V.
Pitkin viikkoa olivat yhdistyksen miehet innolla käyneet työpajasta toiseen kehoittelemassa rautatyöntekijöitä saapumaan yleiseen kokoukseen, jossa niin tärkeistä elinkysymyksistä tultiin keskustelemaan ja päättämään.
Ahdinkoon asti, iso sali täydeltä, saapuikin työläisiä. Kaikkiaan nousivat osanottajat neljään sataan. Siinäpä oli väkeä, nuoria ja vanhoja, kurjistuneempia ja hyvinvoivimman näköisiä, kuin edustajia näytteenä siitä sekamelskasta, johon nykyisen huippuunsa kehittyneen teollisuuden hyllyvä hyrsky voi eri yksilöissä vaikuttaa ja erilaatuiseksi muodostella.
Suuren eroavaisuuden voi jo ensiksi huomata järjestyneitten ja järjestymättömien välillä. Järjestyneet esiintyivät kaikin puolin puhtaissa, siistissä pukimissa, olivat puhetavassaan järkevämpiä, sekä kaikissa asioissa monipuolisemmin ajattelevia. Järjestymättömissä voi taas tehdä jaon tehtaissa ja pienemmissä pajoissa työskentelevien välillä. Tehtaissa työskentelevät näyttivät hyvinvoivimmilta samalla kuin omasivat enempi ryhdikkyyttä, joskaan eivät voineet kohota ajatustensa julkilausumisessa järjestyneitten rinnalle. Se mikä heissä oli pahinta, että pitivät itseänsä tavallaan parempina pienemmissä paikoissa työskenteleviä. Pienempien työpajojen väki olikin kaikkein kurjinta. Oli paljon semmoisia, jotka näyttivät kuin ensikerran päivänvaloon jostain pimeästä loukosta haalituilta, jota itsekin ihmettelivät. He olivat oudoksuen ja julkisuutta kaihtaen nyt monikin huonoihin risoihin puettuja sekä jotkut humalassa. Eläimellinen elämä, huono ruoka, väkijuomain kohtuuton nauttiminen, sekä kurjat asunto-olot olivat painaneet kasvoillensa jo tuntuvasti leimansa. Puhellessaan harppasivat he joka toisella sanalla asiasta toiseen, lausuivat raakuuksia tuhkatiheään sekä hermostuivat suuttumukseen pienimmässäkin sanakäänteessä, turvautumalla vaikkapa uhkauksiin.
Semmoista, suuresti erilaista oli nyt tämä kokoukseen saapunut joukko. Aarnio puolestaan laajahkossa puheessa pohjusti kysymyksen, toivoen kaikkien tuovan epäkohdista niin todenmukaisia selvityksiä kuin suinkin voivat. Näin se alkoi tämä rautatyöntekijöillä ensimäinen ja mitä merkillisin kokous. Ananiassonin miehistä esiintyi ensiksi Järvinen, tuo kaikkien kesken tunnettu leikkisä ja kompasanainen mies. Sanoi kolmasti jo maanpallonkin ympäri merimiehenä purjehtineensa, sekä olleensa jos jossain sopessa, mutta semmoista ketunluolaa kuin Oskari Ananiassonin työpaja oli, ei hän ollut koskaan tavannut. Itse mestari jo oli poikkeus kaikista muista kuolevaisista. Tähän joku sivulta muistutti että kaksi hyvääpä heitä olikin nyt sattunut yhteen! Puheenjohtaja nyt korpraalin äänellä huusi järjestykseen! Järvinen vastasi muistuttajalle olevansa enempi vakavaluontoinen mies, paitsi Oskarin parissa, siis tarkoin myöskin asioita punnitseva, eikä tuo huomautus siis voinut saada häntä asiasta oikeata selvyyttä esille tuomasta, jota toivoi myöskin kaikkien uskovan. Kirkko oli sittenkin asetettava keskelle kylää! Ja hän jatkoi: Kappaletyössä saivat enimmät työläisistä työskennellä, voimatta ansaita edes harvat kolmeakaan markkaa päivässä. Eikä se Oskari herra koskaan arvostele työtä ennenkuin mies on saanut sen valmiiksi. Silloin useammassa tapauksessa on tehtävänään heittää esine nurkkaan tai se rikkoa kelvottomana, jos siinä vaan huomaa pienimmänkin virheen. Työn keskeneräisenä ollessa ei taas huomauta vaikkapa huomaisikin. Semmoinen hermostunut hullu se on, että aina vaan kirota mässäilee eikä sen mieliksi ole vielä yksikään osannut puhua koskaan. Palkkoja ei siltä saanut koskaan säännöllisesti. Oppilaat olivat mestarin ruuissa, eikä ne saaneet syödäkseen kuin pilaantuneita rääppeitä, potaattia ja silakoita.
Toinen pesä, yli kaupungin kuuluisa rivosta elämästään, oli Sundbergin työpaja. Siellä maksettiin tavallisesti palkat tuskinpa kolmea markkaa korkeimmissa erissä, joka tietenkin heti lyötiin viinaan, etenkin kun työpaikassa sai juopotella päivät ja yöt miten paljon vaan halutti. Mestari Sundberg olikin tavallisimmin aina joukossa. Juomingien lopussa syntyi aina tappelu ja elämä semmoinen, että miehet saivat kävellä pää nyytissä viikkoja jälkeen. Työtä tehtiin määrättä, miten milloinkin halutti, kuitenkin nousten jo oppilasten verstassa työskentelyaika kolmeentoistakin tuntiin.
Useimmissa työpajoissa oli kyllä taaskin järjestys parempi mutta kehittyneenä kuitenkin huippuunsa kurin ja ylenpalttisen kuuliaisuuden vaatimuksissa. Neljännestunnin myöhästymisestä jätettiin esim. koko ruokaväliltä palkka maksamatta. — Siinä oli myöskin aina pidettävä silmällä josko kappaletyössä ennemmin tuli hinnasta sopineeksi. Muuten maksoi mestari useinkin mielensä mukaan, jos ei siihen tyytynyt sai marssia maantielle. Leivän ja pysyväisen työpaikan turvasi myöskin tekohurskaus, jossa jotkut mestareista hyvin näyttivät, kuitenkin itseelämässään ja toiminnassaan valittelematta vähääkään kristillisyyden vaatimuksista.
Asioista näin seikkaperäisesti keskusteltua, innostui joukko lopulta kuumimmilleen, sekä yleensä mielipiteenä ilmeni olojen korjaus mitä pikemmin ja keinoilla millä hyvänsä.
Edvard Bergin nyt tehtyä huomautuksen että olisi ryhdyttävä lakkoon ensitilassa, pyysi puheenvuoron heti Kovanen. Hän yskäsi vanhaan tunnettuun tapaan ensiksi muutamia kertoja, kuin huomiota kiinnittääkseen. Alkoi sitten: — Niin oikeutettuja ja tarpeenvaatimia kuin parannukset meille ovatkin, tulee meidän sittenkin osata kaikiltapuolin harkita menettelytapamme asiamme perille viemiseksi. Lakko-sana on niin pian sanottu mutta se ei ole niin pian kunnollisesti täytetty, että siitä olisi vastaavaa hyötyä. Se siitä! Ja jospa tuo vielä menestyisikin olen minä jo itse periaatteessa lakkoa vastaan, sillä se on väkivaltaisia keinoja….
— Mutta ainoa ase työmiehillä, kuului joukosta.