"Mutta siinähän on Anna Maria", pääsi Johnilta. Ja hän loi tyttöön katseen, joka sai tämän punastumaan kaulaan asti.
Silloin iäkäs isä nauroi.
"Ehei, erehdytpä poikaseni. Tämä on Brita Sofia. Hän oli vielä lapsi sinun lähtiessäsi. Mutta oikeassa sinä olet. Tuon näköinen oli Anna Maria silloin kun sinä — katosit."
Andersson, tuo paljon matkustellut, muuttui tästä hetkestä hyvin ajattelevan näköiseksi. Hän painoi silmänsä maahan. Ja kun hän taas vilkaisi ylös, osui hänen katseensa hymyyn, joka pani hänen sydämensä jyskyttämään. Ja ennen kuin hän aavistikaan lehahtivat kaikki rakkauden värit hänen iholleen.
"Etkö tahtoisi syödä päivällistä meidän kanssamme", sanoi isä ja hymyili viekkaasti.
Ei ollut enää epäilyksen muruakaan John Anderssonin sielussa. Hän ikäänkuin tuli nuorukaiseksi taas, ja Brita Sofian silmät olivat vaaleansiniset, uskolliset ja lupaavat.
Ja näin falunilainen ystävämme John Andersson liukui siihen onneen, joka on kaunein jalokivi, minkä maa omilleen antaa.
Eikä kukaan kadehtine häneltä sitä…
* * * * *
Mutta melkein samanaikaisesti tapahtui toinen rakkauden ihme Ivryssä, pienessä Pariisin kaakkoispuolella olevassa kaupungissa. Siellä tuli maailmaan pieni poika, jolla oli mustat hiustupsukkeet ja ihan ihmeelliset sinisilmät.