"Knut mahtavaksi" häntä aikalaisensa sanoivat. Itse hän elämänsä ehtoolla nöyrästi kumartui mahtavamman eteen. Kerran sanotaan hovimiesten ylistelleen hänen suuruuttansa ja vakuuttaneen kaiken olevan hänelle alammaisena. Silloin kuningas ajoi heidän kanssansa vaunuilla meren rantaan juuri vähää ennen kuin vuoksi-aika alkoi. Veden noustessa lausui hän: "Maa, jolla tässä istun, on minun, ja sinä, vuoksi, olet minun herruuteni alainen; minä kiellän sinua nousemasta korkeammalle ja kastelemasta hallitsijasi jalkoja." Mutta vuoksi nousi nousemistaan ja huuhteli viimein kuninkaankin jalkoja. Silloin nousi Knut vanhus ja sanoi hovimiehilleen: "Katsokaas, ainoastaan yksi on suuri, hän, jonka käskyä maa, tuuli ja meri tottelevat."
Robert Guiskard.
Normannilainen ylimys Tankred Hautevillelainen sanoi kerran kahdelletoista reippaalle pojalleen: "Minulta ei jää mitään perintöä, joka riittäisi teille kaikille; menkää siis ulos maailmaan; sieltä kyllä saatte tavaraa ja valtaa." Kymmenen poikaa silloin läksikin Etelä-Italiaan. Robert, jota sanottiin Guiskardiksi (viisaaksi), oli ijältään veljeksistä kuudes, mutta viisaudeltaan ja sankarillisuudeltaan ensimmäinen. Pitkän vartalonsa ja voimakkaan, käskevän äänensä tähden oli hänellä jo ulkomuodossaankin jotain hallitsijan omaista. Vaalea tukka ilmasi hänen olevan sukuisin pohjolasta, mutta tulisista silmistä välkkyi etelämaalaisen sielu. Sotilaselämän tehtäviin oli hän niin tottunut, että hän taistelussa saattoi yht'aikaa käyttää oikealla kädellä miekkaa ja vasemmalla keihästä. Päästäkseen tarkoitusten perille, joita hehkuva kunnianhimo asetteli hänen eteensä, hän ei kammonnut huonojenkaan keinojen käyttämistä. Hän oli ahnas kokoomaan saalista, mutta myöskin antelias sitä jakaessaan.
Aikaisin alkoivat normannilaiset suunnata retkiänsä Italiaan. Kristinusko antoi heidän seikkailunhalulleen hurskauden vivahdusta; niinkuin he muinoin kävivät pitkillä viikingiretkillä, alkoivat he nyt seikkailunhaluisina pyhiinvaeltajoina retkeillä kaukaisiin maihin. Sitä varten he ensinnä tulivat Italiaan. Siellä he yhtyivät toisiansa puolustamaan ja muita pyhiinvaeltajia suojelemaan rosvoilta. Varsinkin sarasenilaiset, kuten muhamettilaisia nimitettiin, saivat tutustua sotaisten pyhiinvaeltajain miekkaan. Neapolin herttuan anteliaisuudesta saivat he (1026) Aversa-linnan lahjaksi. Tähän aikaan tulivat Tankredin vanhemmat pojat ja valloittivat Salernon ruhtinaalle Amalfin, joka jo silloin oli kuuluisa kauppakaupunki, sekä antautuivat sitte kreikkalaisen keisarin sotapalvelukseen, joka koetti valloittaa Sisiliaa arabialaisilta. Mutta kohta he käänsivät aseensa itse kreikkalaisia vastaan, joita he halveksivat pelkurimaisuuden, ja vihasivat uskottomuuden tähden. He saivat pian valloitetuksi Apulian, josta sitte tekivät ryöstöretkiä joka taholle. Silloin saapuivat myöskin toiset veljekset Robertin johdolla.
Paavi Leo IX läksi kokoon haalitun joukon kanssa anastajia vastaan. Normannilaiset, kuultuaan pyhän isän olevan tulossa, laittoivat hänen luoksensa lähettiläitä, jotka nöyrästi lankesivat polvilleen hänen eteensä. Ylpeästi vaati paavi normannilaisia lähtemään pois Italiasta, jos henkensä oli heille rakas. Mutta ennemmin kuin paeta tahtoivat he kunniallisesti kuolla. He siis toivottomuudessaan syöksyivät paavin sekalaista sotaväkeä vastaan ja saavuttivat täydellisen voiton, ottivatpa paavin itsensäkin vangiksi. Siinä taistelussa osoitti varsin Robert urhollisuutta ja suurta taitoa. Mutta hurskaat voittajat lankesivat polvilleen paavin jalkain juureen ja pyysivät anteeksi syntistä voittoansa sekä sitoutuivat ottamaan Apulian ja Kalabrian lääniksi paavilta.
Apulian ja Kalabrian herttuan nimellä ryhtyi Robert (1057) hallitsemaan uutta valtakuntaansa ja laajensi sitä pohjoiseen päin, perustaen siten normannilaisvaltion, josta myöhemmin kehittyi Neapolin kuningaskunta. Hänen veljensä Roger sill'aikaa valloitti arabialaisilta Sisilian. Mutta Robertin mielessä syntyi vielä rohkeampia ajatuksia; hän alkoi sodan kreikkalaista keisarikuntaa vastaan muka auttaakseen erästä vallantavoittelijaa, mutta oikeastaan anastaakseen itse koko sen valtakunnan. Häntä seurasi puolisonsa taistellen hänen sivullaan ja poikansa edellisestä aviosta Bohemund. Valloitettuaan Durazzon etenivät normannilaiset Tessalonikaan, ja Konstantinopoli jo vapisi heidän tulostansa, vaan silloin saapui sanoma Saksan keisarin Henrik IV:nen voitollisesta taistelusta paavi Gregorius VII:ttä vastaan ja normannilaiset läksivät auttamaan paavia. Kohta sen jälkeen läksi Robert uudestaan kreikkalaista valtakuntaa vastaan ja taisteli silloinkin hyvällä menestyksellä, mutta kuoli Kefalonia-saaressa (1085) paraikaa mietiskellessään uusia laajoja valloituksia.
