Turhaan nyt Hannibal koetti taivuttaa itäisiä valtakuntia sotaan Roomaa vastaan; se taistelu tuotti vain onnettomuutta niillekin valtakunnille. Niinpä ensinnä Makedonian kuningas Filippos, Hannibalin liittolainen, nöyryytettiin suurella taistelulla, jossa makedonialaiset joutuivat perin pohjin tappiolle. Sen jälkeen voitettiin sekä maalla että merellä Syrian kuningas Antiokos, joka oli ottanut torviinsa pakolaisen Hannibalin. Rauhan teossa täytyi hänen sitoutua luovuttamaan alueensa Rooman liittolaiselle Vähä-Aasian kuninkaalle Eumeneelle, antamaan laivastonsa roomalaisten hävitettäväksi ja jättämään Hannibal heidän käsiinsä. Hannibal kuitenkin karttoi roomalaisten kostoa pakenemalla Bitynian kuninkaan Prusiaan luo, joka antoi hänen asuakseen erään linnan.
Mutta roomalaisten pelosta kuningas jonkun ajan kuluttua salli heidän sotaväellä piirittää linnan. Silloin Hannibal, päästäkseen elävänä joutumasta kiihkeäin vihollistensa käsiin, otti myrkkyä, jota hänelle aina oli varalla povessansa. Samana vuonna kuin Hannibal (183) kuoli myöskin hänen voittajansa Scipio.
Kartagon häviö.
Sill'aikaa kuin Rooma toisen punilaissodan jälkeen perusti ja vahvisti herruuttansa Kreikan maassa, vaurastui Kartago rauhan hiljaisuudessa jälleen hyvinvoivaksi. Se ei miellyttänyt roomalaisia; vanha kateus heräsi uudestaan. Tähän aikaan Rooman senaatti myöskin koetti kaikin tavoin muuttaa alusmaita provinseiksi eli maakunniksi. Varsinkin vanha sensori Kato Vanhempi esiytyi Kartagon leppymättömänä vihollisena; mitä hyvänsä hän puhui senaatissa, lausui hän aina lopuksi: "Muuten on minun mielestäni Kartago hävitettävä."
Masinissa, joka hyvin tiesi tämän mielialan ja sitä paitsi Rooman liittolaisena oli myöskin Rooman hallituksen suojassa, nosti Kartagoa vastaan koko joukon rajariitoja, ja roomalaiset ratkasivat ne aina hänen eduksensa. Viimein koetti Masinissa anastaa suurta osaa Kartagon alueesta ja teki kaupunkia vastaan niin monta väkivaltaisuutta, että sen asujamet viimein tarttuivat aseihin ja karkoittivat hänet. Roomalaiset heti katsoivat sitä rauhan rikkomiseksi ja lähettivät (149) Afrikkaan sotajoukon. Peljästyen pyysivät kartagolaiset rauhaa ja lupasivat pysyä tottelevaisina. Mutta roomalaiset tahtoivat sotaa ja vaativat Kartagoa ensin antamaan 300 ylhäistä nuorukaista panttivangeiksi. Se vaatimus täytettiin heti. Sitte he vaativat pois kaikkia aseita ja sotalaivoja. Kun sekin käsky täytettiin, esitti roomalainen päällikkö kohtuuttoman vaatimuksen, että asujamet itse repisivät oman kaupunkinsa ja siirtäisivät sen kauas sisämaahan, joten se olisi lakannut olemasta kauppakaupunkina.
Silloin heräsi toivottomuuden rohkeus kartagolaisissa ja he varustautuivat kaikin voimin taisteluun. Temppelit tehtiin asepajoiksi ja kaikenikäiset miehet ja naiset tekivät yöt päivät työtä, kooten puollustusneuvoja. Orjat vapautettiin ja varustettiin sotamiehiksi. Valtion rakennuksia revittiin, että siten saataisiin kiviä, hirsiä ja metalleja. Naiset leikkasivat tukkansa, josta tehtiin jousenjänteitä sekä nuoria heittokoneihin. Kohta oli Kartago erinomaisen hyvässä puolustuskunnossa. Roomalaiset alkoivat kaupungin piirityksen, mutta eivät saaneet tänä eikä seuraavanakaan vuonna aikaan niin mitään.
Scipio Afrikanus Vanhemman pojan ottopoika, nuori Scipio Aemilianus, oli piirityksessä monestikin osoittanut suurta etevyyttä. Viimein hän pääsi konsuliksi ja ylipäälliköksi. Silloin sorrettiin vaivaloisen sodan kautta Kartagon voima (146). Roomalaisten onnistui hyvin tarkkaan piirittää kaupunki, joten siinä alkoi hirvittävä näljänhätä. Viimein he rynnäköllä tunkeutuivat kaupunkiin niille kaduille, jotka veivät itse linnaan. Kansa puolustautui kuitenkin niin sitkeästi, että joka kartano täytyi ottaa valloittamalla niinkuin linna. Valloitetut kaupungin osat sytytettiin tuleen ja edelleen leviävät liekit viimein lopettivat vastarinnan. Linnaan pakkautunut ihmisjoukko pyysi armoa; näiden onnettomain sallittiin kyllä pitää henkensä, mutta suurin osa heistä vietiin orjiksi. Toinen joukko, joka oli kokoutunut erääsen etevimpään temppeliin, sytytti itse sen tuleen, ja silloin muiden muassa myöskin kartagolaisen ylipäällikön puoliso rohkeasti syöksyi liekkeihin. Kaupunki oli nyt roomalaisten vallassa. Scipio olisi mielellään säästänyt sitä, mutta Rooman senaatista tuli käsky, että Kartago piti kokonaan hävitettämän. Niinpä kaupunki sytytettiin ja se paloi koko 17 päivää. Hyvin pahoillaan katseli Scipio tuota hävitystä ja lausui aavistuksen, että kerran oli varmaankin koston päivä tuleva Roomalle.
Kartagon maa-alue tuli Afrikan nimellä uudeksi Rooman maakunnaksi. Sen maaherra asettui Utikaan, johon osa Kartagon entisestä kaupasta vähitellen siirtyi. Numidian puolinen raja vedettiin tarkkaan, järjestetty ja yleensä kohtuullinen verotus pantiin toimeen, ja ne kaupungit, jotka olivat taistelun aikana liittyneet Roomaan, saivat itsehallinnon.
Samana vuonna, kuin Kartago kukistui, hävittivät roomalaiset myöskin rikkaan Korinton, Akajan liiton pääpaikan, ja tekivät liiton alueen maakunnaksi, joka sai nimekseen Akaia.