Ottakaamme huomioon siis, että tästä ensimäisestä tappiostansa tulevat he vastaisen varalta liittymään yhteen, joten meidänkin on pantava suurin paino tulevaisuudessa keskinäiselle kehityksellemme aatteemme oikein ymmärtämisessä. On perustettava rahastoja työttömien aikojen varalta, on valaistava esitelmillä jokaista työläistä sekä työväenkirjallisuutta levitettävä pienimpäänkin mökkiin. Ja kun näin työtä teemme, siksi kuin koko köyhälistö on hereillä, silloin aukasemme, murramme ne sulut, jotka pitävät köyhälistöä syvässä aineellisen ja henkisen kurjuuden kuilussa. Sen jälkeen on kuin itsestään aukeneva uudet muodot uudelle onnellisemmalle aikakaudelle, yhteiskunnalle jossa on leipää ja oikeutta kaikille.
Kokouksen loputtua Kovanen yksityisessä keskustelussa ei voinut olla kylliksi ihmettelemättä miten rautatyöntekijät todellakin voivat olla niin yksinkertaisia, etteivät ymmärtäneet sitä suurta edistyksen askelta joka otettaisiin, jos tuo suuri hänen ehdottamansa tehdasosakeyhtiö perustettaisiin. Kun useat kuitenkin tälle vaan nauroivat, poistui hän suuttuneena mutisten sitä miten tämä n. s. uusi suunta tahtoo sittenkin kulkea sokeana, kuin korpeen eksynyt matkamies, syksyisessä pimeässä yössä.
Lakkopetturien joukossa sai myöskin Berg poistua Tolvasen töistä.
Niissä punaselle paperille painetuissa listoissa, joita ilmestyi kaupungille sekä työhuoneisiin, loisti Edvard Berg'in nimi ensimäisenä lakkopetturien joukossa.
Lakon loputtua ei Aarnio kuitenkaan saanut enään missään pysyväistä työpaikkaa. Torvisella oli muutamia viikkoja, mutta tämäpä osasi asettaa asiat niin että Aarnion täytyi riidan kautta erota. Sen jälkeen käytyään useimmissa työpaikoissa sanottiinhan vain: — meillä on jo tarpeeksi nyt työväkeä, tulkaa toisen kerran! — Tämmöiseen kohteluun täytyi väkisinkin tyytyä, sillä keinoja ei löytynyt saada mestareita pakoitetuksi. — Ei auttanut liioin sen vuoksi näin äkkiä uuteenkaan lakkoon ryhtyä! — Se toverien turvaaminen, paljonpa siihen vaadittaisiin vielä, oli Aarnion ainoana ajatuksena moisiin huomioihin päästyään.
XII.
Oli myöhäinen syksy. Lehdet lentelivät puista ja sumunsekainen ilma, joka oli jokapäiväisenä ilmiönä, vaikutti mieliin raskaana, painostavana. Kesäisessä valossa värjyilevä, kuumuutta hehkuva kaupunki oli parissa viikossa muuttunut likasen tympäseväksi kolkoksi ja kuin tuskanhikeä tihkuvaksi. Kaduilla, alavimmilla paikoilla tahmeata harmaata liejua ja rakennuksien seinämissä kuin olisi ollut huomattavissa ilmaston vaikuttama silmää vaivaava yöllisten myrskyjen saastuttama väri.
Aarnio oli asemalla vastaanottamassa Juliata, joka vasta saapui kaupunkiin, käytyään herrasväkensä kesäasunnosta mailla, kotipitäjässään, vanhan äitinsä luona. Siellä oli hän viipynyt kuukauden ajan.
Junasta astuessaan loi Julia heti kiinteästi katseensa Aarnioon. Ja heti hävisi hymyily hänen huuliltaan sekä katseensa kävi sameaksi. Aarniokin tämän äkkinäisen muutoksen heti huomasi sekä miten Julia koetti näyttää mitä kylmemmältä ja välinpitämättömältä. Sen mukainen se sitten oli tervehdyskin, kylmä ja virallinen. Se että Aarnio tunsi syyn kaikkeen johtuvan oman sieluntilansa lamaantuneesta raskasmielisyydestä kiusasi häntä vielä enemmän. — Mutta siihen sekottui vielä toinenkin tunne, jota ei hän ennemmin ollut huomannut koskaan niin suuressa määrässä. Se oli epäilys siitä ettei Julia pitäisi hänestä kuten entisinä aikoina. Ja kun se epäilys syntyi muistui samalla mieleensä taas uudelleen se lasisilmä, jonka kerran ennemmin keväällä oli huomannut Juliata tapaamassa ja josta hänellä oli ollut niin suuria kärsimyksiä.
Asemalta poistuessaan tuskinpa he sanaa vaihtoivat. Julia sanoi olevan itsellään tavattoman kiiruun ja kun Aarnio häneltä kysyi josko ensi pyhänä menisivät mihin huveihin ei Julia antanut mitään varmaa vastausta.