Rooman sotalaitos.
Järjestysaisti ja käytöllinen ymmärrys olivat roomalaisilla kaksi etevää ominaisuutta, joita he osoittivat oivallisen sotalaitoksensa kehityksessä.
Rooman sotajoukko oli jaettu legioneihin. Joka legionissa oli viisi tai kuusi tuhatta miestä ja jakautui kolmeen manippeliin. Joka manippelissa oli 20 centuriaa. Aikaa myöten jäi manippeli melkein kokonaan pois ja legioni jakautui suorastaan 60 centuriaan, joissa kussakin oli 60-100 miestä. Joka legioniin kuului 300 ratsumiestä, nekin jaettuna pienempiin osastoihin. Liittolaiset ja erittäin asetetut apujoukot vahvistivat legionin voimaa.
Legioni-sotamiehet olivat tavallisesti hyvin raskasaseiset. Keskiruumiin suojana oli heillä panssari, enimmiten tehty nahkasta ja peitetty tinatulla rautapellillä, jonka pikku kappaleet osaksi peittivät toinen toistansa, niinkuin kalan suomukset tai linnun höyhenet. Panssari ulottui rinnasta vyöhön asti ja oli kahdessa osassa, jotka sivuilta kiinnitettiin toisiinsa solilla. Alempia ruumiinosia peittivät säärihaarniskat ja lyhyet puolisaappaat. Päässä pidettiin vaski- tai rautakypärää, joka ulottui alas olkapäihin asti, mutta jätti kasvot paljaiksi. Puolustusaseina käytettiin suurta soikeaa tai pienempää pyöreää kilpeä. Lyhyt, vaan vahva ja terävä miekka sekä pitkä keihäs olivat huomattavimmat hyökkäysaseet. Paitsi näitä oli sotamiehellä marssiessa raskas taakka ruokavaroja ja paaluja leirin varustusta varten. Mutta kun hän oli karaistunut harjoituksesta ja tottumuksesta, kesti hän helposti ne vastukset.
Joka legionissa oli kuusi kansan ja konsulien asettamaa sotatribunia ylipäällikköinä. Nämä tribunit puolestaan asettivat eri centuriain päälliköt, niin sanotut centurionit. Etevin centurioni säilytti legionin sotamerkkiä, joka tasavallan viime aikoina oli riuvun nenään kiinnitetty kotkankuva. Ylipäälliköllä oli apunansa niin sanottuja legaatteja, jotka toimittelivat hänen käskyjänsä sekä olivat tarpeen tullessa hänen sijaisinansa.
Taisteluun ryhtyessä asetettiin sotaväki kolmeen linjaan, joissa kussakin oli monta miesriviä. Ensimmäinen linja oli keihäsmiehiä, hastati, enimmäkseen nuorta, äskettäin otettua sotaväkeä. Toisessa linjassa seisoivat niin sanotut principes eli keski-ikäinen miehistö ja kolmannessa linjassa vanhat kokeneet sotilaat (triarii). Legionin edelle oli sijoitettu kaikenlaista kevyttä väkeä, varsinkin linko- ja jousimiehet, ja molemmilla sivuilla oli liittolaisten paikka. Legionein alaosastot olivat asetetut määrättyjen välimatkain päähän toisistaan, niin että niitä tarpeen mukaan helposti voitiin siirtää etemmäksi toisistaan tai lähemmäksi taikka myöskin kokonaan vaihtaa. Kevyet joukot alkoivat taistelun saattaen hyökkäyksellään vihollisen häiriöön. Täytettyään sen tehtävänsä taikka jouduttuaan tappiolle vetäytyivät ne legionin rivien välisiin aukkoihin taikka siiville. Sitte ryntäsivät keihäsmiehet. Jos heidätkin ajettiin takaisin, peräytyivät he toisen linjan aukkoihin, joka nyt marssi esiin ja tavallisesti saavutti voiton. Koko tämän ajan lepäsivät vanhat sotilaat. Vasta sitte kuin toisenkin linjan täytyi peräytyä, läksivät he yhdessä molempain edellisten linjain jäännössotilasten kanssa taisteluun. He olivat sotaväen viimeinen toivo.
Pisimmilläkään marsseilla ei sotajoukko missään viettänyt yötä tekemättä ja varustamatta itselleen leiriä. Ei koskaan ryhdytty taisteluun, ennen kuin oli valmiina leiri, johon saatettiin tappiolle joutuessa peräytyä. Nelikulmainen leiri ympäröitiin paaluvallilla, johon tarpeesen sotamiehet kuljettivat paaluja mukanaan, ja vallin eteen kaivettiin joka puolelle syvä hauta. Sisällä oli miehistön risuvajat, nahkoilla peitettyinä, ja niiden välillä säännölliset kadut ja poikkikadut. Roomalaiset asuivat keskellä, liittolaiset heidän kummallakin puolellansa. Leveä katu jakoi leirin kahteen pääosaan. Toisessa niistä oli sotapäällikön teltta ja sen edessä aukea paikka, jossa hän voi pitää puheita sotamiehille.
Jos jotakuta kaupunkia ei voitu valloittaa rynnäköllä, aljettiin hidas, säännöllinen piiritys. Silloin ympäröitiin koko kaupunki muurilla, ja välistä täytyi tehdä vähän ulommaksi vielä toinenkin muuri ylt'ympäri, jos odotettiin apuväkeä tulevan kaupungille. Sisemmän muurin päälle asetettiin heittokoneita, jotka viskelivät suuria nuolia ja kivenlohkareita piiritettyjen päälle. Kaupungin muureja kohti kuljetettiin, pyöräin päällä puutorneja, joissa oli keskellä silta, aiottu laskettavaksi muurin laidalle. Toinen piirityskone oli muurinmurrin, pitkä hirsi, jonka toisessa päässä oli suuri, oinaanpään muotoinen rautakärki. Köysillä tai vitjoilla ripustettiin hirsi puutelineihin, niin että sotamiehet saattoivat sen päätä kaikin voimia sysiä muuria vasten, joka siitä usein murtui taikka kaatui. Vesoista palmikoitua ja härjännahkoilla peitettyä rynnäkkökattoa kuljetettiin myöskin, ja sen suojassa työskenteli muurinmurrin taikka myöskin koverrettiin kaupungin muurein alustaa.
Roomalainen päällikkö puhuu sotamiehillensä.