Omantunnon vaivat kiusasivat Teodorikkia hänen viimeisinä vuosinaan. Kun eräänä iltana suuren kalan pää tuotiin kuninkaalliseen pöytään, kerrotaan hänen kiivaasti, huudahtaneen ja sanoneen näkevänsä Symmakuksen haamun, jonka silmät raivoisasti säihkyivät ja suu täynnä pitkiä ja teräviä hampaita, uhkasi niellä hänet. Hän läksi heti huoneihinsa ja tunsi kylmyyden leviävän ruumiisensa, vaikka häntä peiteltiin tyynyillä. Kolme päivää sairastettuaan kuoli hän (526), kutsuttuaan vuoteensa viereen gotilaiset ylimykset ja roomalaiset virkamiehet ja vannotettuaan heillä uskollisuusvalan hennolle tyttärensä pojalle Atalarikille, jonka äiti Amalasunta oli johtava holhohallitusta. Eräs italialainen erakko kertoi uskovaiselle kansalle nähneensä jumalallisen koston henkien heittäneen Areion uskoisen kuninkaan sielun helvetin liekkeihin.

Klodvig.

Kolmenkymmenen vuoden kuluttua Châlons'in taistelusta frankilaiset, vaikka silloin jo asuivatkin Gallian pohjoisrajalla, eivät vielä olleet yhteisen päämiehen hallittavina, vaan moneen heimoon jakautuneina, joista Ala-Reinin eteläpuolella asuvat salilais-frankilaiset olivat etevimmät, ja heidän jälkeensä huomattavimmat olivat ripuarilais-frankilaiset, jotka asuivat salilaisten itäpuolella. Salilaisfrankilaisia hallitsi kuningassuku, jota kanta-isänsä mukaan on sanottu merovingeiksi. Tähän sukuun kuului Klodvig, suuren frankilais-valtakunnan perustaja. Hänen luonteessaan vallitsivat aikakauden yleiset ominaisuudet, raaka voima, väijyvä kavaluus, teeskenteleväisyys ja taikuus. Samalla hän myöskin oli elinvoimainen, toimelias, nopeasti päättäväinen ja rohkeamielinen.

Roomalaista ylimystä Syagriusta vastaan, joka vielä länsimaisen keisarikunnan kukistuttua piti maaherruutta Pohjois-Galliassa, lähti Klodvig sotaretkelle ja voitti hänet taistelussa Soissons'in luona (486), joka kaupunki sitte jonkun aikaa oli frankilaisen kuninkaan hovileirinä. Taistelun jälkeen näytti Klodvig mielenlaatuansa. Ryöstöretkellä olivat näet frankilaiset jostakin kirkosta ottaneet muun muassa kauniin astian. Kaupungin piispa sai Klodvigilta luvan, että se oli annettava takaisin. Kun sitte germanialaisen tavan mukaan saalista jaettiin, tahtoi kuningas paitsi omaa osaansa myöskin sitä kallisarvoista astiaa. Mutta eräs frankilainen, iskien sitä tapparallaan, lausui: "Kuningas, sinun ei pidä saaman saaliista enempää, kuin oikea arvanheitto sinulle määrää." Klodvig sillä kertaa hillitsi vihansa ja taipui. Mutta kun sotajoukko vuoden kuluttua kokoutui aseiden tarkastukseen, pysähtyi kuningas äkisti sen miehen eteen, joka oli ollut niin rohkeapuheinen, ja sanoi: "Eihän kellään ole niin huonosti hoidettuja aseita kuin sinulla; keihäs, miekka ja tappara, kaikki yhtä huonosti pidetyt!" ja löi samassa hänen tapparansa maahan. Kun mies kumartui ottamaan kirvestänsä, antoi kuningas tapparallaan hänelle sivulta päin kuolettavan iskun päähän, sanoen: "Samalla tavalla iskit sinä astiaa Soissons'issa."

