— Minulla ei ole niihin mitään oikeutta, hän sanoi tyynesti ja torjuen.
Edna ymmärsi, että tässä hän puski kallioon. Tämä merirosvo ja suur-varas oli siis rehellinen mies. Se kuulosti kovin naurettavalta.
Mutta hänen silmänsä eivät eronneet noista kahdesta laukusta. Ja hänen pienet toimeliaat naisaivonsa rupesivat hautomaan vaarallisia suunnitelmia, joilla hän hankkisi itselleen paljon rahaa ja isänmaansa kiitollisuuden.
XXVII.
MERKILLINEN KOHTAUS.
Barnevillen rautatieaseman odotushuoneessa istui mies kirjoittamassa sähkösanomaa.
Oli varhainen aamu, ja mies haukotteli väsymyksestä. Hänen nostaessaan päänsä sähkösanomalomakkeesta, saattoi nähdä Ralph Burnsin leveät ja luisevat kasvot. Hän oli kovasti laihtunut viime aikoina, tuo Scotland Yardin oiva salapoliisi. Hänen nopeakulkuinen motoriveneensä oli satamassa, mutta se ei ollut häntä paljoa hyödyttänyt. Ei hänellä ollut koskaan elämässään ollut niin huono onni.
Mutta yksi lohdutus hänellä kuitenkin oli, ja se oli siinä, että tuo salaperäinen kaappaaja ei nyt moneen päivään ollut tehnyt jokapäiväisiä rosvouksiaan. Se näytti pitävän lomaa. Taikka ehkä sille oli sattunut joku onnettomuus, joka oli pakoittanut sen menemään satamaan. Mutta mihin satamaan?
Ralph Burns oli kuin kissa pistoksessa. Se onni, joka niin usein oli auttanut häntä mitä tukalimmissa pulmissa, näytti nyt pysyttelevän hänestä loitolla.
Odotushuoneeseen rupesi tulemaan ihmisiä, ja Parisiin menevä juna ajoi asemalle.