Ja sittenkin pieni vierailu pienessä kaupungissa, jossa Debusson nyt vietti ilotonta, yksinäistä erakkoelämää, oli pannut hänen päänsä pyörälle. Hän muisti jokaisen pienen yksityiskohdan tästä vierailusta.
Vain suurella vaivalla hän pääsi kuuluisan kemistin kotiin. Tämän pieni valoisa asumus Seinen rannalla oli ihan kuin haudaksi muuttunut sen jälkeen kuin talon aurinko oli lakannut siellä valaisemasta.
Mutta kun amerikkalainen kömpelöllä tavallaan oli pyytänyt anteeksi ja maininnut asiansa sekä näyttänyt Marconilta saamansa paperit, niin tuo ennen aikaansa vanhentunut mies joutui pois suunniltaan mielenliikutuksesta. Hänen raskaisiin ja väsyneisiin silmiinsä tuli välkettä, joka koski kiusallisesti Harrimaniin. Tuollaiselta mahtoi näyttää vanha Israelin profeetta samotessaan kuolonväsyneenä kohti Kaanaanmaata.
Debusson vahvisti Kervelin kertomuksen John Langesta ja tämän morsiamesta.
"Tiedättekö", sanoi hän vilkkaasti, "minulla on täällä raskaassa yksinäisyydessäni ollut koko ajan se varma tunne, että rakas tyttäreni elää. Olen vaikeimpina hetkinäni kuullut ikäänkuin etäistä kuisketta, joka on antanut minulle hiukan lohtua."
"Ja nyt kerron teille", jatkoi kemisti hidastellen, "jotakin, jota en tähän saakka ole uskonut yhdellekään ihmiselle. Täällä minun talossani käyskentelee eräs puolihassu miespoloinen, joka on aivan ikuisen pimeyden rajoilla. Hän oli ranskalainen tullikapteeni, ja hänen nimensä on Jacques Dufresnes. Hän otti osaa siihen taisteluun, jonka ehkä tunnette. 'Melunin teurastuksen' nimisenä. Eräs salakuljettajasakki yllätettiin omassa pesässään ja puolustihe sankaruudella, josta on tullut näiden seutujen sananparsi. Kun saartoväki oli saanut joukon antautumaan ja oli varma saaliistaan, räjähti koko rakennusryhmä ilmaan. Lähes tuhat miestä sai surmansa siinä tilaisuudessa. Kapteeni Dufresnes komensi sillä kertaa tullimiehistöä. Hänen lentäjänsä oleilivat läheisyydessä voidakseen hyökätä salakuljettajain niskaan. Nämä olivat nim. ottaneet erikois-alakseen ilmassatoimimisen."
"Mutta nyt he olivat selvästi älynneet, ettei sitä tietä käynyt pakoon yrittäminen. Yhtäkaikki — sieltä lähti ulos yksi lentokone noin minuuttia ennen, kuin suuri räjähdys tapahtui. Kone oli, kuten kapteeni Dufresnes valoisina hetkinään on minulle kertonut, ihan erikoismallinen ja vahvasti rakennettu. Se nousi maasta silmänräpäyksessä ja kohosi melkein pystysuoraan ylös. Ja Dufresnes luuli, että John Lange ja minun tyttäreni, jotka olivat kihloissa, istuivat siinä koneessa. Hänen arvelunsa osoittautui oikeaksi ainakin sikäli, ettei Langen ruumista löydetty toisten joukosta, huolimatta tarmokkaista etsiskelyistä. Mitä nyt minun tyttäreeni tulee, niin tiedämme ainoastaan Dufresnes ja minä, mutta ei kukaan muu, että hän pakeni minun talostani varoittamaan sulhastansa."
"Sulhanen kuului siis salakuljettajasakkiin", pisti väliin Harriman, joka vastoin tahtoaan oli ruvennut lämpenemään.
Debusson nyökkäsi surullisesti.
"Niin, epäilemättä asian laita on niin", sanoi hän. "Mutta tämäkin tieto kuuluu yksinomaan minulle ja Dufresnesille. Emmekä me ole tahtoneet tahria hänen muistoansa — pikku Clairen vuoksi. Mutta nyt saatte kuulla lisää. Dufresnes lentäjineen ajoi takaa lentokonetta, joka oli aseeton. Mutta tämä nousi niin nopeasti ja niin korkealle, etteivät toiset voineet seurata sitä. Dufresnes oli menettää henkensä sillä matkalla. Hän saavutti korkeuden, jossa tavalliset happikojeet eivät riittäneet. Hänen kätensä ikäänkuin jäätyivät. Kone alkoi syöksyä maata kohti. Mutta viimeisessä silmänräpäyksessä hän pääsi siitä ulos ja pelastui laskuvarjostimen avulla. Hänen viimeinen näkemänsä oli tuo toinen kone, se, jota hän ajoi takaa. Se suorastaan syöksähti ulos avaruuteen, jossa sen nielaisi itse aurinko. Se näytti loistavalta saippuakuplalta, joka haihtui valtavaan valomereen. Se katosi kipinäsateeseen, eikä Dufresnes nähnyt sitä enää."