokous. Tavan mukaan kutsuivat kuuluttajat puhujia esiytymään, mutta pitkään aikaan ei kukaan uskaltanut nousta puhelavalle. Viimein esiytyi Demostenes ja viehättävällä puheella virkisti voiman ja rohkeuden, näyttäen, ett'ei kaikki vielä ollut hukassa. Atenalaiset tarttuivat aseihin ja määräsivät Demosteneen pyytämään tebeläisiä liittoon yhteistä vihollista vastaan.
Kaironeian tasangolla Boiotiassa oli (338) se taistelu, joka pitkiksi ajoiksi ratkasi helleniläisten kohtalon. Tebeläiset, pyhä joukko esinnä, seisoivat oikealla siivellä, atenalaiset vasemmalla, korintolaiset ja peloponnesolaiset keskellä. Filippos itse johti oikeaa siipeänsä, johon falangi oli asetettu, ja vasempaa hänen poikansa Aleksander, ympärillänsä valikoitu joukko nuoria makedonialaisia; Filippon liitossa olevat helleniläiset seisoivat keskustassa. Aleksander ryntäsi kiivaasti pyhää joukkoa vastaan, joka kauan seisoi kuin muuri, mutta horjahti viimein ja kaatui viimeiseen mieheen asti. Heidän ruumiittensa yli syöksyi Aleksander muita tebeläisiä vastaan, jotka voimakkaasti torjuivat rynnäköitä. Sill'aikaa taistelivat atenalaiset puolellaan urhollisesti ja alussa heillä olikin hyvä menestys, sillä he ajoivat vastustajansa pakoon muut kaikki paitsi falangia. Mutta hyökkäämättä heti falangia vastaan sivulta päin väsyttivät he liian aikaisin itseään ajamalla voitettuja takaa liian kauas. Filippos käyttäen tuota erehdystä hyväkseen ryntäsi falanginsa kanssa luullusta voitostaan palaavain atenalaisten eteen, jotka eivät kestäneet tätä rynnäkköä, vaan hajautuivat pakoon. Demosteneen, joka oli heikompi sankari kuin puhuja, sanotaan heittäneen kilpensä ja juosseen pakolaisten eturivissä. Viimein onnistui myöskin Aleksanderin voittaa tebeläiset, jonka jälkeen keskustaan sijoitetut helleniläiset olivat alttiina voittajan mielivallalle.
Voiton jälkeen osoitti Filippos suurta jalomielisyyttä atenalaisia kohtaan, antaen heille rauhan kohtuullisilla ehdoilla. Kun muutamat kehoittivat hävittämään Atenaa, vastasi hän: "Mitä! minäkö, joka olen tehnyt niin paljon maineen eduksi, hävittäisin maineen temppelin!" Sen sijaan kohdeltiin kovemmin tebeläisiä, joita katsottiin luopuneiksi liittolaisiksi. Yleisessä kokouksessa, jonka kreikkalaisten valtioiden edusmiehet pitivät Korintossa, valitutti Filippos itsensä Kreikanmaan sotapäälliköksi kostosotaan persialaisia vastaan. Jo olivat sotajoukot laivalla viedyt Vähä-Aasian rannalle, kun Filippon surmasi (336) muuan makedonialainen ylimys, tuollaisella teolla kostaen jonkun kärsimänsä loukkauksen.
Luonteeltaan oli Filippos viekas ja kavala; menestyksensä saavutti hän usein lahjoilla ja houkutuksilla. Hänellä oli puheenpartena, että kullalla sälytetty aasi voi hypätä minkä kaupunginmuurin yli hyvänsä. Sellainen luonne oli kyllä hyvin sopiva vahvan vallan perustamiseen; mutta hänellä ei ollut sellaista mielen ylevyyttä kuin tarvitaan yleishistoriallisiin urhotöihin.
Elämä ja tavat.