Marconi tarttui hänen käteensä.
"Siinä on varmasti muutakin. Mennäänpä tuonne huvipurteen. Se vie teidät Bordeauxiin, josta on kahdentoista tunnin matka Pariisiin. Menkää tämän Kervelin luo. Puhukaa hänen kanssaan. Minä otan teidän vartiopaikkanne ja pidän silmällä kiertotähteä. No, joutukaahan jo!"
VI.
KUN NIGGITTS HERÄSI.
Tapahtuu hyvin harvoin, että yksityis-etsivät kuolevat — ainakaan ensi näytöksessä. He ovat sitkeitä kuin merikilpikonnat.
Myönnettävä kai on, että Joshua P. Niggittsiä oli pidetty tavalla, josta olisi voinut olla mitä vakavimmat seuraukset. Ei ole leikintekoa lentää lasiruudun läpi Amerikan etevimmän potkijan potkaisemana. Eikä voida sanoa yksinomaan hauskaksi rautaromukasaan putoamista kahdeksan tai kymmenen metrin korkeudesta.
Ei ollut myöskään paljoa jäljellä Pinkertonin uskotuimmasta miehestä, kun nouseva aurinko seuraavana aamuna kutitteli hänen silmäluomiaan. Hänet oli itse yöllä kannettu laboratoorioon, jossa taitavat kädet olivat hoidelleet hänen haavojaan ja naarmujaan. Hän oli saanut kylmät kääreet päähänsä ja jääpussin nenälleen.
Joshua P. Niggitts ei tosiaankaan voinut hyvin. Oli kuin kirotun jalkapalloilijan viaton saapas olisi vielä ollut ankkuroituna hänen kylkiluittensa väliin, ja lonkkien seutu, joka ensiksi oli tehnyt tuttavuutta romuläjän kanssa, oli niin huonossa kunnossa, että hän ulvoi, milloin tarvitsi liikahtaa. Tuntui siltä, kuin hän olisi ratsastanut keskiaikaisella puuhevosella kolme vuorokautta yhteen menoon.
Mutta pahin oli hänellä niskassa. Sinne oli noussut muhkula, joka muistutti hyvää, vanhan ajan nyrkkiä, ja se takoi ja jyskytti niin, että Niggittsin oli ehdoton pakko pidellä päätään, jottei tämä räjähtäisi kappaleiksi.
Aluksi hänen oli vaikea koota ajatuksiaan. Mitä olikaan tapahtunut ja mitä oli tulossa?