Julia tullessaan kotiinsa oli nyt tavallista huonommalla tuulella, tiuskien ja räiskäen kyökissä lapsenhoitajan kanssa. Tulipa rouvakin kyökkiin. Tämän mielestä oli Julia viipynyt ulkona liiaksi kauvan, joten hän ei voinut olla siitä huomauttamatta:
— Julia taas varmaankin oli lakkoneuvotteluissa Aarnion kanssa, kun viipyi yli aikansa! Onhan se komea maailman parantaja!!
Julia puri hammasta, virkkamatta sanaakaan.
— En minä ainakaan viitsisi semmoisen profeetan kanssa seurustella, jatkoi rouva pisteliäästi.
Julia heitteli yhä tuimempana astioita paikoilleen hyllylle, vilaisten olkansa yli rouvaan.
— Olisi toista — jatkoi rouva — jos koettaisit saada sitä nuortenmiesten kristilliseen yhdistykseen! Sittehän tuon kanssa viitsisi kadullakin kulkea ja tunnustaa sulhasekseen!
Nyt ei Julia voinut enään pidättää.
— Eihän rouvan tarvitsekaan sen kanssa seurustella! tiuskasi hän terhakasti. — Eikä se taitaisi paremmaksi tulla teidänkään opetuksilla. Antakaa siis minun olla rauhassa, kiusottamatta.
Pisteliäs nauru oli tähän rouvalta vastauksena. — Häpeä Julia, uskaltaissasi noin törkeästi vastustaa minua! Tiedätkö mikä minä olen! Sinun käskijäsi ja sinä palvelijani! — Rouva seisoi nyt jo kädet puuskassa, lisäten mahtipontisena: — Ja muistakin olla vast'edes moisia lausumatta! Sen miehen seuraa on sinun myöskin vältettävä, jos aijot meillä palvella!
Julia purskahti nyt itkuun, mennen palvelijain kammariin.