"Ihossa on jotakin vikaa", sanoi lääkäri punnitessaan vastasyntynyttä käsivarsillaan. "Mutta se on ohimenevää", lisäsi hän ja laski uuden ihmislapsen äidin rinnoille.
Ja Claire hymyili onnellisena ja raukeana, samalla kun hänen vapaa kätensä hapuili erästä vuoteen laidalta katselevaa kalpeaa naamaa, jossa oli monen valvotun yön ja tuskan jälkiä.
"Ah, John", mutisi hän, "kuinka maa sentään on tuskaa ja ihanuutta täynnä!"
Sitten hän painoi pienokaisen rintaansa vastaan ja sulki silmänsä.
Mutta Lange käänsi hämmentyneenä päänsä pois. Hän ei muistanut koskaan ennen nähneensä moista onnea, noin madonnamaista kauneutta kenenkään ihmisen katseessa.
* * * * *
Muutamia tunteja tämän jälkeen pysähtyi auto sen pienen linnan eteen, jossa Henry Debussonille, onnellisimmalle kaikista iso-isistä, oli juuri käyty näyttämässä pientä matkamiestä.
"Arvaan, että te olette Marconi", sanoi vanha kemisti… "Minä olen Henry Debusson. Mehän olemme paljon keskustelleet sähkösanomien välityksellä."
Marconi puristi lämpimästi hänen kättänsä.
"Sangen mieluisaa tavata teitä", lausui hän ja lisäsi äkkiä: "Sitäkin mieluisampaa kun John Langen nimeen liittyvät vaikeudet näyttävät kerrassaan kadonneen. Häntä ei epäillä mistään, kukaan ei kysele häntä, ei tällä eikä tuolla puolella kanaalin. Hän voi elää aivan rauhassa. Sitäpaitsi — mies, joka on elänyt niin suuria tapahtumia, ei kuulu ihmisten laeille vaan ihmiskunnalle. — Sillä ilmeinen ihme se on, minkä olemme kokeneet. Muutaman päivän kuluttua saapuu tänne kuusi maailman suurinta tiedemiestä keräämään talteen kaiken tuota taivaankappaletta koskevan uuden ainehiston. John Lange saa opastaa meidät inhimillisen tiedon ihmeellisimpään maahan. Uusi valtaväylä on avattu!… Mutta ei mitään hälynnostoa! Tämä ei ole pikapainokoneille sopivaa ruokaa. Tiede pitää tätä uutuutta omana tietonaan… ja muokkaa, kypsyttelee sitä… muutaman vuoden kuluttua se ehkä sitten on maailman tietona ja teidän vävynne yksi niitä, joiden maine kohoaa tähtiin."