"Hänenkö lähettämänsä sähkösanoman."
"Niin, valo-sähkösänoman."
"Ja mistä?"
"Hitto sen tietäköön."
"Mutta eikö siinä mainita lähetyspaikkaa?"
"Kyllä. Mutta se on jokseenkin epämääräinen. Sanoma tuli neljä vuorokautta sitten S:t Vincentin Marconi-asemalle. Marconi oli sattumalta tavattavissa, ja hän todistaa sanoman oikeaksi. Voitte muuten itsekin ratkaista asian, kunhan ette vain tapa minua kysymyksillänne."
Amerikkalainen otti suututtavan hitaasti esiin lompakkonsa, löysi siitä tiheäänkirjoitetun paperin, otti nenältään luureunarillit, puhdisti ne, sovitti taas paikoilleen, loi vanhukseen itsetietoisen katseen ja alkoi tunnontarkasti kääntää ranskankielelle John Langen englantilaista sanomaa.
Kervel istui kuin tulisilla hiilillä. Hän repi partaansa. Hän hakkasi otsaansa. Hän käyttäytyi kuin puolihullu nero, mikä hän luultavasti olikin.
"Enkö minä sitä sanonut", mutisi hän herkeämättä.
"No, mitä sanotte nyt?" murahti Harriman lopetettuaan lukemisen.