Langobardilaistensa ja 20,000 saksilaisen kanssa tunkeutui Alboin Alppein yli. Seudut, joiden kautta hän marssi, muuttuivat kammottaviksi erämaiksi. Peloissaan pakenivat asujamet saariin, kivilouhikkoihin tai soille ja kätkivät sinne omaisuutensa jäännökset. Venetia, jota asemansa suojeli, sekä lujasti linnoitetut Genua ja Ravenna ja etäisempi Rooma saivat myöskin ottaa turviinsa suuren joukon pakolaisia. Pavia teki sitkeätä vastarintaa kolme vuotta, jonka tähden Alboin suutuksissaan vannoi miekalla surmaavansa koko väestön viimeiseen henkeen asti, kun vain kerran sai kaupungin valloitetuksi. Neljäntenä vuonna sitte kaupunki viimein rynnäköllä valloitettiin. Mutta kun Alboin ratsasti portista sisälle, kompastui hänen ratsunsa eikä sitä saatu nousemaan maasta jaloillensa. Kuninkaan seurueesta nyt astui eräs esiin, sanoen: "Herra, sinä lausuit vihassasi sopimattoman sanan ja sentähden pidättää Jumala hevostasi. Peruuta uhkauksesi ja anna anteeksi kaupungille, niin ratsusikin kantaa sinua etemmäksi." Alboin pisti miekkansa tuppeen ja ratsasti rauhallisesti kaupunkiin, jonka asujamet ottivat hänet nöyrästi vastaan. Pavia tuli langobardilaisten valtakunnan pääkaupungiksi ja sen päämaata, Po-joen laaksoa, ruvettiin sittemmin sanomaan Lombardiaksi.
Palatsissa lähellä Veronaa toimitti Alboin kerran asekumppaneilleen juhlapidot. Kun kaikki jo olivat viinistä kiihtyneet, käski kuningas tuoda voitetun Kunimundin pääkallomaljan ja soturit joivat siitä. "Kaada astia uudestaan täyteen viiniä," käski Alboin juomanlaskijaa, "ja vie kuningattarelle, että hän iloitsisi isänsä muistosta." Rosamunda tuskan valtaamana lausui ainoastaan: "Tapahtukoon herrani tahto!" Hän kosketti maljaa huulillaan, mutta alkoi siitä hetkestä asti himoita kostoa.
Hän kääntyi kuninkaan kilvenkantajan Helmikiin puoleen ja koetti taivuttaa häntä murhaamaan Alboinia, luvaten ruveta hänen lemmityksensä. Mutta kun Helmikis ei itse tahtonut ryhtyä murhan tekoon, saatiin eräs väkevä ja vahvaruumiinen gotilainen ottamaan se tehtävä huoleksensa. Kuninkaan maatessa kerran päivällislepoansa käski Rosamunda kaikkien olemaan hiljaa palatsissa. Sitte hän veti puolisonsa käsien välistä miekan ja sitoi sen lujasti kiinni seinään. Silloin astui sisään murhamies. Alboin heräsi pian, tapasi miekkaansa, mutta kun ei saanut sitä irti, sieppasi pallin ja puolustautui sillä, kunnes viimein kaatui murhamiehen kovista iskuista. Langobardilaiset surivat kauan kuningastansa ja hautasivat hänet palatsin rappusten alle.
Välttääkseen kansan raivoa täytyi Rosamundan paeta uuden puolisonsa Helmikiin kanssa Ravennaan, jonne he myöskin ottivat Alboinin aarteet. Kreikkalainen sijaishallitsija Longinus saavutti nyt Rosamundan rakkauden. Voidakseen rakentaa avioliittoa tämän uuden rakastajansa kanssa ryhtyi Rosamunda toimittamaan pois tieltä toistakin puolisoansa. Kun Helmikis kerran oli kylpyammeessa, tarjosi Rosamunda hänelle pikarissa myrkytettyä viiniä, josta hän joikin noustuaan ylös kylvystä. Mutta pianpa hän huomasi juoneensa kuoleman. Hän silloin, pannen uhkavasti puukkonsa Rosamundan sydämmelle, pakotti hänet juomaan, mitä oli pikarissa jäljellä. Niin kuolivat he molemmat yhdessä.
Tällaista tapain raakuutta näkyy kansainvaellusten aikakaudella liiankin usein.
Kirkon miehiä.
Kirkko, vaikka ollen itse monin puolin turmeltunut ja väärentynyt, julisti kuitenkin vapahduksen evankeliumia, joka kykeni korottamaan raa'at mielet Jumalan puoleen, lievittämään tapain raakuutta ja antamaan lohdutusta kärsiväisille ja sorretuille. Vielä se kasvatti miehiä, jotka väsymättömän ja uhrautuvaisen uutterasti vaikuttivat seurapiirissään taikka kulkivat etäisiin maihin julistamaan metsissä ja soilla puutteen ja kuoleman vaarain keskellä Jumalan sanaa pakanakansoille.
Benediktus.
Länsimaisen luostarielämän uudistaja Benediktus vetäytyi jo nuorukaisena pois Rooman turmeluksesta elämään yksinäisyydessä. Lähellä pientä luostaria Apenninein vuoriston jylhimmässä seudussa oleskeli hän jonkun aikaa. Mutta kun hän ei sielläkään katsonut olevansa kyllin yksinään, lasketti hän itsensä syvään vuorenluolaan, voidakseen aivan häiritsemättä harjoittaa hurskasta mietiskelyänsä. Eräs luostarin munkki antoi hänelle niukasta leivästään osan, laskien sen ynnä vesipullon nuoralla alas luolaan. Siellä oleskeli Benediktus kolme vuotta, kunnes viimein paimen etsiessään vuoren juurelta rotkoihin kadonnutta lammasta sattumalta löysi paikan, jossa pyhä mies oleskeli. Hurskaan Benediktuksen maine levisi nyt laajalti. Läheisen luostarin munkit sanoivat häntä apotikseen. Mutta kun hän täälläkin huomasi tavat hyvin raaistuneiksi eikä saanut niitä mitenkään parannetuksi, läksi hän taas jälleen erämaihin.
Kaikensäätyisiä ihmisiä kokoutui pyhän miehen ympärille saamaan häneltä neuvoja ja kuulemaan hänen opetustansa. Mestariinsa mieltyneen oppilasjoukon kanssa läksi Benediktus perustamaan yhteiskuntaa, josta voimakkaampi uudistava henki leviäisi. Kasino-vuorella Kampaniassa seisoi keskellä erämaata vanha, autioksi jäänyt Apollon temppeli. Benediktus hajoitti sen ja perusti (529) sen sijalle luostarin, joka tuli muiden luostarien malliksi. Levottomina aikoina, jotka seurasivat Teodorikin kuolemaa, siirtyi monta murheellista ja sorrettua sielua villiytyneestä maallisesta elämästä luostarien yksinäisiin turvapaikkoihin.