Niinpä siis tapahtui, että Yalen ylioppilas, jalkapalloilija ja murhamies nyt oleili alhaalla päiväntasaajan luona ja joi whiskyä tällä jumalain unohtamalla saarella Afrikan länsirannikon edustalla.
Paljon kaunista voisi kertoa Kap Verden saarista. Kun on rämpinyt Dakarin kuumerämeissä, tai myrkyllisten kärpästen, verenhimoisten moskiittojen ja muiden kuuman vyöhykkeen vitsausten kynsistä päässyt Senegalin rannikolle, ei tunnu niinkään tuhmalta purjehtia S:t Vincentin keltaiseen hiekkahelvettiin. Ei siellä kuole kovinkaan pian, kunhan vain osaa juoda whiskyä. Sillä S:t Vincent on englantilainen rannikkoasema, johon poikkeaa monta alusta. Ja missä on vilkas laivaliike ja paljon höyryaluksia, siellä on jostakin tuntemattomasta syystä myös runsaasti whiskyä.
Tämä ilmiö suostutti Simon Newcombe Harrimanin tuohon kaikki valtaavaan keltaiseen hiekkaan, joka tuntui olevan tuotu tänne suoraan Saharan erämaasta. Hän antoi palttua englantilaisille tullimiehille, laivanvarustajille, kauppiaille ja papeille, kiristeli hampaitaan joka kerta kun näki haukinaamaisen portugalilaisen, haukkui pataluhaksi kahta sähköittäjää, jotka joka ilta rukoilivat Jumalaa että saisivat määräyksen matkustaa kotiin, ja uhrautui muuten ilman salaperäisille äänille, tähdille, whiskylle ja suurelle hiljaisuudelle.
Hän ei nimittäin unohtanut tiedettään. Ja jos joku sähköittäjistä olisi sattumalta nähnyt hänet iltaisin tähtiaseman suurella ulkoparvekkeella tuijottamassa troopillisen tähtitaivaan valtavaan kirkkauteen, niin näkijä olisi huomannut, että mies oli ottanut nenältään rillit ja että hänen suurista likinäköisistä silmistään hohti kaipuu, joka ojenteli siipiään kohti suuren säteilevän avaruuden ihmeellisiä arvoituksia.
Ja toisten mennessä levolle hän saattoi istua mikrofooni korvassa ja kuunnella meren ja taivaan merkillisiä ääniä.
Eräänä tuollaisena yönä tapahtui se, joka hänen tahtomattaan sai hänen nimensä loistamaan kilpaa maailman suurimpien nimien kanssa.
II.
VALOMERKIT.
Aika oli merkillinen, täynnä hapuilevaa taikauskoa ja uusien totuuksien ikävöintiä. Maailmanhistoriallinen onnettomuus nosti pinnalle ihmeellisiä asioita. Sodan lohikäärmekylvö oli luonut omituisesti vääntyneitä valtiollisen elämän muotoja. Yhteiskunta, elämän ilmiöistä mutkikkain, oli suurella vaivalla ja vatsanväänteellä sulattanut sen kovan ravinnon, mitä sen elimistölle olivat tarjonneet spartakismi, leninismi ja muut alaluokkavallankumoukset.
Mutta kaiken tämän levottomuuden turvissa olivat ihmiset ruvenneet ajattelemaan ja mietiskelemään. Tappotannerten miljoonat kaatuneet olivat levinneet ikäänkuin henkiä täynnä olevaksi tähtisumuksi verikylläisen maakamaran ylle, ja tässä kaiken yliluonnollisen itämiselle perin otollisessa ilmanalassa putkahti ilmoille mittaamaton halu syventyä salattujen voimien tuntemattomiin arvoihin. Käsivarsiinsa turvautuvien vähitellen valloittaessa itselleen maan, ja köyhälistön kiihkeästi tavoitellessa valtaa, harhaili oman onnensa nojaan jätetty sivistyneistö pitkin suurten ajatusten äkkijyrkänteitä ja tuijotti pois, kohti uusia ja outoja maailmoita.