Mutta hän ei tuntenut potilastaan. Muutamia sekunteja sen jälkeen kuin hänen askeleensa olivat lakanneet kajahtelemasta pitkässä käytävässä kapusi norjalainen alas vuoteeltaan. Hän oli saanut parin Simpsonin nimettömiä jalkaansa, ja ne reuhottivat kuin säkit hänen yllään. Mutta ei hän siitä välittänyt. Jalat tuskin kannattivat häntä, mutta hän huomasi että lihakset olivat taas alkaneet toimia. Hän hoippui ovelle, avasi sen koukkuisilla sormillaan ja astui ulos pitkälle ulkoparvekkeelle. Aurinko paistoi häntä suoraan silmiin, mutta se ei häntä kiusannut. Hän oli tottunut väkevämpään auringonpaisteeseen. Suu auki hän imi sisäänsä voimakasta, tuoksuvaa ilmaa. Hän ikäänkuin pumppasi keuhkoihin maan raikasta, mutta vaarallista henkeä. Ja silmillään, jotka olivat tottuneet suureen mahtavaan yksitoikkoisuuteen, hän ahmi tropiikin värejä ja noita sinisiä, ihmeellisiä laineita, jotka pitkin, paisuvin hengenvedoin huokuivat autereista iloansa keltaiselle rantapenkerelle.
Ah, kuinka maa sentään oli kaunis ja kaivattava!
Hän jäi siihen hetkeksi seisomaan. Hän tunsi, kuinka veri taas alkoi kohista koskena suonissa… nyt hän oli uudelleen päässyt lapseksi siihen maahan, joka on luotu kauneuden hyvästä ja pahasta, elämän ja kuoleman kiertotähteen, aionien maailmanvaltakunnan kummalliseen päiväkorentoon…
Silloin hän yhtäkkiä kuuli heikkoa laulua aivan auki olevasta ikkunasta. Ne tulivat kuin lempeä, rakastava kuiskaus.
Laulaja oli hänen vaimonsa — hänkin ylisti maata ja elämää. Laulu oli eräs vanha ranskalainen hymni sille väkevälle Herralle, joka ohjailee kiertotähden kulkua.
Lähtipä silloin edelleen hoippumaan John Lange, löysi erään ovenrivan — ja nyyhkytti muutaman sekunnin kuluttua vaimonsa vuoteen ääressä.
"Rakas John", kuiskasi vaimo ja hapuroi heikoilla valkoisilla kätösillään toisen tukkaa… "minä olen niin onnellinen, niin onnellinen. Nyt olemme maan päällä. Kotonamme."
"Tai vankilassamme", mutisi mies.
Mutta vaimo ei kuullut, mitä mies sanoi.
"Voi kuinka olenkin kaivannut kukkien tuoksua, lintujen laulua ja hyönteisten surinaa! Ja kuulehan, kuinka kaikki kuiskii meille: tervetuloa, tervetuloa! Ja täällä on meidän lapsemme syntyvä ja elävä!… Älähän itke, ystäväiseni. Nyt vasta meidän onnemme kesä alkaa."