Ryssäin valtakunta Venäjällä.
Rurik perustaa Venäjän valtakunnan. Samaan aikaan kuin skandinavialaiset viikingit kulkivat Länsi-Europan rannikoilla hävittämässä, eivät he myöskään säästäneet niitä itäisiä maita, jotka Itämeren toisella puolella olivat suomalaisten ja slaavilaisten hallussa. Niinpä nämä retkeilijät, joita näillä seuduilla ruvettiin sanomaan varjageiksi, kävivät Dyna-joen suussa sekä Virossa, Suomessa ja Karjalankin rannikoilla, ja muutamiin paikkoihin näkyy jo silloin yksityisiä joukkoja pysyväisesti asettuneen. Pian alkoivat he tunkeutua syvemmälle sydänmaihin. Vuonna 839 paikoilla oli eräs varjagilainen merikuningas laittanut lähettiläitä Konstantinopoliin saakka: mutta koska matka mannermaan halki Itämeren ja Mustanmeren välillä oli vaarallinen ja vaivaloinen, pyysivät lähettiläät palata frankien maan kautta ja saivat Kreikan keisarilta suosituskirjeen Ludvig Hurskaalle. Tämä tarkemmin tutki heidän sukuperäänsä, koska arveli niiden olevan vakoojia. Näin nyt havaittiin, että he olivat svealaisia Ruotsista ja että nimittivät omaa kansaansa Roos. Tämä nimi on nähtävästi sama kuin suomenkielinen Ruotsi-sana; mutta alkuansa se lienee kuulunut ainoastaan johonkuhun svealaisten osakuntaan, ja vielä meidän aikoina nimitettiin Uplannin rannikkoa erittäin Rooslageniksi, se on Roos-kunnaksi.
Vuonna 859 oli näitä Ruotsin retkeilijöitä tullut Laatokan ja Ilmajärven tienoille ja laskenut sen paikkakunnan slaavilaiset ja suomalaiset veron alaisiksi; mutta kolmen vuoden perästä heidät ajettiin takaisin meren yli. Vapautuneet asukkaat eivät kuitenkaan osanneet itseänsä hallita; heidän välillensä syttyi riitaa ja eripuraisuutta, ja viimein he päättivät hakea itsellensä hallitsijoita samoista merentakaisista varjageista eli skandinavialaisista. Sen tähden he vuonna 862 lähettivät Rooskansalle tämmöisen sanan: "Maamme on avara ja hedelmällinen, mutta järjestystä puuttuu; tulkaatte meitä hallitsemaan!" Tämän kutsumuksen mukaan tuli kolme veljestä seuralaisinensa ja jakoi vallan keskenänsä. Vanhin heistä, Rurik, asettui Laatokan etelärannalle ja rakensi Laatokan linnan; mutta Sineus hallitsi Valgetjärvellä ja Truvor Peiposjärven seuduilla. Kahden vuodan kuluessa kuolivat sekä Sineus että Truvor, ja Rurik jäi yksin hallitsemaan. Hän tuli Ilmajärvelle ja rakensi Velhojoen niskaan uuden kaupungin, nimeltä Nougorod eli Holmgard, josta hän hallitsi läheisiä heimokuntia. Tämä oli Venäjän vallan alku. Siihen kuuluivat slaavilaiset slovenit Ilmajärvellä ja krivitsit Polotskissa, sekä suomalaiset vessit Valgetjärvellä, merit Rostovissa ja muromit Okan varrella. Mutta vallitsevana soturisäätynä oli siinä Rurikin omat kansalaiset, varjagit, ja heidänpä nimensä Roos eli Rus tuli sitte pysymään valtakunnan nimenä, vaikka slaavilainen kansallisuus vähitellen pääsi voitolle. Nuo alkuperäiset "Ryssät" siis eivät olleet venäläisiä, vaan ruotsalaisia, ja skandinavialaisten tunnetulla tavalla he nyt retkeilivät yhä edemmäksi. Kaksi varjagi-päällikköä, Askold ja Dir, valloittivat Kiovan.
Rurik kuoli 879 ja hänen nelivuotisen poikansa Igorin sijassa tarttui hänen sukulaisensa Oleg hallitukseen. Vuonna 907 hän kokosi suuren sotajoukon varjageja, suomalaisia ja slaaveja ja läksi Kreikan keisarin pääkaupunkia hätyyttämään. Keisari pyysi rauhaa (911) ja myönsi Olegille runsaita lahjoja. Vähän aikaa sen jälkeen sai Oleg surmansa. Nyt Igor itse tarttui hallitukseen. Hän oli sotainen varjagi niinkuin Olegikin ja oli nainut kauniin varjagilaisen tytön Olgan. Lisäksi tulleita viikingejä apunansa teki Igor sotaretkiä sekä kaakkoon päin aina Kaspianmeren rannoille asti että uudestaan Konstantinopolia vastaan. Kreikkalainen tuli hävitti hänen laivastonsa. Igorin jouduttua murhatuksi hoiti Olga alaikäisen poikansa Sviatoslavin puolesta hallitusta viisaasti aina kuolemaansa (969) asti.