Vanhus loi uneksivan katseen ikkunaa kohti, josta muutamia auringonsäteitä hiipi huoneeseen. Suljetuissa ikkunaluukuissa oli nim. rakoja. Koko hänen hermostuneisuutensa oli ikäänkuin liukunut pois hänestä. Hänen kasvoilleen oli levinnyt kirkastetun rauhan ilme, sama, joka oli kaunistanut juutalaisvanhusta tämän katsoessa Ihmisen Poikaa kasvoista kasvoihin ja sanoessa: "Nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään!" Oli kuin hänen leimuavat silmänsä olisivat tuijottaneet kaukomaailmoihin. Mutta sanaakaan ei hän virkkanut.
Amerikkalainen pyöri kärsimättömänä tuolillaan.
"Tahtoisitteko nyt kertoa Marconille ja minulle, kuka on John Lange ja onko niissä seikoissa perää, joita tämä ihmeellinen sähkösanoma koskettelee?"
Kervel katsahti hajamielisenä nuoreen vieraaseensa. Hän oli miehen näköinen, joka herätetään uneksimasta jääkylmää whiskyä ja soodaa aavikolla.
Sitten hän kumartui eteenpäin ja alkoi kertoa niinkuin ulkoa opittua läksyä:
"John Lange oli norjalainen. Hän kuului muukalaislegioonaan ja soti Ranskan puolella. Hän yleni kersantiksi harvinaisen sankarillisuutensa, rohkeutensa ja kuularuiskutaituruutensa avulla. Ei kenestäkään legioonan miehestä kerrota niin usein kuin hänestä. Voisi kirjoittaa romaanin hänen urotöistään. Vuonna 1918 hänestä tuli lentäjä, ja tällä alalla hän osoitti samoja eteviä ominaisuuksia. Hän sai kaikki kunniamerkit, joita voitiin antaa hänen asemassaan olevalle miehelle. Vaikka hän joka päivä yhden vuoden aikana oli hengenvaarassa, ei hän kertaakaan haavoittunut. Hän taisteli usein kokonaisia vihollislaivastoja vastaan, pakoitti ne laskeutumaan maahan tai tuhosi ne suorastaan, mutta palasi itse aina ehein nahoin. Hänen haavoittumattomuudestaan tuli legenda. Mutta eräänä päivänä hänen ollessaan ilmassa, hän joutui varustamattomana kaasuhyökkäyksen alaiseksi. Luultiin hänen kuolleen, mutta tällöinkin onni seurasi häntä. Hän makasi monta kuukautta sokeana ja puolittain tiedottomana, mutta hyvä hoito palautti hänet ihan entiselleen — näönkin hän sai takaisin. Hänen hoitajansa oli eräs nuori ranskalainen neiti, Claire Debusson, tunnetun kemistin tytär. He menivät kihloihin. Hänen myöhemmistä vaiheistaan tiedän vähemmän. Hän sai käytettäväkseen erään lentokoneen, jonka minä olin suunnitellut korkeuslentoja varten. Tämän koneen pääominaisuus oli se, että se saattoi ottaa matkaansa suunnattomat bensiinimäärät ja että sen moottori erään uuden kaasutusmenetelmän avulla säästi polttoainetta tähän saakka tuntemattomalla tavalla. Sitäpaitsi sen hytti oli rakennettu sellaiseksi, että sen saattoi milloin tahansa muuttaa eräänlaiseksi ilmatiiviiksi sukeltajakelloksi — tarpeellinen laite ilmakehän ylimmissä ilmaköyhissä kerroksissa."
Vanha keksijä lopetti yhtäkkiä ja katsoi tutkivasti tuohon ihmeelliseen mieheen, joka istui suoraan hänen edessään ja tuntui ahmaisevan jokaisen hänen suustaan lähtevän sanan. Erikoisen luottamustaherättävältä ei mies näyttänyt, mutta noiden jättimäisten rillien takana paloi kummallinen, kiihkeä tuli, joka sai Kervelin jatkamaan.
"Enempää en juuri tiedä. Sen vain, että John Lange katosi morsiamineen. Minulla oli täysi syy uskoa heidän kuolleen. Mutta mitä tapahtui eräässä tilaisuudessa, lähellä Pariisia, sitä ei minun tarvitse kertoa kenellekään. Varsinkaan koska se ei kuulu tähän asiaan… Vanha Henry Debusson tietää ehkä enemmän kuin minä. Ja sitäpaitsi eräs toinen henkilö, joka asuu hieman ulompana, Ivryssä — hän kenties voisi kertoa teille jotakin, joka vahvistaisi meidän uskoamme ja tietoamme John Langen kohtalosta. Hän on puolihassu tullikapteeni, nimeltä Jacques Dufresnes. Hän rakasti Claire Debussonia ja menetti järkensä tämän rakkauden vuoksi. Mutta hänen aivonsa eivät ole niin piloilla, ettei hän kykenisi selittämään ainakin osaa."
Harriman kirjoitti nimet muistikirjaansa.
"Entä mitä te arvelette", kysyi hän vaanivan näköisenä, "John Langen esityksestä, että sähkö otettaisiin käyttövoimaksi teidän koneisiinne?"