Burns lopetti sähkösanomansa ja asteli pilettiluukun vieressä olevalle lennätinasemalle. Siinä seisoi juuri eräs mies ostamassa kahta ensimäisen luokan lippua Parisiin. Burns pani hänet erityisesti merkille, kun mies oli melkein yhtä pitkä kuin hän itsekin ja tavattoman voimakas rakenteeltaan. Salapoliisi mitteli häntä vaistomaisesti ja tuumiskeli, minkälainen hän olisi vastustajana painissa. Hänellä oli semmoinen piintynyt tapa.
Nyt tuo pitkä mies kääntyi. Silloin Ralph Burns ensimäisen kerran näki Ambroise Vilmartin, mutta ei suinkaan viimeistä kertaa. Scotland Yardin jättiläinen katseli nuoren belgialaisen kasvoja eräänlaisella mielihyvällä. Hänen edessään seisova mies oli kuusi jalkaa pitkä ja hänellä oli vaalea, viisas ja voimakas pää ja kirkkaat harmaat silmät, jotka tuntuivat katselevan elämää sen valoisalta puolelta.
Burns tuli katsoneeksi samaan suuntaan kuin vieraskin. Oven suussa istui penkillä nuori nainen haaveillen aamuauringossa. Salapoliisi näki matkaharson alta vain pyöreän leuan ja häikäisevän valkean kaulan, mutta nämä yksityiskohdat miellyttivät häntä varsin omituisesti. Hänen tunteellisessa mielessään virisi ikäänkuin hämärä aavistus, että tässä hänellä oli edessään jotakin, joka antaisi hänelle työtä pitkäksi aikaa.
Nuori nainen käänsi hitaasti kasvonsa nuorta seuralaistaan kohti.
Burns tuijotti häneen hämmästyneenä. Nyt hän näki selvästi harson läpi naisen suuret, loistavat lapsensilmät. Missä hän oli nähnyt ne ennen?
Hän käänsi ehdottomasti silmänsä toisaalle, jotta tuo nuori pari ei huomaisi hänen innokasta tuijottamistaan. Hän seisoi vielä paperi kädessä, luki läpi sähkösanoman ja rypisti sen sitten kouraansa. Sitten hän palasi paikalleen ja rupesi ajattelemaan. Missä Herran nimessä hän oli ennen nähnyt nuo silmät? Kunhan tuo nuori nainen nyt vain olisi niin ystävällinen, että nostaisi harson pois! Edna näytti kuin arvanneen hänen ajatuksensa. Hän veti teatterimaisen hitaasti harson pois ja katseli ympärilleen. Suurilla, harmailla silmillään hän tarkasti koko huoneen ja kiinnitti katseensa hetkeksi salapoliisiin.
Burns tunsi, kuinka sydän jyskytti hänen rinnassaan. Hän aivan kalpeni. Nyt hän tiesi ennen nähneensä tuon nuoren tytön — monet monituiset kerrat. Mutta missä? — Herran nimessä missä?
Salapoliisi koetti näyttää välinpitämättömältä naisen tarkastaen silmätessä häntä, mutta se ei onnistunut hänelle kokonaan. Naisen ammatillisen kaihomielisiin harmaihin silmiin tuli jyrkempi harmaa sävy, ja salapoliisi tunsi hänen tarkastelevan juuri häntä jonkinlaisella tarkoituksellisella osanotolla.
Siitä alkaen nainen näytti tahallaan pyrkivän auttamaan hänen pettävää muistiaan. Hän hymyili seuralaiselleen, näytellen kauniita, valkeita hampaitaan; hän nosti kevyttä matkahattuaan, päästäen tuhkanharmaat kutrinsa valahtamaan matalalle otsalleen.
Ralph Burnsin muisti oli verraton. Hän tunsi joka naaman, jonka kerran oli nähnyt, ja hänen aivonsa olivat mitä herkimmät valokuvaamaan jokaiset näkemänsä kasvot.