Pappi risti silmiään herkeämättä. Hän ei pitänyt tästä huvimatkasta.
Hän ikävöi takaisin elämänveden partaalle ja tunsi jo kamalaa janoa.
Sitäpaitsi hän oli tottunut tarinoimaan sen nuoren tytön kanssa, joka
kohdisti hänen henkilöönsä niin suurta ja kunnioittavaa luottamusta.
Mutta John Lange ei tuntenut mitään pelkoa luurankoa kohtaan. Mitä suurimmalla harrastuksella hän tutki tuota merkillistä oliota. Hän totesi pian, että siinä oli mies, joka oli menettänyt henkensä parhaassa miehuuden kukoistuksessa. Aivokoppa oli hyvin jalon muotoinen, voimakkaine eteenpäin pistävine niemekkeineen, jotka usein todistavat rohkeutta ja päättäväisyyttä.
Mikähän ihme oli tuonut pois maapallon radalta tämän nuoren miehen, joka epäilemättä polveutui menneiltä ajoilta, jolloin lentäminen vielä kieriskeli kapaloissaan?
Tähän kysymykseensä hän kuitenkin sai osittaisen vastauksen. Sillä kylkiluiden välistä löytyi pieni musta esine, jonka lähempi tarkastelu osoitti meidän isovanhempiemme aikuiseksi lompakoksi. Vuodet olivat pidelleet nahkaa kovin kourin, mutta eivät kuitenkaan niin pahasti, että lompakon entinen komeus olisi kadonnut jäljettömiin. Se sisälsi kymmenen kuningasvallan aikaista kultafrangia sekä paperin, jossa oli hiukan haalistunut mutta silti selvä kirjoitus:
Täten kehoitetaan kaikkia, joiden puoleen insinöörikapteeni Eugene Pierre Suffrenin täytyy kääntyä, auttamaan häntä parhaan kykynsä mukaan neuvoilla ja teoilla isänmaan hyödyksi.
Pariisissa tammikuulla 1871.
Trocher
John Lange loi ihmettelevän katseen vaimoonsa ja ojensi paperin tälle.
"Hän on teikäläisiä ja on viisikymmentä vuotta sitten eksynyt tänne ylös. Tämäkin on niitä arvoituksia, joita ei kukaan osanne koskaan selittää. Pariisin piirityksen aikana vuosina 1870 ja 1871 lähetettiin kaupungista, kuten tunnettua, ilmaan monta ilmapalloa. Yksi niistä, 'Ville d'Orleans', ajautui Li-tunturille Norjaan. Se oli muuten ihan luonnollista. Kapteeni Suffrenilla ei ole ollut samanlaista onnea. Hän on kohonnut ilmaan, on ehkä yläilmoissa joutunut hirmuisen pyörremyrskyn kynsiin ja tavalla tai toisella paiskautunut toisen kiertotähden radalle ja pudonnut tänne ruumiina — kuollut joko nälkään tai ruhjoutumalla. Edellinen on minusta luultavampaa, sillä luurangossa ei näy mitään ulkonaisen väkivallan merkkejä. Suuren, väkevän ja rohkean miehen kenraali Louis Jules Trocher onkin keksinyt lähetikseen, jonka oli pyrittävä ulkomaailman yhteyteen. Suffren — sehän on loistava nimi Ranskan historiassa?"
"Eräällä merisankarilla oli tuo nimi", vastasi Claire. "Hän taisteli englantilaisia vastaan Intian vesillä."