Odottaessaan Simpson leikkeli saksilla auki matkustajain kummipukuja antaakseen heille enemmän ilmaa, mutta pienimmän ruumiin ääressä hän yhtäkkiä keskeytti hommansa, sillä hän tuli vilkaisseeksi silmäpariin, joka sai hänen sydämensä jyskyttämään.
"Jumala auttakoon, tässähän on nainen", mutisi hän ja peitti kainosti puoleksi paljastuneen rinnan.
Lääkäri tuli pikemmin kuin odotettiinkaan. Hän tarkasti nopeasti kankeat ruumiit ja loi harhailevan katseen ympärilleen.
"Katsokaas", sanoi hän Simpsonille, "heidän silmänsä elävät. Sydän toimii, vaikkakin enää heikosti. Mutta ruumis on jäykistynyt heiltä kaikilta. Matka on mahtanut olla pitkä, taikka tässä on omituinen myrkytystapaus. Annetaan heille lämmin kylpy!"…
Silloin se mies, jonka kädet Simpsonin oli täytynyt repiä irti ohjauspyörästä, kohotti päätään — hänen kurkustaan tuli muutamia kurahtavia ääniä.
Konsuli kumartui hänen ylitseen. Ei milloinkaan ennen hän ollut nähnyt noin komeata vartaloa: alaston yläruumis, voimakkaat lihakset, syvät ruskeat silmät, jotka paloivat sysimustien kulmakarvojen varjossa.
"Mistä te tulette?" kysyi hän lempeästi.
Mies teki leuvoillaan epätoivoisen liikkeen. Sitten kuului kuin etäinen kuiskaus:
"Äärimmäiseltä rajalta!"