— Ai-jai kun jalkaani kirvelee, ai-jai!
Sitten osoitti hän Järviseen sanoen:
— Tuo roisto tuossa se potkasi, se se potkasi, ai-jai…!
Lakkolaiset ensin hämmästyivät sanattomiksi moisesta selityksestä.
Lopulta Järvinen alkoi kuitenkin selittelemään:
— Ei asia lähimainkaan ole niin. Jos ei minua uskota, niin voivat nämä toverit sen kyllä tässä todistaa.
— Kaikki ne ovat samaa seuruetta ja jokainen niistä hyökkäsi minun kimppuuni! oikasi Vihavainen. Toimittakaa ne poliisikamariin, minä vaadin jokaiselle edesvastuuta kotirauhan rikkomisesta ja pahoinpitelemisestä!
Lakkolaiset saivat nyt seurata poliisia tekemään selvää asiastaan.
Muutaman päivän kuluttua sai Järvinen tovereineen Vihavaiselta haasteen raastupaan.
Eräänä iltana ilmestyi taaskin Rimpinen yhdistykselle. Hän oli entisellä ihmisystävällisellä ja osaaottavalla tuulellaan. Jokaista vastaansattuvaa hän tervehti sydämellisesti, kysellen kuulumisia. Mutta huomatessaan Haatajan, olisi tarkka silmä huomannut heti kasvoillaan outoja värähdyksiä.
Rimpinen oikasi kuitenkin heti heikkoutensa mennen Haatajaa tervehtimään.