Klodvigin avioliitto burgundilaisen prinsessan Klotildan kanssa tuotti tärkeitä seurauksia. Burgundilaisia hallitsi Gundebad, joka oli surmauttanut kanssahallitsevan veljensä, kivi kaulassa hukuttanut hänen puolisonsa, mestauttanut hänen poikansa ja heitättänyt heidän ruumiinsa kaivoon; surmatun tytärtä Klotildaa piti hän ankarasti vartioituna. Kun Klodvig nyt kosi prinsessaa, ei Gundebad uskaltanut vastustaa, vaikka häntä kyllä varoitettiin seurauksista. Jo lähtiessään osoitti Klotilda, miten kiihkeästi hän himosi kostaa isänsä ja äitinsä murhaajalle, sillä hän frankilais-saattajillansa poltatti matkan varrella burgundilaisten maatiloja ja uuteen kotiinsa saavuttuaan sytytti frankilaisten ja burgundilaisten välille sodan, joka päättyi burgundilaisten kukistukseen. Tästä avioliitosta seurasi kristinuskon tulo frankilaiseen kuningassukuun. Klotilda, ollen itse katolilainen kristitty, sai aikaan, että hänen esikoispoikansa kastettiin. Kun lapsi kohta sen jälkeen kuoli, sanoi Klodvig äkeissään: "Jos se olisi pyhitetty meidän jumalillemme, olisi se kyllä saanut elää; mutta se nyt kastettiin teidän Jumalanne nimeen eikä sentähden saanut jäädä eloon." Kuitenkin hän suostui Klotildan toisenkin pojan kastamiseen. Se myöskin sairastui, vaan kun se kuitenkin parani, onnistui Klotildan vähitellen taivuttaa puolisonsa lempeämmäksi kristinuskoa kohtaan.

Allemannilaiset, jotka olivat jo kauan asuneet Ylä- ja Keski-Reinin itäpuolella, siirtyivät (496) sen joen yli ja alkoivat anastella ripuarilais-frankilaisten aluetta. Klodvig riensi heimolaistensa avuksi ja taistelu syttyi (496). Jo alkoi voitto kallistua allemannein puolelle. Silloin Klodvig nosti kätensä taivasta kohti ja huusi: "Jesus, sinä, jota Klotilda sanoo elävän Jumalan pojaksi! Minä rukoilin omia jumaliani, vaan he ovat luopuneet minusta, jonka tähden minä en enää luota heihin. Jos sinä annat minun voittaa viholliseni ja minä saan tuntea sinun voimasi, jota kansat julistavat, niin minä kastatan itseni sinun nimeesi." Onni kääntyi pian, niin että Klodvig saavutti täydellisen voiton. Frankilaiset marssivat voittajina allemannilaisten alueelle.

Voiton jälkeen noudatti Klotilda Reims'in piispan Remigiuksen, joka toimitti kuninkaan kasteen katolisen jumalanpalveluksen koko komeudella ja juhlallisuudella. Tie Reimsin katuja pitkin palatsista kirkkoon oli koristettu maalatuilla tapeteilla, kartanot puettu juhlakoristuksiin ja kirkko valaistu tuhansilla vahakynttilöillä. Hengellisiä hymnejä ja virsiä laulaen astuivat papit saaton etupäässä, kantaen pyhiä evankeliumeja, ristiä ja lippua; heidän jäljessään talutti piispa kuningasta; sitte astui kuningatar ja viimein kansa. Kun kuningas kumartui kasteastian viereen, lausui piispa: "Kumarra nöyrästi niskasi! Palvele sitä, jonka olet polttanut, ja polta, mitä olet palvellut!" Kuninkaan kaksi sisarta myöskin kastettiin ja samoin kolme tuhatta miestä frankilaisesta sotaväestä. Tarina kertoo Klodvigin kasteessa puuttuneen öljyä voitelemiseen, koska pappi, jonka sitä piti tuoda, ei päässyt kansanjoukon läpi; silloin piispan rukouksesta laskeutui valkoinen kyyhky taivaasta ja toi nokassaan pienen pullon pyhitettyä öljyä, jolla sittemmin Klodvigin seurajatkin vast'edes voideltiin kuninkaiksi. Klodvigilla säilyi vielä kasteen jälkeenkin entinen pakanallinen raakuus. Kuullessaan kerran kerrottavan Kristuksen kärsimisen historiaa, huudahti kuningas äkisti ja hyvin kiivaasti: "Jospa minä olisin ollut siellä frankilaisineni, niin olisinpa kurittanut juutalaisia." Muut germanialaiset kuninkaat tunnustivat kaikki Areion oppia, niin että Klodvig, joka nyt oli kääntynyt katoliseen uskoon, oli ainoa oikeauskoinen kuningas kristikunnassa, jonka tähden Rooman piispa antoikin hänelle nimen "kaikkein kristillisin", jota nimeä hänen seuraajansakin sitte ovat kantaneet.

