"Mahdollisesti", vastasi mies hieman hermostuneesti. "Mutta se on ollut hyvä uni. Ja minä toivon, että siitä tulee todellisuus."
Sitten hän suuteli huolet pois vaimonsa huulilta ja silmistä.
XXIV.
MORSE-SÄHKÖSANOMA.
Seuraavana päivänä oli mahdotonta tuntea John Langea. Tuo tyyni ja maltillinen aviomies oli kuin sähköllä ladattu. Ei kylläkään ole luultavaa, että aurinkovuoren tavaton purkaus olisi siirtynyt hänen ruumiiseensa. Mutta siltä melkein näytti.
Sillä tuo nuori norjalainen loisti. Hänen silmänsä paloivat, eikä hän voinut pysyä rauhallisena. Oli kuin hän olisi painiskellut jonkin mielenkiintoisen arvoituksen kanssa. Luultavasti Isaac Newton oli saman näköinen silloin kun hän istui omenapuun juurella ja hänen jalkainsa eteen putosi se merkillinen omena, josta tuli hänen painolakiensa alkusyy.
Nuorta rouvaa alkoi ihan peloittaa. Hän ei ollut unohtanut yöllistä näytelmää. Ja muutenkin hän tunsi olevansa huonolla tuulella. Hän oli nähnyt unta isästään, ja uni painoi hänen mieltään. Tätä ennen ei hän ollut ikävöinyt maata eikä isäänsä. Mutta nyt oli ikävä tullut vastoin hänen tahtoaan. Ja hän oli ajatellut Ivryn kirsikkapuita, nähnyt kukkien kumartavan metsissä ja kuunnellut lapsen jokellusta ja lapsen itkua.
Ja menneiden aikojen muistot saivat hänet vaistomaisesti ajattelemaan tulevaisuutta. Hän melkein kauhistui loihtiessaan silmiensä eteen sen hetken, jona hänestä oli tuleva äiti. Ah, — täällä ylhäällä ei ollut minkäänlaista tilaa lapsen itkulle eikä naurulle.
Hän taisteli ankarasti näitä ajatuksia vastaan, mutta ne olivat jo pureutuneet kiinni hänen olemukseensa eikä niitä ollut helppo karkoittaa pois. Pahinta oli, että hänen täytyi suorittaa tämä taistelu yksin. Sillä John Lange oli jo varhain lähtenyt aurinkovuorelle äijän seurassa. Mies parka, kai ne oli hänelläkin omat taistelunsa taisteltavina, vaikkei hän milloinkaan ollut sanaakaan niistä maininnut. Ja isä sitten, joka istui yksin kotona suruissaan ja lapsensa menettäneenä!… Pikku Clairen oli yhtäkkiä mahdoton pidättää kyyneleitään, ja hän nyyhkytti aivan kuin sydän olisi ollut halkeamaisillaan…
Myöhään iltapäivällä John Lange tuli takaisin. Uusi välke oli hänen silmissään, kun hän astui heidän köyhään huonepahaiseensa.