Yleensä säilytti helleniläinen, muuttipa hän mihin hyvänsä, omituisen elintapansa sekä myöskin jalostuneen ihmisyytensä ja kauneuden aistinsa. Helleniläiset ja barbaarit olivat siis kaikkialla toistensa jyrkkinä vastakohtina.
Puku oli yksinkertainen, mutta miellyttävästi, kuitenkin ahdistamatta mukautuva ruumiisen, ja sitä saatettiin aistikkaasti ja vaihtelevasti laskostaa ja asetella. Ihoa vasten käytettiin paidan kaltaista villavaatetta kitonia, joka dorialaisilla ulottui polveen asti, ionialaisilla vieläkin alemma, ja jota vyötäisten kohdalla piti koossa vyö. Sen päällä käytettiin nelikulmaista villakangas-kappaletta eli manttelia, johon olkapäät ja selkä verhottiin. Naiset käyttivät myöskin kitonia, jonka kaksi osaa oli rintaan asti ommeltu yhteen, vaan ylempää kiinitetty komeilla soljilla; tämä kiton oli tavallisesti pitempi ruumista, jonka tähden se vyön avulla vedettiin ylemmäksi. Kitonin päällä käytettiin väljää päällyspukua taikka myöskin lyhempää manttelia. Jalkimia olivat n.s. sandaalit taikka kengät ja saappaat.
Helleniläinen sotilas.
Sodassa pidettiin lyhempää kitonia ja sen päällä vaskipanssaria, jonka toisistaan irtanaista rinta- ja selkäkappaletta yläpuolelta pidettiin kiinni vitjoilla, alempaa vyöllä. Säärien suojana oli tinasta tai vaskesta tehdyt levyt. Päässä pidettiin kypärää, joka usein oli erittäin taiteellisesti tehty ja koristettu. Attikalaisten kypärän päälaessa oli eteenpäin ulottuva, loistava kampa, johon kiinnitettiin jouhi- tai myöhemmin höyhentöyhtö. Hoplitit käyttivät suurta soikeaa kilpeä, joka suojeli päästä aina polviin asti. Kevytaseisilla sitä vastoin oli tämä puolustusase pienempi. Keihäs ja kaksiteräinen miekka olivat huomattavimmat hyökkäysaseet. Hoplitein raskas joukko enimmäkseen ratkasi taistelun; sen asetteli Epaminondas vinorintamaksi, josta Filippos sitte kehitti Makedonian falangin.
Kotielämä ei kreikkalaisista ollut yhtä tärkeä kuin meistä, koska kansalainen aina katsoi enemmin kuuluvansa valtiolle kuin perheellensä ja yleisiä asioita toimiskellen vietti enimmän osan aikaansa poissa kotoaan. Temppelit ja valtion rakennukset olivat kyllä komeat, vaan yksityisasunnot Kreikan mahtavuuden aikana yksinkertaiset ja usein köyhältäkin näyttävät. Etusalin kautta astuttiin pylväskäytävillä ympäröityyn "aulaan", jossa ei ollut mitään kattoa. Aulan ympärillä olevia kammareja käytti paraastaan perheenisä vierainensa. Toisen salin kautta päästiin naisten osastoon, jolla oli nimenä "gynaikonitis". Siellä oli vaimon huone, orjanaisten makuupaikat, työhuone ja varastohuoneita. Tämä miehen ja vaimon huoneiden erillisyys osoittaa, ett'ei muinaiskreikkalaisilla ollut sellaista perhe-elämää kuin meillä.
Varsinainen pääatria syötiin illan tullessa. Pöydässä ollessa levättiin sohvalla vasemman käsivarren nojassa, jota pidettiin tyynyntapaista aluista vasten. Ennen atrian alkua pyhitettiin jumalille juomauhri: se oli muinaisajan ruokarukous. Vieraat koristelivat itseään ruusu-, myrtti- ja orvokkiseppeleillä. Juhlatiloissa esiytyi huilunpuhaltaja- ja tanssijanaisia. Joku vieraista lauloi itsekin säestäen kanteleella ja antoi sitte soittimensa vieruskumppanilleen, jos hän ehkä tahtoi jatkaa laulua.
Helleniläisten etevimpiä kansanhuveja olivat suuret juhlaleikit. Kuuluisimmat niistä olivat Olympian leikit, jotka pidettiin joka neljäs vuosi suurella tasangolla Zeun temppelin edessä Olympiassa. Joka taholta kokoutui niihin helleniläisiä eivätkä muut saaneetkaan ottaa niihin osaa. Siinä oli kilpajuoksua, kilpa-ajoa, painiskelua, nyrkkitaistelua ja kiekon eli diskon heittoa. Kilpa-ajo tapahtui soikealla radalla, johon oli pystytetty kolme pylvästä. Kilpailevain vaunujen piti kiertää kaksitoista kertaa niiden ympäri, ennenkuin kilpailu päättyi. Nyrkkitaistelijain kädet olivat taidokkaasti kiedotut remeleillä, että voisivat antaa vankempia iskuja. Kiekon heittäjät heittivät pyöreää diskos-nimistä metallilevyä niin kauas kuin mahdollista, ja varsinkin tämä leikki oli hyvin suosittu. Näissä tilaisuuksissa myöskin runoilijat, puhujat ja viisaat esittivät eri paikoissa neronsa tuotteita, siten saavuttaen itse mainetta ja tuottaen juhlaleikeille ylevyyttä. Olympian leikeissä voittajaa sankaria kunnioitettiin suuresti kotiseudussaan. Hänen kunniakseen pystytettiin kuvapatsaita ja runoilijat ylistelivät lauluissaan heitä. Vuodesta 776, jolloin voittajain nimet ensi kerran kirjoitettiin muistiin, lukivat helleniläiset vuotensa. Leikkien väliaikaa sanottiin olympiadiksi ja aikaa määrätessä ilmoitettiin olympiadin järjestysnumero sekä minä sen olympiadin vuonna tapaus oli ollut.