III.
Rautatyöntekijäin ammattiyhdistys oli pannut toimeen tanssi-iltaman Palokunnan talolla. Väkeä oli sinne tullut iso sali ääriään myöten täyteen. Ylipäätään onnistuivat aina tavallisesti yhdistyksen iltamat. Kasvattavan ohjelman runsaus ei niissä ollut koskaan yleisöä painostamassa. Siksipä kevyt tanssiyleisö sinne kilvan riensikin.
Mutta tällä kertaa erehtyivät tanssihaluiset suuresti, luullessaan pääsevänsä ajoissa, kuten tavallista, hermoja hurmaavan tanssimusiikin kiihoittamana lattialla leijailemaan. Ohjelmassa oli myöskin puhe Aarniolta työläisten velvollisuudesta.
Alkusoiton tauottua astui hän heti puhujalavalle. Hän epäröi ensiksi alkaissaan. Sanat tulivat katkonaisina ja soinnuttomina, mutta sitten päästyään hyvään alkuun virtasivat ne luistaen huuliltaan. Hän oli kun löytänyt esityksensä johtavan langan, yhä varmemmin ja selvemmin yhdistyi lause lauseesen, ajatus ajatukseen, samalla kun ääni vakaantui ennen pitkää, selvänä ja oikeissa painoissa helskähdellen. Kauvan ja kauniisti hän puhui työläisten velvollisuuksista, miten meistä jokaisen, niin naisen kuin miehen, pitäisi kääntää korvamme ajalle, joka meitä tahtoi mukaansa taisteluun kaiken hyvän ja oikean edistykseksi. Kun ikuisen meren korkeat laineet tahdissa, mutta tasaisesti, tai toisinaan ryöpsähdellen vyöryvät rantahietikolle, hän puheessaan vuoroin vakavia ja teräviä ajatuksia päästeli, toisinaan taas innostuksen hehkun valtaamana tulistuen iski kun metsänkaataja ikihongan satavuotis juurelle. Pois kaikki vanha ennakkoluuloinen mädännäisyys, pois matelevaisuus, pois orjuuden tunne! Valoa ja vapautta on saatava levenemään kaikkialla! Työläisten on katkeamattomalla taistelulla kohottava ihmisarvoonsa sekä samalla aineellisesti hyvinvoivaan asemaan.
Yleisö ensiksi näytti kuin typertyneinä syventyneen esitykseen, niin sydämiin menevä se oli, mutta sitten puheen pitemmälle jatkuessa yhtäkkiä heräsi tajuntaansa siitä, mitä varten he olivat oikeastaan tänne tulleet! Ja samallapa alkoi myöskin kuulua käsien hakkausta ja jalkojen töminää, sekä huutoja: pois, pois! — Aarnio odotteli levollisena, siksi kunnes melu taukosi, uudelleen alottaen, kun ei mitään olisi tapahtunut. Tyytyväisyyden hymy laskeutui nyt niiden harvojen kasvoille, jotka olivat esitystä siihen todellisesti syventyneinä seuranneet. Suuri joukkokin taas uudelleen hämmästyi, oudoksuen että mikähän otus lieneekään kun ei osaa edes lopettaakaan. Olivathan he ennen saaneet tottelemaan kenen hyvänsä. Tämä arvelu ei kuitenkaan kestänyt kauvan. Uudella innolla ja voimakkaammin seurasi nyt keskeytys, mutta myöskin yhtä huonolla tuloksella. Aarnio puhui sittenkin loppuun, enempikin mitä oli aikonut, ja kun hän lavalta poistui, seurasi voimakas suosion sohina ja käsien hakkaus kenties kahdenlaisestakin syystä, että hän oli ollut tarpeeksi itsepintainen ja että lopultakin poistui kiusaamasta. Heti alkoikin nyt lasisileällä parkettilattialla valssi, »Kesäilta», jonka haavemaisten sävelmien tuudittamina ja hurmaamina sadat nuoret parit kierivät kun keijukaiset, ajatus kokonaan siinä elämässä, johon nyt saivat antautua.
Suuret ovet johtivat salista kapakan puolelle, josta kuului äänekästä puhetta, hillitöntä naurua, lasien kilinää ja toisinaan laulun yrityksiä. Viinurit vilahtelevat väkijoukon keskellä, tarjottimet täynnä jo juotuja ja juomattomia pulloja ja laseja.
Toiset parit kiirehtivät hikisinä salista kapakan puolelle, nuoret kuusitoista vuotiaat tytöt käsikädessä esplanaadisankarien kanssa, istuen riuskasti ja ujostelemattomina pöytään, nauttiakseen lasin punssia kavaljeerinsa tarjouksesta. Se virkisti sekä lämmitti ja tuuditti yhä enempi unhoittamaan ympäristöänsä, vaivuttaen hetken huumaavaan iloon ja riemuun. Nuorena täytyi iloita ja nauttia, olihan sitä aika vanhempana asettua hiljaiseen kotielämään, saaden silloin nautinnolla muistella niitä aikoja, jolloin veret virtailivat kuumempana, silmä säikkyi ja jalka nousi kevyesti, tanssin tahdissa.
Toisia pareja taas samalla kiirehti yhä tanssisalin puolelle. Näin alussa olivat ne kaikki jo vanhempia naisia, jotka tavallisesti muun ohjelman aikana istuivat kapakassa, siihen hyvin tottuneina.
Useimmat näistä naisista olivat hyvinkin kevyesti, ja mitä hienoimmasti puettuja. Heidän käytöksensä, rohkeat katseensa ja kaikki liikkeensä oli kuitenkin kylliksi selviä osoittamaan mihin luokkaan alkujaan kuuluivat. He olivat jo täysin valmiita, samalla kuin nuoremmat kilvan kiiruhtivat jälessä, elämän liukkaalla pinnalla, luisuakseen samaan asemaan ja samoihin huikenteleviin elämän tapoihin. — Heidän keskellään kaikkialla liehuivat kumartelevat nuoret miehet, joista kaikki oli yhdentekevää kunhan vaan saisi nauttia elämästä täysin siemauksin.
Aarnio muutamien seppäin ja huvitoimikuntalaisten kanssa vetäytyi joksikin ajaksi erääseen sivuhuoneista. Siellä istuskellessaan johtui puhe taas kaikkiin lähimpiin korjauksiin, joita ammattikunnassa olisi aikaan saatava. Erittäin innostunut oli yhdistyksen kirjuri Edvard Berg työajan lyhennys ja alimman tuntipalkan vaatimusten toteuttamiseksi. Eikä hän voinut olla kylliksi Aarniota kehuskelematta siitä, että tämä oli ensimäisenä miehenä ryhtynyt asiasta meluamaan. Berg oli jo aikaisemmin, Aarnion opista päästyä, saanut tämän yhdistykseen liittymään. Sitä suuremmalla syyllä hän nyt ylpeilikin Aarnion edistyksestä.