Jonkun ajan kuluttua kasteensa jälkeen läksi Klodvig kostosotaan Burgundin kuningasta Gundebadia vastaan. Hän voitti taistelussa Dijon'in luona (501) ja piiritti sitte kauan Gundebadia Avignon-kaupungissa sekä pakotti hänet viimein antautumaan.

Sitte alkoi hän sodan länsigotilaisten kuningasta Alarik II:sta vastaan. Sitä ennen kutsui hän etevimmät päällikkönsä kokoon ja puhui heille: "Minä en ilman suurta mielipahaa voi kauemmin kärsiä, että Areion uskolaisilla on suuri osa Galliaa; karkoittakaamme heidät Jumalan avulla tästä ihanasta maasta ja saattakaamme se valtamme alaisuuteen." Heti hän sitte läksikin sotajoukkoineen liikkeelle (507). Pariisissa hän teki lupauksen rakennuttaa kirkon pyhille apostoleille, jos hän onnellisesti palasi sodasta, ja samalla hän viskasi kirveensä, sanoen, että kirkko oli rakennettava siihen paikkaan, johon kirves putosi. Myöskin lupasi hän, jos hän voiton jälkeen onnellisesti saapui Tours'iin, lahjoittaa sotaratsunsa pyhän Martinuksen kirkolle. Vihollismaan katoliset asujamet tervehtivät frankilaisia ystävinään ja heidän avullaan marssi Klodvig Loire-joen yli. Tämän hänen retkensä kertomuksesta on hurskas kansanusko sittemmin saanut aihetta runoelmiinsa. Kahdeksan peninkulman päässä Poitiers'ista pysäyttivät pienen, mutta hyvin paisuneen joen laineet hänen retkensä, ja toisella rannalla näkyi länsigotilaisten leiri; silloin tuli metsästä valkoinen naaraspeura ja kaaloi joen yli; niin löysi sotajoukko sopivan ylimenopaikan ja riensi joen toiselle rannalle. Länsigotilaisten peräytyessä tunkeutui Klodvig yhä etemmäksi. Hänen öistä marssiansa johti, kuten sanottiin, leimuava tulenvalo, joka näkyi Poitiers'in tuomiokirkon päältä. Kello kolme aamusilla saavuttivat frankilaiset gotilaisjoukon ja taistelu alkoi. Kuninkaat ryhtyivät kaksintaisteluun, jossa Alarik kaatui Klodvigin käden kautta. Länsigotilaiset katsoivat joutuneensa siten tappiolle ja jättivät enimmät asumuksensa Etelä-Galliassa alttiiksi voittajalle.

Kuninkaan oleskellessa Tours'issa tuli kreikkalaisen keisarin Anastasiuksen juhlallinen lähetystö tuomaan hänelle konsulin arvomerkkejä. Kunniakoriste päässä ja yllä purpuravaippa ratsasti Klodvig tuomiokirkkoon, omin käsin runsaasti jaellen kulta- ja hopearahaa iloiselle ihmisjoukolle, joka lakkaamatta huuteli "konsnli"- ja "Augustus"-nimiä. Roomalainen väestö katsoi nyt häntä lailliseksi herrakseen ja frankilaistenkin silmissä sai hän suuremman arvon. Oikeauskoinen kuningas ei Tours'issa myöskään unhottanut velkaansa pyhän Martinuksen kirkolle. Hän tarjoutui maksamaan rakkaasta sotaratsustansa lunnaiksi sata kultarahaa. Mutta hänelle kohta kerrottiin, ett'eivät hevosta noutamaan lähetetyt miehet saaneet sitä liikahtamaan paikastansa. Klodvig suurensi summan kaksinkertaisesti ja silloin hevonen kyllä tuli. Kuningas tästä lausui: "Pyhä Martinus on kyllä hyvä auttaja, mutta kallis hän on."