— Enkä ole suuttunut, mutta sinä sen varmaan teit äkäpäissäsi.
— Ni — iin…
— Ymmärrätkö sinä että teit siinä tyhmästi?
— Ym — ymm — mär — rän…
— Elä tee vasta niin! Lakkaa nyt itkemästä, kun Kaarlekin pyytää; minun täytyy lähteä.
Hän taputti lähtiessään pari kertaa vaimonsa päätä.
— Niin lapsi vielä! sanoi hän itsekseen myötätuntoisella säälillä.
Kohta kun hän oli istuutunut pulpettinsa ääreen tuli rouva konttooriin, pikku Kaarle sylissään. Hän oli nyt hyvällä tuulella jälleen, itku oli selvittänyt hänet.
— Rakas August! sanoi hän ja katsoi mieheensä mitä herttaisimmasti.
— No?