Vieraan kysyvä ja kummasteleva katse oli tähän vastauksena.
Vaimo toisti:
— Niin, onhan siinä jotain muutakin! Suoraan sanoen me emme voi viipyä kauvan missään paikassa. Minä en jaksa enkä kykenekään tekemään joka aika työtä, eikä Rimpinen liioin viitsi taas koskaan työskennellä. Puute ja köyhyys hiipii näinollen aina kintereillämme. Hän tekee aina velkoja minkä enempi ehtii, kunnes taas täytyy paikkakunnalta karkota!
— Onko se niin! — Mutta sehän on surkeata!
— Semmoistahan se on, eikä siinäkään vielä kaikki ole! jatkoi vaimo suu itkuun menossa!
— Kuinka…!
— Sitten kun ei enään mistään saa, tulee se minun kimppuuni!
— Ja onko silloin pahallakin tuulella? kysyi nyt vieras.
— Vielä sitä kysyttekin!.. kun se… Vaimo ei voinut nyt enempää enään itkultaan jatkaa.
— Se siis lyö ja kiusaa kaikella tavalla! jatkoi nyt vieras.